Ihan sellaisenaan se ei tietenkään toteutunut, vaikka hakukoneet toivatkin joitakin hai-aiheisia keskusteluketjuja. Esimerkiksi eräs perhokalastaja kertoo Kiiminkijoella vuonna 2010 perhoon tarttuneesta holkerista (Somniosus microcephalus). Holkeri eli jäähai elelee Pohjanmerellä Grönlannin ja Norjan rannikon tuntumassa. Keskustelupalstalla tiedettiin, että holkereiden poikasia olisi useamminkin eksynyt Perämerelle.
Tätä ei Metsähallituksen Pohjanlahden aluevastaava, meribiologi Essi Keskinen voi suoraan vahvistaa.
– Itselleni ei ole tullut tietoa haista. Esimerkiksi villasaksiravuista (Eriocheir sinensis) paikalliset kalastajat ilmoittavat usein, mutta haihavainnoista meihin ei ole oltu yhteydessä, Keskinen sanoo.
Sinänsä haiden havaitseminen Perämerellä ei olisi tavatonta. Hait ovat Keskisen mukaan hyviä uimareita, ja pystyvät kulkemaan valtavan pitkiä matkoja.
Holkerin asuinsijoja lähempänä, Tanskan salmien tuntumassa elää noin metrin mittainen piikkihai. Lähihistoriassa siitäkään ei ole dokumentoitu havaintoja.
Valaita on Itämerellä havaittu useitakin. Viimeisin, Lotaksi nimetty ryhävalas (Megaptera novaeangliae) takertui kalastajien verkkoihin Kalajoella tänä vuonna.
Vuonna 2006 Veeti-ryhävalas seikkaili Perämerellä, mutta törmäsi lopulta Riianlahdella laivaan ja kuoli.
Vuonna 1986 Perämerellä Marjaniemen edustalla havaittiin Heli-maitovalas. Maitovalaan (Delphinapterus leucas) myöhemmästä kohtalosta ei ole tietoa.
Valpuri-ryhävalas yhytettiin niinikään Marjaniemen edustalla vuonna 1978, ja kymmenmetrisen merinisäkkään seikkailut dokumentoitiin tarkasti sekä Suomen että Ruotsin lehdistössä. Se harhaili Itämerellä useita viikkoja ja takertui lohiverkkoihin sekä Sundsvallin että Luulajan edustalla. Valpuri uiskenteli Itämeressä todennäköisesti lähes puolitoista vuotta, kunnes sen päätön ruumis ajautui maihin Ruotsin länsirannikolla syksyllä 1979.
1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta on myös joitakin ryhä- ja maitovalashavaintoja.
Essi Keskisen mukaan valailla voivat olla asiat huonosti jo siinä vaiheessa, kun ne eksyvät Tanskan salmista Itämeren puolelle. Murtoveteen joutumisen selitystä voi vain arvailla. Ehkä ne joutuvat erilleen perhelaumastaan, kun tankkeri ajaa lauman hajalleen. Ehkä erittäin kova räjäytysääni vahingoittaa valaan kaikuluotausjärjestelmää.
– Tai ehkä ne ovat seuranneet kalaparvea Itämerelle.
Itämereen eksyneiden valaiden ennuste ei ole kovin hyvä. Murtoveden alhainen suolapitoisuus on merinisäkkäille iso stressitekijä. Hetula- ja hammasvalaille ei ole myöskään riittävästi krilliä tai silakkaa ruuaksi näillä vesillä.
– Tänne eksyneet valaat ovat joutuneet älykkyydestään, kaikuluotausjärjestelmästään ja hyvästä hämäränäöstään huolimatta useampia kertoja rysään tai verkkoihin. Eläimen on oltava todella stressaantunut, kun näin tapahtuu.
Itämeren ainut kotoperäinen valaslaji on pyöriäinen (Phocoena phocoena), mutta sekin on nykyään erittäin harvinainen. Havaintoja tehdään vain muutama vuodessa lähinnä eteläisellä Suomenlahdella. Itämeressä pyöriäisiä on havaittu säännöllisesti vielä 70-luvulle saakka, mutta ei enää viime vuosikymmeninä.
