LIMINKA Tulevana viikonloppuna Limingassa pidetään sotien veteraanien Pohjois-Pohjanmaan pohjoisten jokialueiden seutukunnallinen kirkkopäivä. Juhlaa vietetään sunnuntaina Limingan kirkossa ja rauhanyhdistyksellä.
Veteraaneja ei enää ole monta, Limingassakaan. Juhla onkin tarkoitettu myös veteraanityön ystäville. Tavoitteena on tavata toisia, muistella menneitä ja vaihtaa kokemuksia.
Yksi kutsun juhlaan varmasti ansaitseva on liminkalainen Hilja Mällinen. Hän ei kuitenkaan mukaan pääse, sillä hänen on toivuttava juuri ennen juhlaa tehdystä leikkauksesta.
Rantalakeus-lehdelle Hilja Mällinen suostui kuitenkin muistelemaan sota-aikaa ja edesmennyttä puolisoaan Niiloa Mällistä. Niilo Mällinen oli yksi rintamalla haavoittuneista monista miehistä.
– Niilo kutsuttiin palvelukseen 3.1.1938. Olin silloin töissä vielä Sipolan kylässä Rantsilassa piikana. Lähdin saattelemaan miestäni, ja jäin sillä reissulla Ala-temmekselle töihin. Niilo puolestaan lähti Kuopioon.
Aika oli epävarmaa Hilja Mällisen mukaan. Tuolloin kihloissa ollut pariskunta päätti avioitua. Niilo sai sitä varten muutaman päivän vapaata, ja 7.5.1938 pari meni naimisiin. Sen jälkeen Niilo palasi armeijaan. Siitä ei enää kauan rauhan aikaa eletty. Talvisota alkoi marraskuussa 1939.
Rintamalla Niilo Mällinen koki paljon.
Yksi tapauksista sattui talvisodan aikana Karjalan kannaksella. Hilja muistaa Niilon kertoneen, miten hän oli aamulle kello 6 aikoihin asettunut vartioon marraskuisena aamuna. Konekiväärimiehen ase oli ollut jo valmiina maassa, kun hän näki venäläisen koneen lentävän kohti. Niilo ryhtyi tulittamaan konetta, ja konekivääristä meni koko vyö.
– Silti lentokone lähestyi häntä järven yllä. Se oli jo kovin lähellä, kun se äkisti pysähtyi ja putosi. Lentokoneessa olleista kolmesta miehestä yksi pääsi pakenemaan rajan yli Venäjälle, yksi kuoli ja yksi jäi vangiksi Suomen puolelle, Hilja Mällinen kertaa.
Todistajia koneen putoamiselle ei kuitenkaan ollut. Sodan aikana kerrottiin venäläiskoneen tulleen alas, kun suomalaishävittäjät ampuivat sen alas. Yhtäkään hävittäjää ei Niilo Mällinen kuitenkaan nähnyt tuona aikaisena aamuna.
– Sen jälkeen, myöhemmin päivällä, hävittäjiä kuitenkin tuli ja monta, Hilja Mällinen kertoo.
Kokemuksen Niilo Mällinen jakoi Hiljallekin heti tuoreeltaan. Hän kirjoitti vaimolleen kirjeen rintamalta, ja kirje saapui Liminkaan juuri ennen joulua 1939.
– Se ei ollut ainoa kirje, jonka Niilo kirjoitti. Kirjeitä tuli talvisodasta kerran viikossa. Talletin ne vihkoon, liimasin ne sivuille ja säilytin vihkoa kauan. Vielä Vehkamaalla asuessa se oli tallessa. Mutta sitten Niilo päätti, että vanhoja ei enää kannata säilytellä. Hän otti vihkon ja poltti sen.
Kirjeistä jäi kuitenkin mieleen se, miten miehet liikkuivat paikasta toiseen. Tarkkoja osoitteita ei kuitenkaan Hiljakaan tiennyt, sillä viittaukset niihin oli sensuroitu kirjeistä. Kotirintamalla vähäisetkin uutiset olivat odotettuja.
