LIMINKA HELSINKI Tiesitkö, että Suomen ensimmäisessä senaatissa – joka vastaa nykyistä hallitusta – oli edustus lakeudelta?
Hän oli maalaisliiton kansanedustaja, liminkalainen agronomi Eero Yrjö Pehkonen. Venäjän bolsevikkivallankumouksen jälkeen valitun Suomen senaatin jäsenet allekirjoittivat Suomen itsenäisyysjulistuksen neljäs joulukuuta 1917. Tästä syystä tämä senaatti tunnetaan nimellä itsenäisyyssenaatti.
– Se oli tuohon aikaan näiltä senaattoreilta erittäin rohkea teko. He näkivät historiallisessa kehityksessä aikaikkunan, josta Suomi voi itsenäistyä ja uskalsivat tehdä sen edellyttämät päätökset, toteaa Pehkosen vaiheita selvitellyt Aarne Pehkonen – E.Y. Pehkosen Iikka-veljen pojanpoika.
Itsenäisyysjulistus tuotiin eduskuntaan hyväksyttäväksi 5. joulukuuta.
– Silloin eduskunta ei hyväksynyt sitä. Sitä muokattiin hieman ja seuraavana päivänä eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen. Tämän päätös on taustana sille, että itsenäisyyspäivämme on 6.12, hän jatkaa.
Eero Yrjö Pehkonen syntyi 28. toukokuuta 1882 Alatemmeksellä sijainneen Pehkosen talon yhdeksänlapsisen perheen keskimmäiseksi pojaksi.
Pienikasvuisimpana, mutta vilkkaana ja terävä-älyisenä hänet lähettiin perheen kuudesta pojasta ainoana opintielle.
– Hän oli lapsena niin vilkas, että pienikokoinen poika katosi milloin minnekin. Perheen suuren lapsijoukon kaitsijaksi palkattu jo melko iäkäs lastenhoitaja ei pysynyt mukana hänen vauhdissaan. Lastenhoitaja ratkaisi tämän ongelman ripustamalla Eeron kaulaan hevosten valjaissa käytettävän pienen tiun, jonka äänen perusteella hän pystyi päättelemään, missä poika mennä viilettää, Aarne Pehkonen hymyilee.
Asia tuli esille vuonna 1942, jolloin ministeri Horelli luovutti presidentti Risto Rytin henkilökohtaisten tervehdysten kera tuolloin Oulun läänin maaherrana toimineelle Pehkoselle 60-vuotispäivän yhteydessä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan suurristin rintatähden kera. Kun ansiomerkki oli kiinnitetty paikalleen, totesi paikalla ollut Eero Yrjön vanhempi Aappo-veli päivänsankarille, että ”saitpa uudelleen tiu´un kaulaasi.
– Tämän lausahduksen sattui kuulemaan vieressä ollut Vaasan läänin maaherra Lahdensuo, joka tiukkasi Aapolta selitystä asiaan. Edellä esitetyn kuvauksen mukainen vastaus herätti suurta hilpeyttä arvovaltaisessa vierasjoukossa.
Vuonna 1902 E.Y. Pehkonen suoritti ylioppilastutkinnon Oulun lyseossa. Tätä seurasivat matematiikan ja fysiikan opinnot Helsingin yliopistossa. Vuoden kuluttua hän siirtyi Mustialan maanviljelysopistoon, joka tuohon aikaan oli maatalousalan korkein opinahjo Suomessa.
Pehkonen valmistui agronomiksi 1905, minkä jälkeen hän toimi pari vuotta Peltosalmen maanviljelys- ja karjanhoitokoulun opettajana. Sieltä ura urkeni Kuopion maanviljelysseuran palvelukseen.
– Siellä hän toimi kymmenen vuotta sihteerinä ja maatalousneuvojana. Kuopiossa hän kohtasi myös vaimonsa Saimi Kosken. Häitä vietettiin vuonna 1911.
Savossa nuori agronomi tutustui laajasti maakuntaansa. Hänet tunnettiin tarmokkaana maatalouden edistäjänä. Useiden opiskelutovereidensa tavoin hän liittyi vasta perustetun Maalaisliiton jäseneksi. Uudessa puolueessa oli hyvin vähän koulutettuja jäseniä, joten lahjakkaana miehenä hänet vedettiin nopeasti mukaan valtakunnalliseen järjestötoimintaan ja politiikkaan.
