Heinäkuun jälkipuoliskon aikana Varjakansaaressa on toteutettu kansainvälistä yhteistyötaidetta. TaikaBox ry:n ja Ervastinkylän kyläyhdistyksen järjestämässä taitelijaresidenssissä englantilainen Nancy Dewhurst, serbialainen Sunčica Pasuljević Kandić ja oululainen Inkeri Jäntti päästivät luomisvoimansa valloilleen.
– On ollut mahtavaa olla tällaisessa paikassa, johon liittyy niin paljon tarinoita. Tarinat ja niiden erilaiset tasot – saaren menneisyys sahana, työläisten asumukset ja se, mitä ihmiset ovat jättäneet täällä taakseen – ovat todella kiinnostavia, Dewhurst kuvailee.
– Me kolme tulemme hyvin erilaisista taustoista ja meillä on erilaiset työskentelytavat. On ollut todella mielenkiintoista nähdä, miten pystymme yhdistämään yhteiset kiinnostuksen kohteet ja ne asiat, jotka meitä saaressa kiehtovat, brittitaiteilijatar jatkaa.
Oululaiselle Jäntille saari oli tuttu jo entuudestaan, mutta Dewhurstille ja Pasuljević Kandićille Varjakka oli uusi kokemus. Eikä se ole mitenkään yllättävää. Tuskinpa kovin suuri osa lähiseudun asukkaistakaan on vieraillut saaressa.
– Tämä on tietyllä tapaa kollektiivinen muisto. Ihmiset kuitenkin palaavat tänne edelleen. Ehkä jonkun vanhemmat tai isovanhemmat ovat olleet täällä töissä tai ehkä he ovat olleet täällä lapsina lomailemassa. Nyt he tuovat omia lapsiaan tänne. Se on hieno tapa tutustua menneisyyteen ja vahvistaa sidettä omiin juuriin, Pasuljević Kandić muotoilee.
– Mutta tämä yhdistää myös muita ihmisiä. Jotkut tapaavat täällä ensimmäistä kertaa. Tietyllä tapaa tämä on muistojen monumentti. Minusta se on kaunista.
TaikaBox ry on järjestänyt taiteilijaresidenssiä Varjakansaaressa kahdesti aiemminkin, mutta tällä kertaa residenssiin haluttiin muodostaa toisilleen entuudestaan tuntemattomien taiteilijoiden ryhmä.
– Tämä olisi voinut mennä niin pahasti pieleen, jos ihmiset olisivat olleet vääränlaisia, Jäntti nauraa.
– Olemme kaikki olleet taiteilijaresidensseissä aiemminkin, mutta ryhmänä toimiminen on meille uutta. Se on ollut jopa yllättävän helppoa. Olemme kaikki aika samanlaisessa mielentilassa, vaikka jokaisella onkin omat erityistaitonsa. Luulen, että meidät valittiin siksi, kun olemme kaikki aika avoimia ja haluamme kokeilla uusia asioita.
Varjakan residenssin hakuprosessissa painotettiin yhteistyötaitoja. Pasuljević Kandić arvioi hakemisen olleen totuttua vapaamuotoisempaa. Usein hakemuksissa täytyy olla hyvinkin tarkat projektiehdotukset, budjetit, aikataulut, tilankäyttösuunnitelmat, portfoliot ja ansioluettelot.
– Se vapaus ja rajattomuus oli hyvin tervetullutta! Varsinkin, kun tarkoituksena on ollut luoda jotain paikkasidonnaista. En tiedä oliko se sattumaa vai hyvää työtä valitsijoilta, mutta olen erittäin tyytyväinen siihen, miten tämä työskentely on toiminut.
Paitsi Varjakka, myös Suomi on taiteilijavieraille tureehko tuttavuus. Pasuljević Kandić on käynyt maassa kerran – residenssitaiteilijana, kuinkas muutenkaan – Dewhurstille visiitti oli ensimmäinen. Rauha ja hiljaisuus tekivät taiteilijoihin vaikutuksen. Samoin hieman varautuneet, joskin hyvin ystävälliset ja kohteliaat ihmiset. Ruokakin on ollut hyvää, vaikka muikkukukko ja salmiakki vähän arveluttivat. Suomeen taiteilijat aikovat palata uudelleen.
– Varmasti! Dewhurst tiivistää.
– Kun olin täällä ensimmäisen kerran, elettiin maaliskuuta. Silloin ajattelin, että olisi hienoa kokea Suomi kesällä. Nyt haluaisin nähdä revontulet. Ehkä voisimme pitää täällä näyttelyn talvella? Serbialaiskollega hymyilee.
Varjakan taiteilijat
Nancy Dewhurst on englantilainen monitaiteilija. Hän työskentelee muun muassa kuvanveiston, videotyön, installaatioiden ja yhteisötaiteen parissa.
Inkeri Jäntti on oululainen valokuvaaja. Konseptuaalisessa työskentelyssään Jäntti keskittyy muun muassa hylättyihin paikkoihin ja feministisiin tulkintoihin.
Sunčica Pasuljević Kandić on serbialainen kulttuuritoimija ja taiteilija, joka tutkii töissään usein sitä, miten ihminen elää ja muotoilee ympäristöään.
Varjakansaaren residenssitaiteilijoiden pääasiallisena luomistilana toimi saaren Konttori. Yhteen päärakennuksen huoneista syntyi teos, jossa saareen pystyi tutustumaan sen äänimaailman kautta, parissa muussa huoneessa vierailijatkin pääsivät osallistumaan luomiseen kirjaamalla ylös Varjakkaan liittyviä muistoja ja tarinoita.
– Projektimme keskiössä on kieli ja semantiikka. Kaikki kietoutuu tekstiin ja kommunikointiin, Sunčica Pasuljević Kandić avaa.
– Se alkoi kommunikaatiosta ja informaatiosta. Ja siitä, miten kielen vaihtumisen myötä asioita jää pois, mutta niitä voi tulla myös lisää, Inkeri Jäntti jatkaa.
Konttorin näyttely purettiin pois viime perjantaina, mutta sille on mietitty jatkoa. Taiteilijoiden yhteistyö saattaa pysyä kuvioissa tulevaisuudessakin. Internetin avulla välimatkakaan ei ole esteenä.
– Luultavasti yritämme saada Varjakassa syntyneen taiteen näytille myös muualle. Kenties Ouluun, Nancy Dewhurst pohtii.
– Ajattelimme jalostaa tätä edelleenkin. Samoin niitä pieniä aihioita, jotka jäivät vielä toteuttamatta, Pasuljević Kandić lisää.
Ryhmätyöskentely residenssiyhteydessä oli kolmikolle antoisa ja kehittävä kokemus.
– Minulle tämä on muistutus siitä, että on muitakin työskentely- ja ajattelutapoja kuin omani ja että taiteessa voi hyödyntää hyvin monimuotoisia materiaaleja, Dewhurst maalailee.
– Kollaboraatiot opettavat aina. Se voi ottaa aikansa, että kaiken saa pureskeltua ja omaksuttua. Ajatusten kehittäminen ja ylipäänsä taidekokemusten jakaminen on aina hyödyllistä, Jäntti komppaa.