Yksi aikakausi on lopullisesti takanapäin. Valot ikkunoissa ovat sammuneet, portaat lumen peitossa. Mustat ikkunat katsovat tyhjin silmin. Palelee. Osa synnyinkunnan turvallista arkea lähti heidän mukanaan. He olivat tärkeässä osassa ihmisten elämässä. Kesällä ja talvella. Helteellä ja pakkasella. Häissä ja hautajaisissa. Vasanmerkityksessä ja poroerotuksessa.
Vuosien mukana he olivat huomaamatta vanhentuneet. Askel oli hidastunut eikä muistikaan pelannut enää kaikistellen niin kuin ennen. Pienen lämmittelyn jälkeen löytyi oikea suku, isän ja äidin nimi, syntymiset ja kuolemiset, kenellä nyt on muistiongelmia, kuka nyt makaa vuodeosastolla.
Elämää siinä kaupanteon välissä käytiin läpi. Usein se jäi käynnin päällimmäiseksi teoksi. Joskus mukaan lähti anorakki tai toppatakki, karvalakki tai huopatossut. Joskus musta hame ja valkoinen pusero. Eräänä kesänä ostin jutustelun tiimellyksessä kirkkaakankeltaisen pliseeratun hameen.
– Se on kuule Pariisista asti, Hissu sanoi ja hymyili lempeästi.
Hame jäi käyttämättä ja päätyi kirpputorille. Pyysin ajatuksissaani anteeksi Hissulta ja pariisilaiselta hameelta.
Kyllä sen jo viime aikoina näki, että aika on tehnyt tehtävänsä. Kaupan valtiattarella oli vuosia pitkälti yli 90. Siitä huolimatta hän tuli vanhan tavan mukaan joka aamu tutun tiskin taakse. Kävi avaamassa ulko-oven. Laittoi ikkunasomistuksia uudelle mallille. Suoristi verhoja.
Jossakin syrjemmällä seisoi hänen miehensä, hiljaisena, ystävällisesti hymyillen. Olavi oli kylän aurinkoisin mies. He puhuivat kumpikin hienostuneesti. Riitelivätköhän he koskaan? Lensivätkö astiat? Oliko mykkäkoulua? Hymyilivätkö he silloinkin?
Kaupan tunnelma säilyi läpi aikojen samana. Paljon vaatteita ja paljon kenkiä. Vaaterekit kymmenien metrien pituisia. Kenkiä sadoittain. Vaikka ison armeijan niillä kengittäisi. Kauppa tunnettiin Etelä-Suomea myöten. Jo vain löytyi retrovaatteita joka lähtöön. Julkimot viihtyivät Hissun ja Ollin pakeilla.
Myymälän henki oli ainutlaatuinen. Kuin olisi astunut vuosikymmenten takaiseen maailmaan. Kellarikerroskin täynnä tavaraa.
Jos sattui etsimään puseroa eikä löytänyt sopivaa, Hissu löysi jotakin muuta, yhtä tärkeää. Kerran ostin Hissun kaupasta mustat keinonahkahousut. Ne olivat aivan liian tiukat, mutta se ei estänyt kaupantekoa.
– Nopiastihan sie raapaset muutaman kilon poies, Hissu sanoi.
En raapaissut. Sekin vaate pääsi kirpputorille.