Vuonna 1914 Pehkonen valittiin kansanedustajaksi Kuopion vaalipiiristä. Hän sain valtakirjan myös vuoden 1917 vaaleissa.
Venäjällä – jonka alaisuudessa Suomi tuolloin oli – tapahtui vallankumous maaliskuussa 1917. Kun tsaari luopui kruunusta, palautti Venäjän duuma Suomelle vanhan autonomisen aseman, joka aiemmin sortovuosien aikana niin sanotussa helmikuun manifestissä vuonna 1899 käytännössä kumottiin.
Heinäkuussa 1917 eduskuntamme sääti valtalain, jolla se otti itselleen ylimmän poliittisen johdon kaikissa muissa asioissa kuin ulko- ja sotilaspolitiikassa. Ne jäivät vielä emämaan hallintaan. Venäjän väliaikainen hallitus kuitenkin hajotti eduskunnan.
– Se itse kukistui Venäjän seuraavan bolseviikkivallankumouksen pyörteissä 14. marraskuuta 1917. Näiden tapahtumien johdosta tilanne kiristyi myös Suomessa, Aarne Pehkonen summaa.
Suomeen julistettiin yleislakko samana päivänä. Se kesti viisi päivää. Lakon toisena päivänä 15. marraskuuta eduskunta julistautui Suomen korkeimman vallan haltijaksi ja päätti irrottaa Suomen Venäjästä.
Suomi tarvitsi uuden senaatin. Eduskunnalle esiteltiin kaksi senaattorilistaa, porvarillinen ja sosialistinen. Näistä eduskunta valiti 27. marraskuuta P. E. Svinhufvudin kokoaman porvaripuolueiden jäsenistä muodostetun hallituksen.
Pehkosen lisäksi mukana olivat Juhani Arajärvi, Arthur Castrén, Jalmari Castrén, Aleksander Frey, Kyösti Kallio, O.W. Louhivuori, Heikki Renvall, E.N. Setälä, Onni Talas ja puheenjohtajana – joka vastasi nykyistä pääministeriä – Svinhufvud.
Pehkosen tehtävä senaatissa oli toimia maanviljelystoimikunnan apulaispäällikkönä – nykyistä toista maatalousministeriä vastaavassa pestissä. Päälliköksi valittiin nivalalainen Kallio, koska hänellä oli laajempi poliittinen kokemus.
Pehkosen piti valmistella esitys torpparien vapautuslaista. Lex Pehkosena tunnettu lakiesitys tuli eduskunnan käsittelyyn tammikuussa 1918. Sitä ei ehditty käsitellä sisällissodan sytyttyä.
– Kun punaiset ottivat Helsingin haltuunsa, siirtyivät neljä senaatin jäsentä, Arajärvi, Frey, Pehkonen ja Renvall junalla Vaasaan. Muut menivät maan alle. Ylistarossa paikalliset valkoiset luulivat junan tuovan etelästä punaisten apuvoimia Pohjanmaalle ja he suistivat junan raiteilta. Veturimiehet kuolivat, mutta senaattorit säilyivät hengissä. Jalmari Castrén ja Svinhufvud pääsivät Vaasaan vasta maaliskuussa omia teitään monien mutkien kautta.
Vaasan tynkäsenaatissa Pehkosen tehtäväksi tuli elintarviketilanteen hoito.
Sodan päätyttyä senaatti palasi Helsinkiin toukokuun 6. päivä 1918.
Eduskunta nimitti valtionhoitajaksi – vastaa presidenttiä – P.E. Svinhufvudin, joka hoiti tehtävää runsaat puoli vuotta. Häntä seurasi valkoisen armeijan ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim.
– Itsenäisyyden alkuaikojen keskeisiin kysymyksiin liittyi kiista Suomen hallitusmuodosta. Itsenäisyyssenaattia seuranneessa J.K. Paasikiven johtamassa oikeistolaisessa hallituksessa kuningaskuntaa kannattavat monarkistit olivat enemmistönä. Tästä syystä tasavaltalaista hallitusmuotoa kannattaneet senaattorit Kallio ja Pehkonen eivät tulleet siihen mukaan, Aarne Pehkonen tietää.
