Vuoden seniori on ahkera va­paa­eh­tois­työn­te­ki­jä

Leena Ikosen kouluvuosina ostama piano soi lähes päivittäin Ikosten kotona. Musiikki on ollut tärkeä osa-alue Kempeleen vuoden seniorin elämässä.

Kuva: Mirko Kovalainen

– Se oli aivan täydellinen yllätys. Meitä on noin 1 000 seniori-ikäistä Kempeleessä, ja moni tekee vapaaehtoistyötä vanhusten keskuudessa. Paljon on hyviä tyyppejä, joita voisi valita vuoden senioriksi, Ikonen tuumii.

Vapaaehtoistyötä tehdessään Ikonen on saanut työskennellä yhdessä kaikkien eläkeläisjärjestöjen kanssa. Hän painottaakin, että tavoitteet saavutetaan, kun kortta kannetaan kekoon yhdessä.

– Haluaisin jakaa tämän valinnan ilon näiden kaikkien yhteistyökumppaneiden kanssa.

Ikonen ryhtyi Eläkeliiton lauluporukan vetäjäksi jäätyään eläkkeelle luokanopettajan työstään. Työuran jatkaminen vapaaehtoistyöllä tuntui luontevalta vaihtoehdolta, sillä hänen miehensä Jouni Ikonen oli tarttunut vastaavanlaisen toimeen jo aiemmin.

– Kempeleen seniorit ovat tulleet tässä matkan varrella tutuksi – olivat he sitten vapaalla tai laitoksessa. Osan tuntee jo ihan lapsuudesta saakka, Ikonen kertoo.

Vapaaehtoistyöhön hyppääminen pehmensi Ikosen siirtymää eläkepäiville. Työpöytä ei ole missään vaiheessa tyhjentynyt, vaan Ikosella on ollut jatkuvasti käynnissä kuorotoimintaan liittyviä projekteja: hankkeita, koulutuksia, laitosvierailuja, yhteislaulutilaisuuksia ja kuoroesiintymisiä. Nyt hän on jättäytynyt pois laitosvierailujen järjestämisestä ja vuoden lopussa on vuorossa ohjelmaryhmän paikasta luopuminen.

– Nyt alkaa olla se vaihe elämässä, kun täytyy ruveta jarruttelemaan. Olenkin jo aloittanut loivan laskun. Vieläkin roikun mukana valtakunnallisen tason organisaatiossa. Kun on juurtunut toimintaan näin laajasti, on hankala irrottautua, Ikonen toteaa.

– Olen nauttinut tästä työstä, mutta on annettava tilaa toisillekin. Unelmana on, että pääsisin kirkkokuoroon, eikä tarvitsisi tehdä mitään muuta, hän hymähtää.

Tahdin hidastamisen taustalla on myös isosiskon vakava sairastuminen, joka on saanut Ikosen havahtumaan tähän hetkeen.

– Tämä on nyt kai sitä elämänvaihetta, kun meitä aletaan luontaisestikin riisumaan ja on pakko alkaa keskittyä olennaiseen. Elämällä on oma käsikirjoituksensa ja siihen on suostuttava – mutta ei se aina helppoa ole.

Laulu on kulkenut Ikosen mukana läpi elämän. Musikaalisuuden lahja tarttui matkaan karjalaiset juuret omaavalta äidiltä. Kansa- ja oppikoulussa musikaalisuus sai lisäpontta hyvien musiikinopettajien ansiosta.

– Kansakoulun opettaja opetti minut soittamaan harmonia. Meille kotiin ostettiin matkaharmoni, josta oli yksi jalka rikki. Piano ostettiin kouluvuosina. Se oli iso satsaus perheeltä siihen aikaan. Ostin pianon myöhemmin itselleni opintolainalla, hän kertoo.

Into kasvoi opettajan pätevyyttä opiskellessa sekä Oulun kamarikuorossa, jossa hän lauloi kaikkiaan 20 vuoden ajan.

Ikonen toivoo musiikin kulkevan hänen elämässään loppuun asti. Suurten ikäpolvien edustajana hän huolehtii siitä, millaista hoiva tulee tulevaisuudessa olemaan.

– Olen aina miettinyt, miten tämän meidän sukupolven hyvinvoinnista pidetään huolta. Mitä lauluja meille lauletaan ja kuka niitä laulaa? Laulujen on oltava tuttuja ja mieluisia, muuten niillä ei ole hyvää tekevää vaikutusta. Se on se, jolla saadaan viimeinen kontakti hiipuvaan elämään, hän miettii.

Kotipitäjäänsä Ikonen kehuu vireäksi ja vetovoimaiseksi kunnaksi. Hän on iloinen siitä, että sattui syntymään juuri Kempeleeseen. Täällä palvelut pelaavat ja toimintaa riittää.

Ikäihmisen näkökulmasta Ikonen nostaa esille esteettömyyden ja yksinäisyyden. Hän muistuttaa, että esteettömyydestä tulisi huolehtia myös kuulo-ongelmista kärsivien kohdalla. Ihmisille itselleen jää kuitenkin vastuu hakeutua induktiosilmukalla varustetulle paikalle ja ponnistaa kotiympyröistä yhteiseen toimintaan.

– Kempeleessä on paljon matalan kynnyksen toimintaa ja monta paikkaa, minne mennä yhdessä tekemään ja olemaan, mutta ketään ei voi niihin pakottaa, Ikonen pohtii.

Hän muistaa psykoterapeutti Maaret Kallion sanoneen, että omaan yksinäisyyteen vaikuttaa myös se, miten on elämänsä elänyt.

– Se vaikuttaa, halutaanko sinun lähellesi tulla. Kaikessa on takana koko eletty elämä. Ihminen voi myös itse asettaa itselleen esteen, hän kiteyttää.