Hilja Mällinen kävi välillä piikana Limingan taloissa, välillä oli anopin luona.
– Täällä oltiin vielä suhteellisen turvassa. Pakoon ei tarvinnut lähteä. Liminkaan tuli evakoitakin Karjalasta. Muistan Pehkosella olleeni, kun taloon tuli agronomimies. Tämä sai talon emännälle vasta valmistuneen uuden kamarin asuttavakseen. Talon toisessa päässä, pikkupuolella asui karjalaisperhe.
Evakot osallistuivat talon ja tilan elämään. Työtä oli paljon, kun miehet olivat rintamalla. Agronomi kylvi viljaa, käsin, ja hyvin kylvikin Hilja Mällisen mukaan.
Sota toi kuitenkin tullessaan ikäviä uutisia Hilja Mälliselle vuonna 1941. Hän sai tietää Niilon haavoittuneen päähän Kiestingissä.
– Tarkka-ampuja ampui Niiloa puusta. Hän kaatui toisen liminkalaisen, Rantakylästä kotoisin olleen Johannes Lepistön syliin.
Onneksi rautatie oli lähellä. Junan turvin Niilo Mällinen pääsi nopeasti pois rintamalta hoidettavaksi. Hänet lähetettiin Ouluun ja Liminkaan. Kauan Niilo ei kuitenkaan ennättänyt toipua. Parin kuukauden kuluttua, marraskuussa 1941, hänet määrättiin jo hoitamaan tehtäviä armeijaan. Sijoituspaikka ei ollut rintamalla, vaan vahvistusjoukoissa. Siellä hetken oltuaan Niilo Mällinen halusi kuitenkin takaisin etulinjaan.
– Hän ei viihtynyt uudessa porukassa, jossa oli vanhoja miehiä. Niilo halusi rintamalle entiseen porukkaansa ja sinne hän myös pääsi, kivääriampuja kun oli. Siellä Niilo oli sodan loppuun asti, eikä hän enää toista kertaa haavoittunut.
Jälleenrakennuksen aika koitti sodan päätyttyä. Jos elämä oli ollut kovaa siihen asti, ei se paljon helpottunut. Mälliset ostivat pienen, kuuden hehtaarin kokoisen tilan sukulaisilta. Siihen he saivat 10 hehtaaria lisämaata.
Tilaa ryhdyttiin viljelemään ja lehmiä kasvattamaan. Pieni tila ei kuitenkaan elättänyt perhettä, joten Niilo Mällinenkin kävi tekemässä lisätöitä monessa paikassa: sepelimyllyllä, tekemässä tietä, tukkihommissa Taivalkoskella.
– Moneen otteeseen Niilo teki nelostietäkin Ala-temmeksellä, Hilja Mällinen muistaa.
Töiden teko oli kuitenkin lopetettava, kun ikää tuli 50 vuotta täyteen. Sydänongelmat estivät työn tekoa.
Vehkamaalle rakennettu koti ja tilakin lopetettiin. Niilo Mällinen piti parempana muuttaa Liminkaan kylälle asumaan, mistä löytyi kauppoja ja palveluita. Koti löytyi Jussilasta, minne Niilo ja Hilja Mällinen muuttivat vuona 1995.
– Parikymmentä vuotta tässä on tullut jo asuttua. Ja hyvä on ollut. Täällä meitä sotaveteraaneja on ollut paljon muitakin. Porinakavereita on löytynyt, samoin tekemistä. Tehtiin yhdessä käsitöitä, pelattiin bingoa. Kylältäkin kävi sodan käyneitä miehiä täällä.
Enää talossa ei monta veteraaneja ole.
– Yksi taitaa olla, Hilja Mällinen miettii.
Joukko on harventunut, mutta onneksi on vielä heitä, jotka muistavat.