Vain harvoin näkee hailuotolaista Vesa Vainionpäätä missään ilman kameraansa. Jos mukana ei kulje järeintä järkkäriä, niin ainakin laadukas pokkari. Poikkeustilanteissa hän turvautuu kännykkäkameraansa.
Hailuodossa vajaat puoli vuotta asunut mutta vuosikymmeniä kulkenut mies osti ensimmäisen järjestelmäkameransa 70-luvun loppupuolella.
– Kuvasin filmikameralle mustavalkokuvia ja kehittelin niitä. Perhe-elämän myötä kuvaaminen oli enemmän kotialbumiin näppäilyä, mutta 2000-luvun alussa innostuin kuvaamisesta uudelleen. Silloin ostin viimeisen filmikamerani, Vainionpää kertoo.
Pian markkinoille tulivat digipokkarit, sen jälkeen digijärkkärit. Kuvamateriaalin määrä alkoi kasvaa.
Vainionpää muistuttaa, ettei ole varsinaisesti opiskellut valokuvausta. Kuvaaminen on kuitenkin vakavamielistä. Vastikään hän kävi valokuvaaja Jaakko Heikkilän opastamalla valokuvausmatkalla Armeniassa. Näihin Heikkilän valokuvaustyöpajoihin hän on osallistunut aiemminkin.
– Parasta oppia on, kun keskustelee kuvista muiden valokuvaajien kanssa. Palautetta on osattava ottaa vastaan, jotta kehittyy kuvaajana. Some-peukutuksia on kiva saada, mutta sanallinen palaute kehittää.
Hailuotolaismies sanoo kuvaavansa mielellään luontoa ja luonnonilmiöitä. Yksityiskohdat ovat hänelle erityisen tärkeitä.
– Jostain syystä välttelen ihmisten kuvaamista. Sitä puolta olisi kehitettävä, nykyään tapahtumiakin kuvaava mies kertoo.
Vainionpää pohdiskelee, miten luontokuvaajan status määritellään. Lasketaanko luontokuvaajaksi vain ihminen, joka viettää tunti- ja päiväkausia piilokojussa odottamassa kuvauskohdettaan ruokintapaikalle?
Sellaisesta Vainionpäälläkin on kokemusta. Hän kertoo viettäneensä kahdeksan tuntia Utajärvellä sijaitsevassa kojussa odottamassa, että kotka uskaltautuisi paikalle.
– Vaikka nykyiset kuvauskopit ovat luksusta lämmityksineen ja kuivakäymälöineen, niin tuntien odottelu puhumatta ja kolistelematta ei sovi minulle. Kuvat kyllä saatiin, mutta täysi työpäivä siinä meni.
Kuvaustilanteisiin liittyy monia hauskoja tarinoita. Pirkkalassa asuessaan Vainionpää näki kuvauksellisen voikukkapellon.
– Ajattelin silloin, että olisipa minulla koira, niin voisin kuvata sen tuolla.
Seuraavana päivänä hän lähti kameransa kanssa uudelleen pellon reunalle toivoen, että edes varis laskeutuisi sinne. Ei tullut varista, mutta yhtäkkiä kaiken keltaisuuden keskeltä nousi rusakon pää.
Nyt pöllämystynyt rusakko kurkkii paitsi kuvaajansa painamissa korteissa, myös tyynynpäällisissä ja torkkupeitossakin.
– Ennakkosuunnittelu on tärkeää esimerkiksi silloin, kun on tulossa superkuu tai revontulia. Tarkistan etukäteen, mihin kannattaa mennä kameran kanssa.
Auringonlaskuista, kuutamoista ja revontulista otettuja kuvia on maailma väärällään. Siksi hailuotolaismies yrittää saada niihin jotain ekstraa.
– Meni kuusi vuotta, ennen kuin sain kuvattua majakan revontulien kanssa. Yritän vangita luonnonilmiöistä kertoviin kuviin myös jotain ihmisen aikaansaamaa. Auringonlaskuun purjeveneen siluetin. Pilven takaa paistavaan aurinkoon tuuliviirin.
