Vesienhoito herättää nykypäivänä mielenkiintoa. Tämän saattoi todeta väkimäärästä, jonka valtakunnan vesistökunnostusverkon vuosittainen seminaaritapahtuma veti Ouluun viime viikolla. Paikalle oli saapunut yli 200 vesienhoidon asiantuntijaa sekä paikallisia kunnostustoimijoita.
Torstaina tapahtuma huipentui maastoretkiin, joissa asiantuntijaseurueet jalkautuivat vesienhoitokohteille Kempeleeseen, Liminganlahdelle, Hirvinevalle sekä Tyrnävän Siemenperunakeskukselle, jossa kuultiin maanviljelyn vesienhoitotoimenpiteistä ja haasteista.
Maastoretkien tarkoituksena oli esitellä paikallista vesistökunnostustoimintaa, etupäässä valuma-aluekunnostusta. ProAgria Oulun VYYHTI II -hankkeen ja maa- ja kotitalousnaisten edustaja Maarit Satomaan mukaan katsetta on käännetty viime vuosina valuma-alueisiin, joiden huomioiminen onkin oleellinen osa vesienhoitoa. Erityisesti keskiöön ovat nousseet entiseen merenpohjaan muodostuneet sulfaattimaat, jotka on huomioitava ojituksia tehtäessä ja vesistöjä rakentaessa. Sulfaattimaan sisältämä sulfidimuotoinen rikki voi hapettuessaan muuttaa valumavedet happamiksi ja metallipitoisiksi ja näin aiheuttaa vakavaa haittaa vesistöille.
Satomaan mukaan vesistönhoitoon tarttuvat nykyisin enenevässä määrin myös yksittäiset henkilöt ja viljelijät. ProAgrian kautta viljelijät saavat ohjeistusta siihen, miten vesistönhoito voidaan huomioida osana muuta viljelysuunnitelmaa.
– Ja sekin olisi huomioitava, että kunnostustoimenpiteet ovat myös viljelijöille taloudellisesti kannattavia, Satomaa huomautti.
Yhtenä maastoretken etappina oli Limingan Hirvinevantien varressa oleva kosteikko, joka toteutettiin Metsäkeskuksen Kemera-rahoituksella kolmisen vuotta sitten. Alue on osa Liminganjoen valuma-alueen metsätalouden vesiensuojeluhanketta, johon lukeutuu kymmenen kosteikon kokonaisuus. Hirvinevan hanke toteutettiin yhteisponnistuksena, jossa oli mukana muun muassa Limingan kunta ja MTK. Kunnallisen puolen läsnäolo vesistönhoitohankkeissa teki vaikutuksen moniin vierailijoihin.
– Valtion rooli on muuttunut enemmän rahoittajaksi, ja nykyisin onkin ongelmana, kuka hankkeet vetää. Meillä Etelä-Suomessa kunnat pesevät helposti kätensä. Täällä kunnat ovat enemmän mukana. Se on tosi hieno juttu, tuumivat Hämeenlinnan Vanajavesikeskuksen vesistöasiantuntija Suvi Mäkelä ja ympäristökoordinaattori Heidi Kontio.
Mäkelä ja Kontio kertoivat osallistuvansa muun työtiiminsä kanssa kunnostusseminaareihin vuosittain. Maastoretket ovat olleet aina seminaaritapahtuman parasta antia.
– Nyt paikalliset asiat ovat olleet hyvin esillä, erityisesti sulfaattimaat. Täällä on tehty paljon asioita, he kuvailivat retken antia.
Erityistä kiinnostusta herätti Kempeleen Zatelliitin hulevesikosteikko, jossa oli testailtu uudenlaisia ratkaisuja. Mäkelä kertoi tallentaneensa näkymiä kameraansa, jotta ideoita voi hyödyntää myös omissa hankkeissa.
– Hulevesistä on alettu puhua viimeisen viiden vuoden aikaa enemmän. Ennen ne pistettiin vain putkeen, mutta nyt ne voivat olla myös näkyvillä. Se on tulosta insinööri- ja biologiaivotyön yhdistämisestä, Mäkelä pohti.
Hirvinevan kosteikko oli toteutettu riistanäkökulmaa hyödyntäen, ja entinen koivupöpelikkö olikin muuttunut vesilintuja houkuttelevaksi keitaaksi. Kohteen esittelystä ja suunnittelusta vastannut Kyllikki Maaranto Suomen Metsäkeskukselta kertoi kosteikon osoittautuneen toimivaksi.
– Kosteikko kerää yläpuolelta tulevat vedet, ja kiintoainesta on jäänyt altaisiin. Tulokset eivät näy heti vaan aina menee hetki ennen kuin kosteikko asettuu kaivuutöiden jäljiltä, hän selvensi.
Tämän kosteikon vedet kulkevat pitkin vanhaa Heinijärven pohjaa. Alueelle ei ole rakennettu patoja, eikä allasta ole kaivettu puoltatoista metriä syvemmälle.
– Sen syvemmälle ei ole voitu kaivaa, jotta sulfaattimaat eivät tule esille, Maaranto tähdensi.
Maarannon mukaan Liminganlahden valuma-alueeseen vesiensuojeluhankkeisiin on käytetty tähän mennessä 500 000 euroa Kemeran rahoja. Vielä on kuitenkin työtä tehtävänä.
– Jos jostain löytyisi vielä rahoitusta jokiuomien kunnostukseen, niin se olisi mahtava juttu.