Oulunsalossa, eräässä tienhaarassa, oli iso komea talo, jossa asui kuvankaunis tytär ja hänen kolme veljeään. Vanhemmat olivat kuolleet ja tila oli jäänyt perillisten hoitoon.
Tytär oli nuoruudessaan rakastanut pitäjän komeimpaan poikaan. He olivat upea pari, mutta siitä huolimatta toinen nainen vei tämän komean pojan.
Tästä loukkaantuneena tytär päätti, että hän ei koskaan mene avioon kenenkään miehen kanssa, kun ei saanut sitä, jota hän tulisesti rakasti...
Pojat taas olivat sen ajan sanonnan mukaan ”vähän jälkeenjääneitä”, mutta ahkeria uurastajia.
Kerran eksyi eräs matkalainen paikalle, kun tytär sattui olemaan pihalla. Hän kysyi tyttäreltä erään talon sijaintia. Siihen tytär vastasi: – Entiää. Tienneekö Iikkakaan. Appo ei tiiä ainakaan ja Heikkakin lähti just hillaan.
Näin syntyi sananparsi, joka vieläkin kiertää täällä Oulunsalossa.
Sitten lisää sananparsia nuorten lukijoiden iloksi ja riemuksi.
Kun joku lähti ”joron jäljille”, sanottiin: Hurra perrään ja halko häntään. Jos katkiaa, niin solmitaan.
Kutsumaton vieras pannaan lusikatta pöytään.
Sinähän sen tiiät. Sullehan ne lehet tullee.
Lisänä se on rikkakin rokassa ja hämähäkki taikinassa.
Näkkeehän sen nääveleistä ja tuntee turpakarvoistakin.
Äiti hoi, kana kussee kiuluu!
– Älä huua hullu likka, vielähän se siivilöijään.