Vuokon tie vei li­min­ka­lai­sek­si he­vo­sy­rit­tä­jäk­si

Tero ja Hertsi ovat Ankkurilahden Ratsutilan pienimmät ponit, mutta suurimmat persoonat, sanoo talliyrittäjä Vuokko Kulotie.

Kuva: Susanna Eksym‰

TUPOS Vuokko Kulotie oli hädintuskin kymmenen vanha, kun hän hyppäsi Kiimingin Alakylässä pyöränsä selkään ja polki 22:n kilometrin matkan Oulun Kuivasjärvelle katsomaan hevosia.

– Muistan elävästi, kuinka hörpin posket punaisena ja hiukset hiestä märkänä pillimehua aidan takana ja katselin haltioissani laiduntavia hevosia. Voi että ne tuoksuivat ihanalle. Ratsastamaan en päässyt koska se oli niin kallista, eikä se oikeastaan minua edes haitannut. Minulle riitti, että sain olla hevosten lähellä.

Eipä arvannut pieni hevoshullu tuona kuumana kesäpäivänä, että isona hänestä itsestäänkin tulisi hevosyrittäjä.

Askeleen kohti omaa ratsutilaa Vuokko Kulotie otti jo 15-vuotiaana lähtiessään opiskelemaan Limingan emäntäkoulun maatilalinjalle.

– Tuossa vaiheessa elämännälkäisenä teininä suurin motivaattori ei tainnut kuitenkaan olla hevoset, vaan kotoa pois pääsy, hän nauraa.

Vuokko Kulotie valmistui Limingan emäntäkoulusta maatilan emännäksi vuonna 1989 viimeisten joukossa ennen kuin linja lakkautettiin kokonaan.

Nuori nainen työllistyi heti koulun oven suljettuaan Limingan kunnalle maatalouslomittajaksi, tapasi työn tiimellyksessä nuoren maajussin Tupoksesta ja ryhtyi emännäksi emolehmätilalle - samalle tontille, jossa Kulotie pyörittää tänä päivänä Ankkurilahden Ratsutilaa.

Ratsutilaa edelsi monenlaisia vaiheita:

– Tuli lapsia ja tuli hevosia, sitten ero. Lähdin opiskelemaan itselleni uuden ammatin kone- ja metallialalta ja tein CNC-koneistajan, vesileikkaajan ja varastoesimiehen hommia kahdeksan vuotta. Omat ja tyttären hevoset olivat vieraan tallissa.

Nykyisen miehensä Esko Kulotien tavattuaan pariskunta ryhtyi ostattelemaan Tupoksen tiluksia Vuokon entiseltä mieheltä. Lukuisten tarjousten jälkeen tärppäsi, ja vuonna 2008 Kulotiet asettuivat uusioperheensä ja hevostensa kanssa Ankkurilahteen.

– Remontoimme vanhaan navettaan kahdeksan hevosen tallin. Siinä puuhastellessa pälkähti päähän ajatus ratsastuskoulun perustamisesta. Kirjoitimme heinävajassa viruneeseen pölyiseen vaneriin sormella Ankkurilahden Ratsutila ja aloimme pallotella ajatuksia siitä, millainen yritys voisi olla.

– Kaivelin muistini syövereistä kaikki ne epäkohdat, joita itse olin ratsastuskoulun asiakkaana kohdannut, ja mietin, kuinka asiat voisi tehdä paremmin, Vuokko Kulotie kertoo.

Ankkurilahden Ratsutila Oy avasi ovensa vuonna 2012. Navettaan remontoitu talli jäi yksityishevosten käyttöön. Ratsastuskoulua varten tontille nousi 22-paikkainen talli satulahuoneineen, pesutupineen, sosiaalitiloineen ja rehuvarastoineen sekä maneesi ja ulkokenttä.

– Olihan se aivan valtavan suuri riski. Viiden vuoden jälkeen uskallan jo sanoa, että se kannatti ottaa, Kulotie hymyilee ja vakuuttaa olevansa nyt kutsumustyössään.

– Hevonen tuoksuu vielä tänäkin päivänä ihan yhtä ihanalle ja sydän sykähtää aamutalliin mennessä samalla tavalla kuin sinä kuumana kesäpäivänä Kuivasjärvellä.

Ankkurilahden Ratsutila on tänä päivänä 22:n hevosen koti. Niistä kolme on yksityisiä ja loput ratsastuskoulun hevosia.

– Ratsastuskoulun hevosten määrä on laskettu siten, ettei yhdenkään tarvitse juosta yli kahta tuntia päivässä, ja että jokaisella hevosella on mahdollisuus kahteen lepopäivään viikossa. Tämä on yksi asia, jolla erotumme muista ratsastuskouluista, Vuokko Kulotie sanoo.

Ankkurilahden Ratsutilalla käy ratsastamassa viikoittain noin 150 tuntiratsastajaa. Puolet asiakkaista on alle 18-vuotiaita junioreita ja puolet yli 18-vuotiaita senioreita.

– Parasta ja palkitsevinta ratsastuskouluyrittäjän arjessa ovat ne hetket, kun lapsi tulee ponipoppoosta yhtenä hymynä, tai kun aikuisratsastaja kertoo löytäneensä ratsunsa kanssa yhteisen sävelen ja unohtaneensa samalla hetkeksi arjen kiireet ja murheet, Kulotie fiilistelee.

Ankkurilahden Ratsutila työllistää Kulotien lisäksi kaksi ratsastuksenopettajaa ja kaksi tallityöntekijää. Puuhaa riittää silti yrittäjälle itselleenkin.

– Kyllä tässä saa olla monena eikä työtunteja lasketa. Pidin tänä syksynä ensimmäisen viikon lomani viiteen vuoteen.

Kulotien kuluneeseen viikkoon on kuulunut muun muassa hevosten hoitoa sekä niiden kengitysten ja hierontojen järjestelyjä, karsinakuivikkeiden tilausta, heinänlaadun analysointia, läjäpäin paperitöitä ja asiakaspalvelua niin kasvotusten kuin sähköpostin välityksellä sekä tapahtumasuunnittelua tallilla tukikohtaansa pitävän ratsastusseuran aktiivien kanssa.

– Niin ja olenhan minä toiminut myös kätilönä tallikissallemme Kisse Häkkiselle. Saimme tallille viisi potraa hiirentappokonetta, Kulotie iloitsee.

Tulevaisuudensuunnitelmista kysyttäessä Kulotie purskahtaa hersyvään nauruun:

– Ei mene hetkeäkään, ettenkö suunnittele jotain uutta. Rakastan haasteita ja aina pitää olla monta rautaa tulessa. Naisyrittäjänä sitä on saanut tottua siihen, ettei aina tule otetuksi ihan tosissaan, mutta onneksi minulla on sellainen luonteenlaatu, etten helpolla lannistu.