OULUNSALO Ei Varjakka ollut ihan se ykkösvaihtoehto, kun Tanja Råman ja hänen walesilainen puolisonsa John Collingswood päättivät muuttaa Suomeen pari vuotta sitten.
Oulunsaloon ja Varjakan yhteisöön taiteilijapariskunta kuitenkin päätyi, hieman vahingossa. Alunperin Råman ja Collingswood etsivät asuntoa läheltä lentokenttää. Maaseudulle ja meren tuntumaan he kuitenkin päätyivät, kun kohdalle osui täydellinen talo – tilava, rauhallinen ja läheltä hyvää koulua.
– Talon meille myynyt pariskunta oli taiteellinen. Tykkäsimme heidän täällä tekemistään asioista ja avarasta tilasta. Jotenkin paikka tuntui oikealta juuri meille, Tanja Råman kuvailee.
Melkoinen mutka tuli kuitenkin tehtyä, ennen kuin Tanja Råman ja John Collingswood päätyivät pohjoiseen. Tanja Råmanin mutka lähti liikkeelle Haapavedeltä, mistä hän lähti opiskelemaan tanssia Iso-Britanniaan saakka vuonna 1997.
Hän sai opiskelupaikan Leedsistä, Northern School of Contemporary Dancesta, vaikka Suomessa hänelle todettiin, ettei hänestä koskaan tulisi tanssijaa. Ja jos tulisikin, hän vain hajottaisi tanssiessa oman kehonsa.
– Suomessa pyrin ammatilliseen tanssijan koulutukseen, mutta aina tie tuli vastaan samassa vaiheessa. Minulla ei ollut riittävää aukikiertoa lonkissa.
Tanja Råman ei halunnut kuitenkaan antaa periksi. Tanssi oli juuri se, mitä hän halusi tehdä. Siitäkin huolimatta, että vanhempansa eivät olleet innoissaan tyttären valinnasta. Heidän mielestään tanssi ei ollut ammatti eikä mikään.
Råman päätti kokeilla onneaan ja hakeutua tanssijan koulutukseen Iso-Britanniaan. Yllättäen lonkkien aukikierrolla ei ollutkaan mitään merkitystä maailmalla. Koulujen hakuprosessissa arvostettiin enemmän ilmaisutaitoa ja luovuutta.
– Iso-Britanniassa lähdettiin liikkeelle siitä, että tekniikan voi aina opettaa, mutta luovuutta ei niinkään helpolla. Niinpä oppilaitoksiin etsittiin eri puolilta maailmaa taiteellisia oppilaita. Briteissä arvostettiin myös ulkomaalaisten opiskelijoiden korkeaa työmotivaatiota.
Leedsissä Råman suoritti tanssijan peruskoulutuksen. Se osoittautui jälkeenpäin ajateltuna hyväksi ratkaisuksi. Koulussa hän sai haltuunsa vahvan perustekniikan tanssissa.
Perustaidot olivat tarpeen Råmanille, sillä hän oli aloittanut tanssiharrastuksen varsin myöhään, vasta 16-vuotiaana.
Liikuntaa muuten monipuolisesti harrastaneelle nuorelle Tanja Råmanille tanssi ei ollut ykkösvaihtoehto. Sitä ei voinut edes harrastaa Haapavedellä vielä tuolloin. Vasta kun paikkakunnalle muutti tanssin opettajaksi Piia Varuhin-Palo, tanssikulttuuri alkoi kehittyä.
Ensimmäiselle tunnille Tanja Råmanin houkutteli hänen ystävänsä.
– Tiesin heti, että tässä tämä oli. Tanssissa yhdistyivät fyysisyys ja ilmaisutaito.
Tanssista tuli kuin tulikin ammatti. Leedsin jälkeen Tanja Råman suuntasi Lontooseen. Suurkaupunki oli ollut hänen tavoitteensa aina.
– Sinne olin halunnut nuoresta lähtien, lukenut muotilehtiä ja haaveillut Lontoossa asumisesta. Silti miljoonakaupunkiin meneminen hirvitti.
Lontoosta Råman sai kuitenkin opiskelupaikan. Hän valmistui tanssitieteiden maisteriksi Trinity Labanista.
Opintojen jälkeen oli aika ryhtyä töihin. Unelmien kaupunki osoittautui kuitenkin toisenlaiseksi kuin Tanja Råman osasi arvata.
– Minulle Lontoo oli pettymys. Se oli todella ankaraa aikaa.
Tanssijoita nimittäin Lontoossa riitti, ja kilpailu paikoista oli kovaa. Jos yksi tanssija loukkaantui, toinen löytyi heti tilalle. Ja oikeisiin töihin pääsi vain hyvien suhteiden ansiosta. Rahoitusta taideprojekteihin ei myöskään ollut tarjolla. Niinpä töitä tehtiin paljon ilmaiseksi.
Tanja Råmankin ryhtyi tekemään alan töitä samalla tavalla kuin moni muu taiteilija, sivutoimisesti.
– Pystyin tekemään projektejani, mutta rahat elämiseen oli hankittava muuten. Työskentelin muun muassa tarjoilijana ja liikuntarajoitteisen naisen henkilökohtaisena avustajana.
Muutamassa vuodessa Tanja Råman sai tarpeekseen, ja hän muutti Lontoosta Walesiin. Siellä taitelijana työskentely oli aivan erilaista. Itsehallinnollisen aseman omaavalla Walesilla oli omat rahoituskanavansa taiteilijoille. Kilpailua oli vähemmän, eikä töitä tai projekteja tehty ainoastaan ennestään tuttujen kollegoiden kanssa.