Toinen ainutlaatuinen hetki sattui muutama vuosi sitten eräänä elokuisena yönä. Vainionpää oli menossa jo nukkumaan, kun yöllinen myrsky yltyi. Sumpun lomamökillä yöpynyt mies lähti kameransa kanssa rantaan.
– Otin kuvia pitkällä, 15-20 sekunnin valotusajalla. Sain yhteen kuvaan purppurapilvet ja viisi salamaa. Nämä ovat joskus onnenkantamoisia.
Mutta vaikka kalusto olisi kuinka hyvä ja laadukas, hyvät kuvat eivät tule ottamatta.
– Kertaakaan kamera ei ole kävellyt yksin ulos, kääntynyt oikeaan suuntaan ja ottanut kuvaa.
Vainionpää on viritellyt Hailuodossa myös harrastetoimintaa. Hän kyseli somessa, löytyisikö saaresta innokkaita valokuvaajia yhteisille kuvausreissuille. Syntyi Sunnuntaikuvaajat.
Ryhmä kokoontuu sunnuntaisin sovittuun kohteeseen tallentamaan näkemäänsä. On kuvattu Kniivilän kotiseutumuseota, Marjaniemen satamaa, Huikun lauttarantaa, hautausmaata. Sunnuntaikuvaajien valokuvista on ollut kirjastossa näyttely pari kertaa, ja kesäkuussa sellainen avautuu myös Pääkaupan Peräkammarissa.
Nykyään Sunnuntaikuvaajat on osa Hailuoto-seuran toimintaa.
Kuvaaminen tuo ennen muuta mielenrauhaa ja terveyttä, Vainionpää sanoo.
Paras kuva ei välttämättä ole kuitenkaan se täydellisin ja virheettömin. Vainionpää haluaa, että hänen kuvissaan on jotain mielenkiintoa ja tunteita herättävää.
– Jotkut määrittelevät hyvän kuvan sellaiseksi, jossa on absoluuttinen terävyys. Minusta kyse ei ole siitä. Kuvassa on oltava jotain, joka rikkoo perinteisiä kuvataiteen sääntöjä ja tuo siihen säröä.
– Hyvän kuvan ei tarvitse olla kaunis. Jos jokin kuvauskohde näyttää rumalta, se ei sitä välttämättä ole. Kun kohdetta kiertää, se voi näyttää jostain suunnasta nätiltä. Kun palaa jo kulkemaansa polkua takaisin, saattaa löytää erilaisia asioita.
Hailuotoon muutettuaan Vainionpää perusti toiminimen ja sen ympärille monenlaista liiketoimintaa. Uusia ideoita sinkoilee myös tapahtumapuolelle.
– Hailuodossa olisi valtavasti mahdollisuuksia! Täällä voitaisiin järjestää aivan hyvin jokin valokuvaustapahtuma, jossa kuvattaisiin teeman mukaisia kohteita ja katseltaisiin iltaisin päivällä otettuja kuvia. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten erilaisia valokuvia esimerkiksi majakasta voidaan ottaa.
Vesa Vainionpää
Syntynyt Oulussa, asuu nykyään Hailuodon Vaskessa. Loma-asunto Sumpussa vuodesta 2012 lähtien.
Perhe: Vaimo Raija, lapset Elina ja Samuli.
Työskenteli 15 vuotta Nokialla matkapuhelinpuolella mekaniikkasuunnittelijana ja työnjohtotehtävissä vu0teen 2010 asti. Työskennellyt myös erilaisissa hoiva-alan tehtävissä.
Perustanut valokuvaukseen ja valokuvatuotteiden (taulujen, korttien, koristetyynyjen, kuvakirjojen) tuotteistamiseen sekä kurssien ja kuvaretkien järjestämiseen keskittyvän yrityksen VeeKooVee. Yrityksen toimialaan kuuluu myös 3D-tulostus ja siihen liittyvä konsultointi.
Harrastukset: Hailuoto-seuran puheenjohtaja. Pohjoisen luontokuvaajien ja Oulun kameraseuran jäsen.