Rantalakeuden alueen neljässä koulussa vietetään nyt viimeistä kevätjuhlaa. Sekä Ketunmaan, Rantakylän ja Lakeuden koulut Limingassa että Markkuun koulu Tyrnävällä sulkevat ovensa ensi syksyyn mennessä.
Tämä on ollut trendi jo pitkään. Pieniä kouluja ympäri Suomen on lakkautettu yksi toisensa perään. Koulunsa menettävissä kylissä on koettu luopumisen tuskaa, pettymystä ja surua. Suurinta huolta ovat kantaneet varmasti ne vanhemmat, joiden mielestä lähikoulu on ollut omalle lapselle se paras oppimispaikka. Myös kylän elinvoimaisuuden ja yhteisöllisyyden katoaminen huolestuttaa: useinhan juuri koulu on ollut se kyläläisiä yhteen liimaava tekijä.
Koulun menettäminen on kova isku, mutta sen ei tarvitse olla kuolinisku. Vaikuttaa usein siltä, että ne, keitä asia koskee eli oppilaat, selviävät takaiskusta vähimmin vaurioin. Huolen ja epävarmuuden jälkeen oppilaat voivat kokea uusia, innostaviakin asioita uudessa opinahjossaan. Umpikulunut lausahdus ”Muutos on mahdollisuus” ei ole tyhjä hokema kokonaan vailla ajatusta. Toivottavasti uudet Ojanperänkankaan, Limingan yhtenäiskoulun, Kirkkomännikön ja Rantaroustin oppilaat suhtautuvat ensi lukuvuoteen positiivisin mielin.
Ketunmaan, Rantakylän, Ala-Temmeksen ja Markkuun kyläläisille täytyy toivoa voimia, kärsivällisyyttä ja uskoa tulevaan. Täytyy luottaa siihen, että asukkaat jaksaisivat yhteisöllisesti puurtaa yhteisen hyvän eteen, vaikka koulu kyläkuvasta katoaakin. Vaikka valitettavan usein käy niin, että koulun menettämisen myötä kylän yhteisöllisyys ja elinvoimaisuus näivettyy, toisenlaisiakin esimerkkejä löytyy. Katse siis tulevaisuuteen ja niihin tapauksiin, joissa surullinen tarina on saanut onnellisen lopun. Murehtimiselle on aikansa, ja sen jälkeen on toimen vuoro.