LIMINKA Liminkalaista osaamista esitetään lähitulevaisuudessa valtakunnallisessa televisiossa. Yleisradio ostaa lähetysoikeudet Timo Koiviston Isänmaan nuoret puolustajat -dokumenttielokuvaan. Sopimus allekirjoitetaan loppukesästä. Elokuva kertoo sotilaspoikien ja lottatyttöjen toiminnasta jatkosodassa.
– Tätä elokuvaa ei ole vielä näytetty missään. Niin sanottu ensinäytös on elokuussa Sotilaspoikaliiton liittokokouksessa Porvoossa. Siellä on toistatuhatta sotilaspoikaa ja lottatyttöä mukana. Silloin tämä esitetään ensimmäisen kerran virallisesti.
Elokuvan esitysaikataulu on toistaiseksi auki. Ylen ohjelmakartta laaditaan valmiiksi pitkäksi aikaa etukäteen, mutta ohjelmistoon jää kuitenkin jonkinlaisia aukkoja.
– En tiedä mihin väliin he sen sijoittavat, mutta vuoden sisään kuitenkin. Yleensä tätä aihetta käsittelevät elokuvat esitetään Suomen itsenäistymiseen liittyvänä ajankohtana. Esimerkiksi itsenäisyyspäivänä tai lippujuhlapäivänä, Koivisto arvioi.
Dokumentti ei jää vain kertaluontoiseksi televisioinniksi. Elokuvan esittämisoikeuksista tehdään myös kolmivuotinen sopimus Yle Areenaa varten, joten sen pystyy katsomaan jälkilähetyksenä periaatteessa milloin tahansa.
Koiviston mukaan Ylen puolelta kiinnitettiin huomiota elokuvan tekniseen tasoon ja tuoreeseen tapaan käsitellä Suomen kohtalon vuosia. Tähän vaikutti omalta osaltaan elokuvan leikkaaja Terhi Koivisto – ohjaajan oma tytär. Elokuva on isänmaallinen, mutta ei yltiöisänmaallinen tai paatoksellinen.
– Tämä on hyvä maa asua. Se kuullaan kaikkien haastateltujen loppukaneeteissa ja kertomuksissa. Kuinka moni kansa voi sanoa näin tänä päivänä? Halusin, että Terhi leikkaa elokuvan, jotta saadaan mukaan nuoren ihmisen näkökulma sota-aiheeseen. Hän jättää pois turhat rönsyt, mitä minun ikäiselläni saattaisi tulla mukaan. Näin se kiinnostaa useampaa sukupolvea.
Historiadokumentin pääosissa ovat entiset sotilaspojat ja lottatytöt. He kertovat tarinansa omin sanoin ja omasta näkökulmastaan.
– Tämä on aika pasifistinen kertomus siitä, miten lapset ja nuoret osallistuivat sotaponnistuksiin samalla lailla kuin aikuiset. Sotilaspojat ja lottatytöt vapauttivat valtavan määrän miehiä rintamalle. Lotta- ja sotilaspoikajärjestöthän kiellettiin sodan jälkeen. Valvontakomissio kielsi ne mukamas fasistisina järjestöinä. Eiväthän ne mitään fasistisia olleet, se on ihan humpuukia, Koivisto tuhahtaa.
Kameran edessä kokemuksistaan kertoo liki kolmekymmentä ihmistä. Haastatteluja tehtiin ympäri Suomen ja muistojansa kertovat niin tavalliset tallaajat kuin julkisuuden henkilötkin.
– Porista lähdettiin liikkeelle ja tultiin itärajaa pitkin. Kävimme muun muassa Kotkassa, Kausalassa, Lahdessa, Kannuksessa ja Haapajärvellä. Pohjoisin haastattelu oli sitten täällä Oulussa. Mukana on esimerkiksi Elisabeth Rehn, puolustusvoimain entinen komentaja Jaakko Valtanen, Aira Samulin ja kaksinkertainen olympiavoittaja Heikki Hasu.
Elokuvassa kuullaan paljon surullisia ja koskettavia kokemuksia, mutta myös joitakin hauskoja muistoja. Hirveyksillä ei herkutella, vaikka mukana onkin takavuosiin asti vaietun Elisenvaaran aseman pommituksen kaltaisia yksityiskohtia.
– Haluttiin se mukaan siksi, että yksi sotilaspojista alkoi oma-aloitteisesti kertomaan siitä. Siinä näkyy sodan julmuus. Kun 12–13-vuotiaat laitetaan keräämään koreihin ihmisten ja eläinten päitä ja raajoja, niin kyllä se jättää jäljet.
Elokuvan tekeminen kesti noin vuoden ja sitä tehtiin kohtalaisen pienellä työryhmällä. Siihen kuuluivat Koivisto itse ja hänen freelancerina työskennellyt tyttärensä. Historiakuvauksen tilaaja ja nimellinen tuottaja on Sotilaspoikaliitto, mutta lopputulos on täysin Koivistojen aikaansaannos.
