Joka vuosi tyttäreni synttäreillä törmään erikoiseen ilmiöön. Vieraiden joukosta löytyy aina pari lasta, jotka eivät osaa leikkiä pihallamme. Siis eivät ihan oikeasti osaa. He eivät ole koskaan kiipeilleet puissa, sotkeneet vaatteitaan ’mutakeittoa’ sekoittaessaan tai hyppineet vapaasti kuin Tarzan. Kun katettu terassi päättyy, hämmentynyt lapsi tekee täyskäännöksen ja palaa sisälle.
Luonto on usein kovin kaukana belgialaislapsen elämästä. Metsään tai maaseudulle tehdään ’ekskursioita’ eli tutustumisretkiä. Luonnon keskelle ei niin vain juosta koti-ovelta, varsinkaan ilman vanhempien valvovaa silmää.
Ei tilanne aikuistenkaan kohdalla ole aina kovin häävi. Belgialainen ’samoilee’ mieluusti siistissä kaupunkipuistossa, jossa ainoa vaara on astuminen koirankakkaan. Näillä luontopoluilla vastaantulijan tervehtiminen on tärkeää. Omissa ajatuksissaan tallailu voidaan kokea jopa epäkohteliaaksi.
Kun tapasin belgialaisen mieheni, päätin testata hänet ihan suhteen alkumetreillä. Vein hänet Oulujärvelle mökkeilemään keskellä talvea. Puiden kantaminen, mökin lämmittäminen, ulkohuussi, sähköttömyys. Onneksi mieheni läpäisi testin, vieläpä kirkkain pistein. Selvisimme jopa yöpaitasillaan lukkojen taakse jäämisestä. Puulämmitteisen pihasaunan elintärkeys selvisi miehelleni kertaheitolla.
Mitä kauemmin asun ulkomailla, sitä kipeämmin kaipaan Suomen luontoa. Raikkaus, valo (tai sen puute) - ja ennenkaikkea rauha. Parasta meditaatiota on kävellä vanhempieni kotiovelta suoraan Liminganlahden lintutornille. Lempituoksuni löytyy isäni kaatamista tervaspuista. Näitä puukannikoita raahaan jopa matkalaukussa Belgiaan. Paras huonetuoksu, kertakaikkiaan.
Toki Belgiastakin löytyy aitoa luontoa. Sitä kokeakseen täytyy vain nähdä hieman vaivaa. Ajamme usein Belgian ’vuorille’, Ardenneille. Lehtometsät lumoavat kauneudellaan. Jos retki alkaa tuntua liian ’villiltä’, ei huolta, majataloja löytyy tasaisin välimatkoin. Monelle jo pelkkä maaseutukuppilassa vierailu riittää luontokokemukseksi. Kaupunkilainen pääsee nauttimaan ’rustiikkisesta’ tunnelmasta (lue: töykeästä palvelusta, mutta makoisasta ruoasta).
Sydämessäni läikähtää kaipuu, kun luen kotimaan ensilumesta. Odotan jo joulua ja aidon kuusen tuoksua. En romantisoi kuitenkaan liikaa. Meille kelpaa vaikka räntäsade ja loskakeli. Luonto näyttäkööt kasvonsa!