Vasemmistolaisuus on liminkalaiselle Pirjo Luukiselle luonnollinen osa elämää. Rautatien vieressä lapsuutensa ja nuoruutensa asunut Pirjo syntyi pienviljelijäperheeseen. Isällä oli vahva SKDL:läinen aate. Äidin tausta oli vanhoillislestadiolainen, mutta vaimo oli arjen keskellä täysin samoilla linjoilla miehensä kanssa. Äänestystilanteessa äiti toimi omantuntonsa ohjaamana.
– Hän ei voinut äänestää SKDL:n ehdokasta, vaan jätti mieluummin tyhjän äänestyslapun, jotta ei olisi tarvinnut valehdella, jos joku olisi kysynyt asiasta, tytär sanoo.
Pirjo pääsi äänestämään ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleissa. Ehdokkaan valinta oli helppo.
– Oululainen Vappu Säilynoja oli silloin nouseva vaikuttaja. Tietysti äänestin häntä. Kotona keskusteltiin paljon yhteiskunnallisista asioista.
– Olin 9-vuotias, kun isä kuoli. Se tarkoitti perheelle isoa muutosta myös taloudellisesti. Kun puhelinverkosto automatisoitiin, keskusta hoitanut äiti jäi työttömäksi ja joutui kiertämään työstä toiseen. Äidin sanojen mukaan hänellä oli viisi virkaa ja kuusi nälkää. Se oli taistelua toimeentulon kanssa.
Köyhän perheen lapset eivät lähteneet Pirjon lapsuudessa kovin usein oppikouluun. Piti päästä nopeasti kiinni työn laitaan. Pirjo kävi neljä luokkaa oppikoulua, mutta sitten oli jo työelämän vuoro. Hän tiesi kokemuksesta, että on olemassa huonompiosaisia, joilla on pulaa kaikesta, ja on myös rikkaita, joilla on maata ja mammonaa.
– Tiesin omasta kokemuksesta, että on olemassa huonompiosaisia, joilla on pulaa kaikesta, ja on rikkaita, joilla on maata ja mammonaa. Ymmärsin kuitenkin kodin perintönä, että samanlainen ihminen olen minäkin, vaikka olen köyhä. Yhtä alasti tänne synnytään ja yhtä alasti täältä lähdetään, olipa köyhä tai rikas.
– En ole koskaan ollut epävarma siitä, mikä olen. Olen vasemmistolainen, ja opin lapsuudenkodissani tärkeitä asioita. Opin ymmärtämään, että kaikilla on taustasta huolimatta samanlainen ihmisarvo. Siitä haluan pitää edelleen kiinni omassa arjessani, työssäni ja luottamustehtävissäni, kaikkialla.
Vappu oli Pirjon lapsuudessa tärkeä merkkipaalu vuodenkierrossa. Sitä se on edelleen.
– Vappu on työläisten ja työtä tekevien juhla. Lapuudessani lähdettiin suurin joukoin vappumarssille. Oli ihmisiä ja värikkäitä lippuja. Ihmisillä oli hyvä mieli. Lapsikin ymmärsi, että marssiin osallistuminen on tärkeä asia. Aikuisten puheita kuunneltiin tarkasti.
Marssijat päätyivät aikaisemmin työväentalolle, nykyään Niittäjäpatsaalle, mihin lasketaan Limingan Vasemmisto ry:n ja Limingan Eläkeläiset ry:n kukkalaite. Perinteeseen kuuluu myös vappupuhe. Viime vuosikymmeninä marssijoita on ollut huomattavasti vähemmän kuin ennnen, mutta marssimisen merkitys ei ole Pirjon mielestä vähentynyt.
– Tasa-arvoon on vielä pitkä matka Suomessa. Kyllä täällä rikkaat pärjäävät, mutta miten on pienipalkkaisten laita? Tai työttömien? Tai syrjäytyneiden ja niiden, joilla ei ole omia voimavaroja puolustautua tai mennä hakemaan apua?
Pirjon lapsuudessa myös perheen lestadiolaistaustainen äiti osallistui vappumarssille ja tuli työväentalolle, minne kokoonnuttiin marssin jälkeen kuulemaan puheita, laulamaan työväenlauluja ja nauttimaan juhlakahvit.
Pirjo on tehnyt elämäntyönsä lapsi-, kehitysvammais- ja vanhustyössä. Kiinnostus tähän elämänalueeseen on lapsuuden perua.
– Opin kotona, että heikompia pitää auttaa. Kun isä halvaantui, me lapsetkin osallistuimme äidin kanssa isästä huolehtimiseen. Isää hoidettiin rakkaudella ja kunnioittaen.
– Äiti oli äidillinen ja rakastava. Myös se esimerkki elää minussa.