Liha on yhtä heikko tai vahva kuin sitä komentava henki. Olkapäiden yläpuolella heilahtelevan palleron sisään piilotettu koneisto säätelee ihmisen toimintaa. Jos pääkoppa jaksaa, jaksaa ihmisruhokin. Kai sitä päätöskimppua sieluksikin voisi nimittää.
Koska henkinen hyvinvointi määrittää hyvin pitkälti koko entiteetin päivittäisen tolskaamisen, on senkin saatava rehunsa. Muuten se voi luhistua. Ja jos mieli on maassa, ei ihminen toimi. Ainakaan kauan.
Jotkut ovat enemmän tai vähemmän omavaraisia ja pystyvät tuottamaan appeensa itsekin. Soittamaan, maalaamaan, urheilemaan, luomaan. Itsensä toteuttaminen ja ilmaiseminen on tärkeää ja joillekin se on välttämätön osa ravitsemisprosessia.
Minä pidän paljon musiikista ja erityisesti sanoituksista. Olen riemuinnut ja raivonnut, nauranut ja itkenyt, vihannut ja rakastanut musiikin mukana. Se ravitsee minun sieluani.
Vielä kolmisen kuukautta sitten työskentelin kokoonpanijana. Samalla kävin koulussa. Molemmat olivat niin sanotusti täysipäiväisiä hommia. Päivä oli lyhyt, jos se kesti alle kaksitoista tuntia.
Tätä päällekkäisyyttä kesti vajaat kolme vuotta. Aamulla herätys oli ennen neljää tai vaihtoehtoisesti illalla pääsi kotiin kymmenen aikoihin. Joskus sekä että. Loppuvaiheessa meinasi väsyttää. Olisi tehnyt mieli luovuttaa. Ja nukkua.
Viimeisten kuukausien aikana kouvolalaisen Lasten hautausmaan Karhupuisto-kappaleen kertosäkeestä muodostui minulle jonkinlainen voimamantra. ”Ihminen ei huuda hukkuessaan, se tahtoo hengittää”, siinä laulettiin.
Minulle tämä pätkä tarkoitti sitä, että niin kauan kuin jaksan huutaa, en ole luovuttanut. Ja minä huusin laulun sanoja. Autossa, töissä, pääni sisällä. Se oli minulle keino ilmaista itseäni. Jotenkin se helpotti.
Jollekin riittää yksi runo tai kappaleen kertosäe, joku tuijottaa maalauksia ja veistoksia, joku ihailee tuntikausia urheilusuorituksia. Joku tekee ja luo itse. Sielunruoka-annosten mittakaavan jokainen määrittää itse. Toisille riittää vähemmän, toiset eivät saa millään kyllikseen. Pääasia on se, että mieliruokaa on riittävästi. Joskus seitsemän sanaa on tarpeeksi.
Ja koska ravitsemiseen hyvin usein liittyy myös tekeminen, olisi tärkeää muistaa toteuttaa itseään. Jos henkinen hyvinvointi sitä vaatii, tee mitä täytyy. Huuda, maalaa, luo! Sävellä, ilmaise, juokse!
Älä anna sielun nähdä nälkää.