Ihmisoikeuksista on puhuttu Limingan lukiossa erityisen paljon viime vuodesta lähtien. Tuolloin käynnistyi lukion Erasmus +HUMREV -projekti. Myös Johanna Lampisen luento oli osa projektia. Ja projektiin liittyen kaksi lukion opiskelijaa teki Lampisesta videohaastattelun englanniksi.
– Mitkä ovat pitkäaikaisia ongelmia Euroopassa, kun puhutaan vähemmistöjen oikeuksista? Entä mikä on Suomen tilanne? Ruusa Pirkola ja Olivia Mustapää kyselivät myöhemmin kumppanikouluihin välitettävällä videolla.
Suomessa ihmisoikeustilanne koetaan hyväksi, ja niin myös on Johanna Lampisen vastauksen mukaan. Mutta tilanne toisaalta vaihtelee, riippuen ajasta ja paikasta. Esimerkiksi ikä, kieli, etninen ryhmä tai vammaisuus voivat tuottaa edelleen ongelmia.
Lampisen mielestä ihmisten asenteet ovat pääpiirteissään tasa-arvoon pyrkivät ja kannustavat, mutta syvällisemmissä keskusteluissa rajoittuneet ajatukset alkavat paljastua. Tekemistä siis riittää edelleen.
–·Suomessa on paljon asioita hyvin. Kiitos EU:n, meille on tullut paljon uutta lainsäädäntöä liittyen syrjintään ja esimerkiksi vammaisten oikeuksiin. Mutta olen huolissani yhteiskunnasta ja etenkin koulumaailmasta. Miten saamme pidettyä koulutuksen kaikille tasa-arvoisena asiana?
Koulutukseen satsaaminen on Lampisen mielestä tärkeää, sillä pitkällä tähtäimellä koulutuksen epätasa-arvo voi tuottaa isoja ongelmia.
Sananvapaus ja siihen liittyvät kysymykset ovat olleet viime vuosina esillä aiempaa enemmän. Myös Limingan lukiolla aiheesta keskusteltiin. Opiskelijat kyselivät muun muassa vihapuheesta ja siihen suhtautumisesta.
– Kaikilla on vapaus puhua, mutta vapaus on rajoitettua. On myös kunnioitettava toisia ja heidän vapauttaan, Lampinen vastasi.
Kiihottaminen toisia kansanryhmiä vastaan ei Lampisen mukaan ole sananvapautta lainkaan. Se on kuitenkin yleistynyt ja syy siihen löytyy yhteiskunnan kaikilta tasoilta. Jos kiusaaminen alakouluissa hyväksytään tai ohitetaan, se helposti johtaa siihen, että nuoret ja lapset oppivat puhumaan pahasti toisista ihmisistä myös aikuisina ja virallisissa rooleissaankin toimiessaan.
– Se, miten suhtaudumme vihapuheeseen ylemmillä tasoilla, on ongelman ratkaisu. Viha puhe ei nimittäin synny yht’äkkiä, vaan se kehittyy yhteiskuntaan pitkällä aikavälillä, Lampinen muistutti.
Yksi puhetapaan ja vihapuheen yleistymiseen vaikuttava tekijä on sosiaalinen media. Johanna Lampinen on huomannut some-keskustelujen kärjekkyyden vaikuttaman muuhunkin keskusteluun.
– Somessa syntyy helposti käsitys, että on hienoa keskustella kärjistyneesti. Sitä voisi miettiä kouluissakin, että ovatko väittelyt tarpeellisia. Opetusmenetelmänä se on hieno, mutta ehkä voisimme nykyään keskittyä enemmän dialogin ja keskusteluyhteyden rakentamiseen.
Kärjekkyys nimittäin Lampisen mielestä jo muutenkin vahvasti läsnä nuorten elämässä. Asenteet ovat vahvoja ja toisinaan jopa konservatiivisia.
– Mietinkin, johtuuko nuorten kosnervatiivisuus siitä, että nykyään yhteiskunta ei enää kannusta riskinottoon. Tulevaisuus pitää suunnitella valmiiksi, askel askeleelta. Se kahlitsee ajattelua, luo nuorille tehokkuuspaineita ja myös normaaliuden määritelmä kapenee entisestään.
Normien ahtaus huolestuttaakin Johanna Lampista kaikista eniten.
Mitä kapeammin ihmiset ymmärtävät normaalin käsitteen, sitä heikommin voivat myös ihmisoikeudet ja ihmisten välinen yhdenvertaisuus.
– Määrittelemme toisiamme tiukan raamin mukaan. Mikä tekee opettajasta hyvän? Entä toimittajasta? Kun sen luomme lukkoon, emme enää ole niin avoimia erilaisuutta kohtaan. Tarkastelemme toisiamme vain tehokkuuden ja normaalin näkökulmasta.