Maanantaina käynnistynyt vesilintujen metsästys on kirvoittanut keskustelua metsästyksen tarpeellisuudesta. Asiassa kuin asiassa keskustelu on paikallaan.
Metsästyskortin lunastaa Suomen Riistakeskuksen tietojen mukaan vuosittain noin 300 000 ihmistä. Väkilukuun suhteutettuna määrä on korkea muihin Euroopan valtioihin verrattuna. Osittain syy on siinä, että metsästys on harrastuksena helposti tavallistenkin kansalaisten ulottuvilla.
Metsästyksellä on myös pitkä perinne ja sen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys on korkea. Riistakeskuksen tutkimusten mukaan metsästysmyönteisyys on itse asiassa lisääntynyt 30 vuoden aikana. Kun vuonna 1986 erittäin myönteisesti tai melko myönteisesti metsästykseen suhtautui 15-79 -vuotiaista suomalaisista 48 prosenttia ja erittäin kielteisesti tai melko kielteisesti 31 prosenttia, olivat vastaavat luvut vuonna 2013 huomattavasti muuttuneet: myönteisellä kannalla oli 61 prosenttia ja kielteisellä 13 prosenttia.
Riistatalouden tulee olla kestävää. Jokainen metsästäjä tekee omilla valinnoillaan ja esimerkillään joko hyvää tai hallaa metsästyksen yleiselle imagolle. Jokainen metsästäjä on osaltaan metsästyksen valvoja. Vuosikymmenten takaisista metsästysajoista esimerkiksi suhtautuminen turvallisuuteen on parantunut huomattavasti.
Metsästys on monelle tärkeä harrastus. Monessa kodissa se siirtyy isältä pojalle tai äidiltä tyttärelle. Varsinaiseen tarpeeseen – kuten esivanhempiemme aikana, jolloin ruokaa oli myös saalistettava – metsästys harvoin nykypäivänä vastaa, mutta vastuullisesti toteutettuna ja yhteisiä pelisääntöjä noudattaen se on osa myös nykypäivän Suomea. Aivan kuten kalastus – esimerkiksi.