KEMPELE Suomi pelkäsi sotaa, eikä suotta. Ilmapiiri kiristyi 1930 -luvun lopulla, mutta oli myös muuta. Presidentti Kyösti Kallio (mikä sattuma, hänkin Veikon kanssa nivalainen) vihki Lahden MM- kisojen vuoksi ajankohtaisen Vierumäen Urheiluopiston 13.3.1937. Puhelinasentaja Emil Skog (mikä sattuma, hänkin puhelinasentaja kuten Veikko) piti puheen itsenäisen Suomen puolesta Helsingin Messuhallissa järjestelyssä Suomen 20 -vuotisen itsenäisyyden juhlassa 6.12.1937. No olihan Skog toki myöhemmin paljon muutakin mm. pitkäaikainen ministeri ja monipuolinen poliittinen vaikuttaja. Myös tärkeä tapahtuma: näinä aikoina julkisesti kestokäsitelty KELA aloitti 16.12.1937.
Parikymmentä vuotta sitten pääsin itse käymään Nankingissa Kiinassa, jossa japanilaiset tappoivat, ryöstivät ja raiskasivat yli 300 000 kiinalaista sotilasta ja siviiliä. Hirveä kokemus katsella museoitua kansanmurhaa, joka alkoi 13.12.1937 Nankingin taistelun päätyttyä kiinalaisten häviöön. Kansanmurha oli vihollisen kosto, kun sotaväki ei suostunut antautumaan.
Renko, Ylitalon talo, syksy 1939. Kempeleläinen sotaveteraani Veikko Ojalehto oli tullut puhelin- ja autokoulutuksen saaneena vakinaisesta väestä, kun nuorintakin ikäluokkaa, juuri koulutuksensa lopettaneena, tarvittiin sotatantereelle. Hän ehti olla talvisodassa tosi toimissa joulukuusta 1939 maaliskuun 13. päivään 1940, kun viimeinen suuri pommitusvimma vihdoin päättyi. Ylitalosta Veikko muutti Koskelan taloon, kun Veikon mukaan ”Ylitalon emäntä rupesi liian tuttavalliseksi nuorelle renkipojalle”.
Yhteistyö Koskelan talon lähes samanikäisen isäntäparin kanssa sujui hyvin. Naapurukset kuljettivat hevospelillä vuorotellen maidon Oinaalan kylän meijeriin, johon oli matkaa kymmenkunta kilometriä. Toukokuussa 1941 oli hyvin kuuma päivä, kun Veikko vuorostaan ajeli meijerikyytiä.
Paluumatkalla yhden ison talon isäntä (talossa oli puhelin) pysäytti Veikon ja sanoi Koskelan talon palavan. Hevosta laukotettiin, mutta pian selvisi, ettei siitä ole mitään hyötyä. Perillä Koskelassa talo oli ympäriinsä tulessa. Pajassa ja verstaassa paloivat kaikki työkalut ja muut vehkeet. Veikko sai riihen olkikaton sammumaan vesiämpärillisillä.
Talon kymmenen lehmää, kaksi hevosta ja muu karja pelastuivat, mutta Veikolta paloi kaikki: oli vain kengät ja housut jalassa, sillä paitaa ei tarvittu meijerireissulla. Piian ja Veikko-rengin henkilökohtainen omaisuus oli omissa vaneerilaukuissaan eteisen kaapissa. Piika yritti pelastaa laukut, mutta ne olivat auki ja koko sisältö putosi eteiseen ja paloi.
Karmean menetyksen jälkeen Veikko kohenteli piian kesäpuojista asuinpaikkaa kaikille ja karjakeittöstä saatiin keittopaikka. Päärakennuksen annettiin palaa kokonaan, näin jälleenrakennus oli helpompaa. Tuo jälleenrakennus jäi Veikolta tekemättä, kun tuli kutsu uuteen sotaan. Veikolla ei ollut koulutodistuksia eikä sotilaspassia.
Uusi palvelukseenastumismääräys oli postitettu Veikon kotiin Nivalaan, jos se tuli myöhässä perille. Veikko meni viikko Rengon miesten jälkeen Tyrväälle täydennysjoukkojen kokoamiskeskukseen. Joukko sijoitettiin Parolaan Jukolan taloon.
Viestivänrikki huuteli porukkaan sellaisia, joilla oli kokemusta viestitehtävistä.
– Siellä alkoi koko jatkosodan kestänyt ystävyys ja yhteinen tekeminen Kivennavalta kotoisin olleen Einari Nykäsen kanssa, kun molemmat ilmoittauduimme vänrikille. Ja mielenkiintoinen tuttavuus Pispalasta mukaan tulleen runoilija Lauri Viidan kanssa.