Vienan reissun tehnyt eh­tool­lis­mal­ja ja Prisman muo­vi­pus­siin sul­jet­tu kir­ja­van­hus

LUMIJOKI Seurakunnassa on tapahtunut vuosisatojen aikana monenmoista. Mielenkiintoinen tarina on esimerkiksi ehtoollismaljan historia. Kirkkoon hankittu hopeinen, kullattu ehtoolliskalusto ryövättiin ennen vuotta 1783 ja kuljetettiin Vienan Karjalaan. Suomalaiset sotilaat löysivät ehtoollismaljan Vienan alueelta heimosotien yhteydessä 1918.

Lumijoelle malja saatiin vuonna 1923. Tuolloin maljan omistanut kirkkonummelaispariskunta tarjosi sitä lumijokisille ostettavaksi.

– Lumijokiset eivät kuitenkaan suostuneet ehtoollismaljasta maksamaan, vaan se palautettiin Lumijoelle viranomaisvoimin, Marjo Koski-Vähälä kertoo.

Lumijoen edellinen kirkkoherra Markku Tölli on sittemmin etsinyt muita ehtoolliskaluston osia itärajan takaa kahteen otteeseen, mutta ne ovat edelleen kateissa.

Lumijoki kuului aiemmin Limingan seurakuntaan. Vuonna 1684 seurakuntaan perustettiin Lumijoen kappeli. Ensimmäinen kirkko valmistui vuoteen 1640 mennessä. Pieni länsitornillinen ja jyrkkäkattoinen tukipilarikirkko purettiin huonokuntoisena 1814.

Uuden kirkon rakentaminen käynnistyi 1816. Sen kohtaloksi muodostui 14. kesäkuuta 1882 riehunut raju ukkosmyrsky. Kirkon lisäksi paloi vuonna 1747 rakennettu tapuli.

– Oulunsalolaiset olivat lahden takaa katselleet Lumijoen kirkon paloa. Silloin oli joku porukasta kehottanut katsomaan taakse, sillä myös heidän oma kirkkonsa oli syttynyt tuleen, Seppo Pietilä kertaa.

Ukkosmyrsky poltti myös Revonlahden kellotapulin.

Nykyinen lakeuden katedraali, tiilistä muurattu uusgoottilainen kirkko valmistui 1889.

Ensimmäisestä kirkosta on jäljellä alttaritaulu, Kuningasten kumarrus, joka valmistui 1740-luvun alussa. Se on nykyisin esillä seurakuntatalolla.

Tuoreen aarteen seurakunta sai vastikään Eero Pehkosen jäämistöstä. Perillisittä kuolleen Pehkosen omaisuus päätyi valtiolle, mutta kirkkoherranvirastoon toimitettiin yksi esine: Suomen ensimmäinen painettu Kirkkoraamattu vuodelta 1642.

– Hämmästys oli suuri, kun eräs virkamies toi sen Prisman harmaaseen muovikassiin peitettynä, Koski-Vähälä naurahtaa.

– Kirkkoraamattu on aikanaan pitänyt hankkia jokaiseen seurakuntaan. Limingassakaan ei tällaista ole, Jouni Kurkela hymyilee tyytyväisenä.

Kirjavanhus sijoitetaan jossain vaiheessa esille vitriiniin.

Ilmoita asiavirheestä