– Walesissa tanssikenttä oli pieni ja suppea. Sinne oli siis helppo sopeutua ja ryhtyä luomaan omaa taiteilijaminää uudestaan.
Edelleen Tanja Råman työskenteli itsensä työllistävänä taiteilijana. Mutta Walesissa ympärille löytyi uusia työkavereita, ja yksi heistä oli John Collingswood. Häneen Tanja Råman tutustui työskennellessään vähän aikaa Wales Independent Dancen toimistossa.
Ensimmäiselle yhteiselle kiertueelle Råman ja Collingswood lähtivät vuonna 2005. Kiertueella Råman esitti ensimmäistä sooloteostaan, Kaihoa, johon hän oli yhdistänyt Mieskuoro Huutajien musiikkia.
– Lähdimme kokeilemaan yhteistyötä. Tiesin Johnin tekniikkataustan. Niinpä yhdistimme tanssia ja tietokonetekniikkaa esityksissämme.
Ja niin kävi, että taiteilijat päättivät myös muuttaa yhteen ja mennä naimisiin. Silti yhteistyö taiteilijoina päättynyt siihen. Collingswood ja Råman perustivat vuonna 2010 voittoa tavoittelemattoman organisaation, Taikaboxin.
– Meidän kohdallamme yhteistyöstä tuli paljon integroidumpaa, kun menimme naimisiin. Moni on sanonut, että tanssin ja teknologian yhteistyö teoksissamme on sulautuneempaa kuin monella muulla samaa tekevällä taiteilijalla, Tanja Råman naurahtaa.
Muutama vuosi kului maailmaa ja Iso-Britanniaa kiertäen. Pariskunnalle syntyi myös kaksi lasta, Noa ja Impi.
Lapset olivat syy siihen, että taiteilija pari päätti muuttaa Suomeen vuonna 2015. Tuolloin Noa oli 7-vuotias, ja Råman halusi saada lapsensa suomalaiseen kouluun sekä oppivan suomen kielen.
– Lasten elämä Britanniassa on niin erilaista. He menevät kouluun jo 4-vuotiaana. Ajatus tuntuu kulkevan niin, että lapsista halutaan päästä eroon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lapsilla ei myöskään ole samanlaista vapautta ja tilaa olla lapsia niin kuin Suomessa.
Toinen syy löytyi työn ja perheen yhdistämisestä. Se osoittautui vaikeaksi Iso-Britanniassa, missä ihmiset pääsääntöisesti valitsevat vain toisen vaihtoehdoista. Yhteiskunta ei Råmanin mielestä myöskään tue työn ja perheen yhdistämistä tarpeeksi, toisin kuin Suomessa.
– Walesissa minulla ei ollut esimerkiksi montakaan samanikäistä kollegaa, joilla olisi ollut lapsia. Jos halusi olla tositaiteilija, lapsia ei voinut olla.
Suomessa perhe on voinut olla yhdessä ja vanhemmat ovat jatkaneet työtään taiteilijoina. Erot maiden välillä ovat tulleet jälleen esille, vaikka Suomessakin Tanja Råman ja John Collingswood työllistävät itse itsensä, perustamansa TaikaBox -yhdistyksen kautta.
– Täällä taiteilijan on tultava esille omana itsenään, yksilönä, kun taas Walesissa painotettiin enemmän organisaation luomista. Taidetta tehtiin yhteistyössä myös muiden kanssa enemmän, he vertailevat.
Niinpä John Collingswood on ryhtynyt työskentelemään Suomessa muun muassa dj:nä. Varjakan grillillä hän soittaa sekä uusia että vanhoja jazz- ja soul-levyjä. Sitä musiikkia ei hänen mukaansa nimittäin juuri Oulun seudulla kuulla.
– Olen vanha mies, joka soittaa vanhaa musiikkia, John Collingswood nauraa.
Lisäksi hän tekee oululaisten koulujen kanssa yhteistyössä videoinstallaation Lumo-festivaalille tulevana syksynä. Se koostuu koulujen oppilaiden lyhytvideoista.
Varjakka asuinpaikkana on osoittautunut odotettua rikkaammaksi ympäristöksi taiteilijan näkökulmasta katsottuna. Paikalla on oma historiansa ja aktiivisia asukkaita. Se sopii hyvin Tanja Råmanille, joka haluaa itsekin osallistua kylän elämään.
– Täällä innostutaan uusista ideoista ja niiden toteuttamiseen annetaan tilaa. Ideoimme esimerkiksi taiteilijaresidenssin ja saimme kyläyhdistyksen mukaan siihen. Varjakassa oleva kalamaja luvattiin antaa taiteilijalle työpaikaksi ja asunnoksi viikon ajaksi.
Niinpä nopeasti ideoitu residenssi on muuttunut jo todellisuudeksi. Ensimmäinen residenssiin valittu taiteilija asettuu asumaan kalamajaan heinäkuun lopussa. Kanadalainen taiteilija Luke Fair tekee Varjakassa ympäristötaidetta ja pitää kyläläisille työpajan Varjakan saaressa.
Residenssiviikko huipentuu lauantaina 5. elokuuta pidettävään kyläläisten illallistapahtumaan.
– Ravintolapäivän yhteydessä pidättävässä tapahtumassa kyläläiset näkevät mitä taiteilija on touhunnut viikon aikana, Tanja Råman hymyilee.
Tilava koti on sekin osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi perheelle, vaikka huoneita onkin jopa liikaa omaan tarpeeseen. Niille on kuitenkin löytymässä uusia käyttötarkoituksia.
– Aiomme ryhtyä pyörittämään täällä airbnb-majoituspaikkaa. Ja tarvittaessa majoitamme täällä myös taiteilijoita.