– Pääasiahan oli, että keskitytään sotilaspoikiin. Mutta kun puhutaan sotilaspojista, ei lottatyttöjä voi unohtaa. Me saimme vapaat kädet, eikä Sotilaspoikaliitto sanellut mitään. Olen monesti törmännyt siihen, että tilaaja sotkeutuu työskentelyyn. Silloin tekemisen vapaus kärsii ja lopputulos on sitten sen näköinen.
Dokumentissa nähdään myös ainutlaatuista materiaalia sota-ajalta. Seinäjoen suojeluskuntamuseon arkistoista oli löytynyt unohdettuja kaitafilmikeloja. Elokuvantekijä sai vanhan aineiston käyttöönsä negatiivifilmien digitointipalveluja vastaan. Koivisto epäilee, että Yle kiinnostui dokumentista osittain myös ennennäkemättömän materiaalin vuoksi.
– Arkistomateriaalit on kierrätetty televisiossa moneen kertaan. Sitä on vain rajallinen määrä. Päätimme projektin alkuvaiheessa, että meidän täytyy löytää mahdollisimman paljon autenttista materiaalia. Meillä kävikin sitten tuuri.
Koiviston kuuleman mukaan tilaaja on tyytyväinen lopputulokseen. Samoin elokuvantekijä. Ainakin niin tyytyväinen kuin omaan työhön voi olla. Elokuvan editointia on hinkattu pitkään ja hartaasti. Hyvin paljon on viilattu sellaisiakin asioita, joita tavallinen katsoja ei edes huomaa.
– Dokumentti onnistui aika kivasti, mutta korjattavaahan on aina. Ei elokuvan- tai dokumentintekijä ole koskaan tyytyväinen. Kun elokuva valmistuu, ei sitä enää aleta jauhamaan. Jos sille tielle lähtee, elokuvaa saa korjata loputtomiin.
Koivisto on lähtöisin Forssasta. Välillä mies asui Pohjanmaalla, mutta kotoutui Liminkaan yli kymmenen vuotta sitten. Lakeudelta on helppo suunnata kaikkialle, vaikka työtehtävät ovatkin ympäri Suomea.
– En enää tottunut Etelä-Suomen elämään, se on niin hektistä. Minulla on asuntoautossa kaikki kuvaustarpeet mukana. Voin lähteä tekemään elokuvaa halutessani saman tien. Ja tätä tehdään niin kauan kuin jalka nousee!
Liminkalainen on tehnyt elokuvia yli 30 vuotta. Viimeinen työpäivä seurakunnan nuoriso-ohjaajana oli -90-luvun alussa. Koivisto on niin sanottu pitkän linjan mies – tutkintoa alalta ei ole, opettelu on tapahtunut kantapään kautta. Omatoimiopettelun myötä mies pystyy hoitamaan itse kuvaamisen, ohjaamisen, äänet ja editoinninkin.
– Olen toki käynyt jotakin koulutuksia, mutta elämänkokemus on se, mikä ratkaisee. Äiti päätti aikoinaan, että ostetaan pojalle kaitafilmikamera, niin se pysyy poissa pahanteosta. Olin silloin kolmetoista.
Elokuvia on sittemmin valmistunut laajalla kirjolla. Tuotannot ovat voineet käsitellä yhtä hyvin höyryvetureita kuin Hitlerin bunkkeriakin. Mutta ei Koivisto tee elokuvaa ihan mistä tahansa. Asian täytyy olla myös itsestä kiinnostava. Usein aiheena on ollut sota tai historia.
– Aina kun tekee sotadokumenttia, tulee mietittyä, että miten näin pieni kansa pystyi säilymään? Suomi on selvinnyt, kun kaikki muut kansakunnat ovat olleet ihan lirissä. Meillä on ollut viisaita politiikkoja. Mielestäni se on totta, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Tämä on turvallinen maa.
Pitkän uransa aikana mies on ehtinyt nähdä paljon. Elokuvan tekeminenkin on muuttunut paljon, erityisesti tekniikka. Aiemmin Koivistolla on ollut käytössään sadan neliön hallikin, mutta nyt yhden miehen tuotantoyhtiö mahtuu omakotitalon työhuoneeseen.
– Lapset sanovat, että isä on elokuvan kyllästämä mies. Kaikki pyörii omalla tavallaan elokuvan ympärillä. Lomamatkoille en yleensä ota kameraa mukaan, mutta sekin virhe on joskus tullut tehtyä. Silmät näkevät asioita eri tavalla.
– Se siinä on se juttu – se rikkaus. Ihmissilmä näkee 360 astetta, kamera näkee vain sen mitä se kuvaa. Siinähän voi vähän valehdellakin.