– Laji on äärimmäisen uhanalainen. Ruotsin etelärannikolle perustettiin uusi Natura-alue, kun vedenalaisilla mikrofoneilla alueelta kuultiin pyöriäisten ääniä. Teemme kaikkemme, että se säilyisi näissä vesistöissä.
Muut Itämeressä havaitut vieraslajit ovat sitkeämpää sorttia. Varsinaiseksi merenvaivaksi voisi nimetä alunperin Kaspianmerellä asuvan mustatäplätokon (Neogobius melanostomus). Se on levinnyt Itämeressä hyvin aggressiivisesti 2000-luvun ajan, ja tällä hetkellä pohjoisimmat havainnot ovat Raahen korkeudelta.
– Lajia on pidettävä silmällä, sillä se voi elää melkein millaisissa olosuhteissa tahansa. Se ei paljon välitä suolaisuuksista tai lämpötiloista, ja se pystyy lisääntymään myös Perämeressä. Se syökin melkein mitä tahansa. Mustatäplätokko on varsinainen yleismies Jantunen, Keskinen kuvailee.
Mustatäplätokko on syrjäyttänyt esimerkiksi Helsingin edustalla muita kalalajeja: se syö muiden kalojen mätiä ja valtaa niiden reviirejä. Tokko on Keskisen mukaan varsin maukas ruokakala, joskaan kalastamalla sitä tuskin enää kuriin saadaan.
– Jossain vaiheessa tokon leviämistä alkaa rajoittaa se, että täkäläiset kalaloiset ja -sairaudet alkavat vaikuttaa siihenkin. Tähän saakka sillä on ollut kilpailuetu, koska se ei tuonut mukaan alkuperäisiä sairauksiaan.
Kiinasta lähtöisin olevaa villasaksirapu jää tuon tuostakin kalastajien saaliiksi myös Perämerellä. Keskinen ei pidä rapua varsinaisena haittalajina, koska se ei pysty lisääntymään murtovedessä. Lisääntymisalue yltää vain Tanskan salmiin saakka.
Villasaksirapu kuuluu taskurapuihin, ja sen selkäkilpi voi olla miehen kämmenen kokoinen. Nimensä mukaisesti villasaksiravulla kasvaa saksien päällä karvaa.
Myös kaspianpolyyppia (Cordylophora caspia) Keskinen pitää suhteellisen harmittomana vieraslajina. Sen lähtöalueita ovat Kaspianmeri ja Mustameri. Kaspianpolyyppi kiinnittyy kiviin ja muille koville pinnoille muodostaen runkokuntia. Kooltaan se on vajaan sentin mittainen.
– Sillä ei ole ollut Perämeressä juurikaan negatiivisia vaikutuksia, koska täällä ei esiinny kotoperäistä runkopolyyppia kuten etelämpänä.
Kaspianpolyyppi on asustellut Perämeressä jo reilut satakunta vuotta.
Sen sijaan kanadanvesirutto (Elodea canadensis) on ei-toivottujen vieraskasvien listalla korkealla. Tätä akvaarioista ja lammikoista karannutta makeiden vesien vesikasvia esiintyy Perämerellä erittäin paljon esimerkiksi Tornion- ja Iijoen suistoissa sekä lahdenpohjukoissa.
– Se on kova kilpailija ja voi tukahduttaa muut lajit alleen. Se kasvaa ja rehevöityy siinä määrin, että voi tukkia matalia vesireittejä ja sisämaassa jopa järviä.
Mustatäplätokko ja kaspianpolyyppi ovat levinneet Itämereen lähinnä laivojen painolastivesien mukana. Villasaksirapu on saattanut jopa kävellä lyllertää Tanskan salmista Perämerelle.
– Koska villasaksirapu on pitkäikäinen laji. Se voi myös liftata tänne laivan runkoon kiinnittyneenä.
Keskinen usuttaa kalastajia pitämään silmällä etenkin mustatäplätokkoa. Kaikista havainnoista on hyvä ilmoittaa portaaliin www.vieraslajit.fi.
– Jos havainnosta ei ole varma, voi ottaa yhteyttä Metsähallituksen meribiologiin tai paikalliseen ely-keskukseen. Kun kaikkia merenkolkkia ei ole vielä tutkittu, joskus voidaan havaita täysin uusi vieraslaji.
