Itsenäisyyspäivänä maamme itsenäisyyden puolustajat tukijoukkoineen ovat syystäkin korostetusti esillä. Veteraanisukupolven tärkein perintö meille jälkipolville on itsenäinen isänmaa. Suurten uhrausten ja raskaan työn tuloksena saatoimme jatkaa itsenäisenä kansakuntana pohjoismaisen demokratiaperinteen säilyttäen.
Toiseen maailmansotaan osallistui noin 700 000 suomalaista – miestä ja naista. Heitä on elossa enää alle 17 000. Tämän vuoden alussa esimerkiksi veteraanikuntoutukseen ja palveluihin oikeutettujen veteraanien määrä oli reilut 12 000. Monessa kunnassa keskuudessamme olevan kunniasukupolven määrän voi laskea yhden käden sormilla. Niin myös lakeudella.
Yhä tärkeämpää on elossa olevan veteraaniväen mahdollisimman hyvän vanhuuden turvaaminen.
Tärkeää on myös veteraanien perinnön turvaaminen. Omalla toiminnallemme meidän tulee osaltamme huolehtia siitä, että itsenäinen Suomi siirtyy hyvinvoivana ja vahvana myös tuleville sukupolville. Siinä missä ylläpidämme veteraanien jättämää hengellistä perintöä – arvoja ja ihanteita – tulee myös aineellisesta perinnöstä huolehtia. Sitä ovat kaikki muistot, esineet ja asiat, jotka kertovat itsenäisyytemme vaaran vuosista ja niistä selviämisestä.
Jokaisessa kunnassa tulisi olla perinnehuone, johon veteraanisukupolven perintöä omalta osalta voitaisiin koota. Pelkkää museota siitä ei saisi tulla, vaan toiminnallinen ja esimerkiksi koululaisten historianopetusta tukeva näyttely.
Jo talvisotaan vapaaehtoisena osallistunut kenraali, puolustusvoimien entinen komentaja Jaakko Valtanen toteaa olevan erittäin tärkeää, että nykysukupolvet ymmärtäisivät sen uskollisuuden ja lojaalisuuden, jotka kestivät sotien koettelemukset, sekä sen sisun ja sitkeyden muistamisen, jolla maamme sotien jälkeen jälleenrakennettiin.
Tästä on helppo olla samaa mieltä.