Kunnallisneuvos Veikko Ylilauri kuoli 3.2.2018 Lumijoella, jossa hän oli syntynyt 4.11.1923.
Nuoruusvuodet täyttivät kotityöt, kaikenlainen urheilu, nuorisoseuran tanhut, näytelmät ja sotilaspojat. Lumijoen Lumiukkojen ja Nuorisoseuran luottamustehtävissä hän oli mukana noin 30 vuotta. Isä oli myös kova penkkiurheilija ja hän sanoikin, että ei ole semmoisia tanssikilpailuja, että jättäisi ne katsomatta. Pesäpallo oli hänelle mieluisin laji, taktinen, tekninen ja älyä vaativa peli.
Nuoruusvuodet katkaisi sota, josta isä palasi haavoittuneena. Sotainvalidien eri luottamustehtävissä hän toimi 16 vuotta. Sotavuosien aikana hän tapasi tulevan puolisonsa Kyllikki os. Luukisen.
Siinä oli vakka ja kansi, valistunut pariskunta. Se ilmeni heidän harrastuksista, kiinnostuksesta kirjallisuuteen, taiteisiin, opetukseen ja yleisen hyvinvoinnin edistämiseen.
Maataloustuottajain Pohjois-Pohjanmaan Liitolla isä oli konsulenttina 9 vuotta. Maaseudun Nuorten Liiton puhekilpailussa vuonna 1951 isä voitti Suomen Mestaruuden. Hänestä tuli tunnettu ja kysytty puhuja, erilaisten tapahtuminen juontaja ja pakinoitsija. Hänelle tarjottiin toimittajan paikkaa Yleisradiossa, hänestä tuli kuitenkin vuonna 1958 maanviljelijä ja Ylilaurin isäntä 5. polvessa.
Maanviljelijänä isä oli karjamies. Karja vaihtui Suomenkarjasta Ayrshire -rotuun. Tilaa myös laajennettiin ostoilla.
Isällä oli vahva tahto yhteisten asioiden hoitamiseen. Ansioluettelo on häkellyttävä. Lumijoen kunnanvaltuustossa kertyi kaikkiaan 24 vuotta. Puheenjohtajuuksia oli valtuustossa, kunnanhallituksessa, sosiaali-, teknisessä-, tie-, urheilu- ja ammattioppilaslautakunnassa. Hallintoelinten jäsenyyksiä oli lukuisia muun muassa henkikirjoittajana 18 vuotta, Lumijoen -Lapinniemen jakokunnan puheenjohtajana 20 vuotta, palolautakunnan palopäällikkönä 12 vuotta, jona aikana isä loi ensimmäisen palosuojeluorganisaation Lumijoelle.
Terveydenhuollon organisaatioissa isä teki lähes elämäntyönsä, alkaen Pohjois-Pohjanmaan tuberkuloosipiirin (Päivärinne) liittovaltuuston jäsenyydestä 1957. Päivärinteellä avattiin reumaosasto 1972. Sairaalasta tulikin isälle se ns. oikea sairaala. Syynä oli se, että isän äidillä, Sofialla, oli paha reuma. Isä toimi tuberkuloosipiirin liittohallituksen puheenjohtajana, kun Päivärinne päätettiin sulkea 1994.
Isä oli esityksen tekijänä mukana Helsingin ministeriön lähetystössä, joka ylipäätään sai päättäjät vakuuttumaan, että yliopistollinen keskussairaala tarvitaan myös Jyväskylän pohjoispuolelle. OYKS:n erilaisissa luottamustehtävissä hän toimi kaikkiaan 24 vuotta.
Mieleinen huomionosoitus isälle oli hänestä maalattu muotokuva, joka on nykyisin OYS:n luentosali 10:n seinällä.
Isä oli myös kantaaottava maanviljelijöiden olosuhteiden ja etujen puolestapuhuja sekä vahva vaikuttaja. MTK Pohjois-Pohjanmaan liitossa vastuualueet liittyivät verotukseen. Maataloustuloratkaisut olivat silloin osa yleistä ja yhteistä tuloratkaisua. MTK valtuuskunnassa isä oli 18 vuotta ja MTK-Lumijoen sihteerinä 33 vuotta.
Osuustoiminta oli yksi arvovalinnoista. Hän kannatti ääni ja mies – periaatetta. Maatalouden hankinta-, tuotanto- ja markkinointiosuuskuntien kehittäminen olivat isän ominta alaa. Teurastamotoiminnan luottamustehtävät alkoivat Karjapohjolassa hallintoneuvostossa päättyen Lihakunnan johtokunnan jäsenenä 1990. Luottamusta riitti myös Lumijoen Osuuskaupan ja Lumijoen Osuuskassan, sittemmin Oulun Osuuspankki hallinnoissa.
Arvioimistoimiston vetäjänä ja hallinnossa isä toimi 29 vuotta, jona aikana toimisto ja organisaatio kasvoivat merkittävästi.
Kunnallisneuvoksen arvonimen hakemisessa kaikki yhteisöt, joissa isä toimi, olivat aloitteellisia. Isän hyvä ystävä, maaherra Ahti Pekkala, luovutti kunnallisneuvoksen nimen ja arvon Ylilaurin pihalla 18.7.1989. Maaherra totesi isän hyvin tuntien että, ”Aina ei ole tykätty, mutta aina on noteerattu”. Isä korosti olevansa alkiolainen talonpoika, vasta sitten maalaisliittolainen, ei niinkään innostunut keskustalaisuudesta. Arvoja olivat tasavalta, itsenäisyys, edistyksellisyys, nuorisoseura-aate, sosiaalisuus, köyhän asialla toimiminen, tasa-arvo ja raittius.
Nuorena isä ei halunnut muistella sotaa. Vanhempana omat sotakokemukset nousivat kuitenkin puheisiin, mutta vihollisesta isä ei juuri puhunut. Peruslinja isällä oli Kekkosen linja.
Isä valmistautui aina perusteellisesti ja huolellisesti kokouksissa käsiteltäviin asioihin. Siksi isällä oli etulyöntiasema käsiteltävissä asioissa. Tärkeää kaikissa toimissa oli hyvä lopputulos, ei puoluekanta tai poliittiset pelit ja pisteiden keruu. Lopputulos piti saavuttaa yhteistyöllä. Isää pidettiinkin jopa hankalana neuvottelijana. Vanhusten palvelutalon, saaminen Lumijoelle oli isälle tärkeää. Oma puolue, keskusta, ei kannattanut isän aloitetta riittävästi. Vasemmiston tukemana hanke kuitenkin toteutui.
Isä tunsi ja tiesi lumijokiset sukupovesta toiseen ja oli ehtymätön tietolähde. Isä tuli hyvin toimeen kaikkien kanssa siellä missä liikkuikin. Hän oli suvaitsevainen, jokaista tuli kunnioittaa heidän omista arvoista lähtien ja hyvä naapurisopu oli tärkeä.
Hänellä oli tapana sanoa ”Aika aikansa kutakin”. Tärkeimmällä sijalla kaiken jälkeen olivat kuitenkin Kyllikki-puoliso, lapset, lapsenlapset ja lastenlasten lapset.