Sodan jälkeen jatkettiin myös lex Pehkosen käsittelyä, mutta ilmapiiri oli muuttunut: torpparien vapautuksessa ei menty niin pitkälle kuin mitä Pehkonen oli suunnitellut. Vesitetty versio tuli eduskuntaan vasta 1922, jolloin se tunnettiin asiaa esitelleen ministerin mukaisesti lex Kalliona.
Kun Pehkonen jäi senaatista pois vuonna 1918, hänet nimitettiin Jokioisten kartanoiden toimitusjohtajaksi.
– Se oli silloin Suomen suurin kartano, jonka valtio oli juuri ostanut sen edellisen omistajan, Alfred Kordelin kuoltua. Jokioisissa Pehkonen pääsi käytännössä toteuttamaan sitä, mitä hän oli suunnitellut lakiesityksessään. Kartanosta erotettiin yleisen tyytyväisen vallitessa yli tuhat uutta itsenäistä maanviljelys- ja asuntotilaa.
Jokioisten kautensa aikana Pehkonen toimi uudelleen vuosina 1920 -1921 maatalousministerinä Rafael Erichin hallituksessa.
Vuonna 1925 E.Y. Pehkonen nimitettiin myös Lapin käsittäneen Oulun läänin maaherraksi. Keskeisenä tavoitteena uudella maaherralla oli jakaa hallinnollisesti liian suuri alue kahdeksi lääniksi. Tämän hän saavutti 1938.
Aarne Pehkonen kertoo, että hänen isosetänsä nimi oli usein esillä etsittäessä vaikeina aikoina henkilöä vaativiin tehtäviin. Vuonna 1925 häntä kysyttiin presidenttiehdokkaaksi Ståhlbergin kieltäydyttyä jatkokaudesta. Myös Pehkonen kieltäytyi.
Kun Kyösti Kallio valittiin presidentiksi 1937, Pehkonen oli hallituksen muodostajehdokas. Vasemmisto ei hyväksynyt häntä punamultahallituksen pääministeriksi. Vastaava tilanne toistui myös vuosina 1940 ja -43.
Hänen nimensä oli esillä myös talvisodan päätyttyä yllättäen kuolleen presidentti Kyösti Kallion seuraajaksi.
Aarne Pehkonen, joka on asunut elämänsä ensimmäiset neljä vuotta E.Y. Pehkosen synnyinkodissa, kuvailee Eero Yrjöä vaatimattomaksi ja laajasti kunnioitetuksi ihmiseksi, joka piti tiukasti periaatteistaan kiinni.
– Oma muistikuvani hänestä on ollessani viisivuotias, mutta isäni tapasi setänsä lukuisia kertoja ja kertoi myös hänestä.
Joidenkin mielestä E.Y. Pehkonen oli jopa liian nuuka vahtiessaan yhteiskunnan varojen käyttöä.
Pehkonen oli raittiusmies. Kieltolain aika oli hänelle vaikea, sillä maaherrana, joka toimi myös läänin poliisien ylimpänä päällikkönä, kiusasi useiden poliisien toiminta. He kun katsoivat kieltolain rikkomuksia läpi sormien.
– Kieltolain tultua kumotuksi hänet muistettiin janoisten kansalaisten joukossa siitä, että markkinoiden ajaksi hän järjestyshäiriöiden välttämiseksi määräsi viinakaupat pidettäväksi suljettuina.
Suuri isku Pehkoselle oli hänen ainoan lapsensa, diplomi-insinööri Ossi Pehkosen kaatuminen aivan talvisodan viimeisinä päivinä Metsäpirtin Terettilässä. Luutnanttina toiminut poika oli komppanian päällikkönä Kannaksen kovissa torjuntataisteluissa.
– Eero Yrjö yritti päästä surun ylitse uppoutumalla entistä syvemmin töihinsä jopa terveytensä kustannuksella. 17. joulukuuta 1948 hänelle myönnettiinkin ero terveydellisistä syistä maaherran virasta.
Sairasvuoteelleen Pehkonen sai tiedon, että presidentti Paasikivi oli myöntänyt hänelle kolmantena suomalaisena valtioneuvoksen arvon.
Pitkän linjan hallintomies kuoli 27. helmikuuta 1949. Vain kolme päivää hautajaisten jälkeen nukkui pois hänen Saima-puolisonsa.
– Hän ei ollut poliitikko, vaan ensisijaisesti isänmaan ja sen asukkaiden etua edistävä hallintomies, Aarne Pehkonen summaa.