Val­ta­kun­nal­lis­ta tun­nus­tus­ta La­keu­del­le – SVS ha­ral­laan joka suun­taan

Esko Huotari ja Pertti Snicker iloitsevat valtakunnallisesta tunnustuksesta. Suomi-Venäjä -seuran lakeuden osasto tekee monipuolisista työtä ja kulttuurivaihtoa.

Kuva: Sauli Pahkasalo

RANTALAKEUS Väkisinkin hymyilyttää. Valtakunnallisella Ladna-palkinnolla palkitun Suomi-Venäjä -seuran (SVS) Lakeuden osaston puheenjohtaja, tyrnäväläinen Esko Huotari ja varapuheenjohtaja, liminkalainen Pertti Snicker myhäilevät tyytyväisinä. Usean vuoden ajan tehty monipuolinen ja ennakkoluuloton työ on nyt huomattu.

– Kuulemma aikaisemmin palkinnon saajasta on väännetty Helsingissä kättä, mutta nyt valinta oli ollut yksimielinen, Huotari tietää.

Yksi tärkeä palkintoperuste oli osaston järjestämä metallinkeräys, mikä on ainutlaatuista SVS:n toiminnassa. Lakeuden osasto on tehnyt ympäristötyötä – ja siinä sivussa kerännyt tärkeitä toimintaeuroja – Kempeleessä jo viitisen vuotta, Tyrnävälläkin miltei yhtä kauan.

Tänä keväänä romunkeräys käynnistyi Limingassa. Ensi vuonna toiminta voi laajentua Lumijoelle.

– Rauta ei tule loppumaan. Toivottavasti muutkin osastot innostuvat, miehet tuumaavat.

Lakeuden osaston romunkeräyspisteet kolmessa kunnassa sijaitsevat työväentalojen yhteydessä.

– Siellä on sopivaa tilaa ja valvovaa silmää ympärillä. Limingassa teemme yhteistyötä nuorten työpajan kanssa. He seuraavat keräyspaikkaa ja hyödyntävät kierrätykseen ei metallia sisältäviä materiaaleja, Esko Huotari kertoo.

Metallikeräyksen yhteistyökumppanina toimii Kuusakoski Oy.

– Viime vuonna keräsimme kahdessa paikassa noin 25 000 kiloa. Saadulla tulolla kustannamme venäjää opiskeleville lukio- ja peruskouluikäisille stipendejä ja tuomme esimerkiksi venäläisiä kulttuuriryhmiä vierailulle alueelle.

Keräykseen voi tuoda ”kaikki mikä haiskahtaa vähän metallille”, mutta rajoituksiakin toki on. Esimerkiksi autonromuja keräyspaikoille ei haluta. Kodinkoneista ei saa tuoda kylmälaitteita.

– Hyvin vähän keräyksiin on eksynyt väärää tavaraa. Tavaroita kerääviltä kuskeilta ei ole tullut valituksia.

Kielistipendien jakamisella osasto haluaa kannustaa venäjän opiskeluun. Se on Huotarin mukaan yrittäjiltä tullut toive.

– Meidänkin alueella tarvitaan sellaisia työntekijöitä, jotka hallitsevat venäjän kielen. Sellaisista työntekijöistä on valtava pula. Oulun ammattikorkeakoulun suunnitelmasta lopettaa venäjän kielen opetus ovat monet olleet ihmeissään. Venäläiset siirtyvät tekemään kauppaa muille alueille, jos meiltä ei löydy jatkossa osaamista.

Ladna -palkinnolla lakeuslaisia kiitettiin myös monipuolisesta toiminnasta. Se puolestaan heijastuu kaiken aikaa kasvavaan jäsenmäärään. Osasto palkittiinkin viime vuoden parhaasta, jäsenmäärään suhteutetusta jäsenkeruusta.

– Uusia jäseniä tuli reilusti toistakymmentä. Se on paljon vajaan 70 hengen yhdistykselle. Sama tahti jatkuu tänä vuonna, Pertti Snicker uskoo.

Huotari uskoo jäsenmäärän kasvun johtuvan siitä, että yhdistys on ”harallaan joka suuntaan”.

– Ujostelematta olemme tehneet yhteistyötä yrittäjien, kuntien ja seurakuntien kanssa. Olemme järjestäneet yrittäjäiltaa, kulttuuritapahtumia ja jokavuotisen Pakkasukkojuhlan. Sellaista ei alueellamme toista ole.

– Toiminta perustuu nimenomaan kulttuurivaihtoon, Snicker muistuttaa.

Poliittinen järjestö Suomi-Venäjä -seura ei ole, miehet alleviivaavat. Asenteet ovat tosin edelleen sitkeässä. Esko Huotari sanoo asenteiden muuttuvan kaiken aikaa paremmaksi.

– Ensimmäisen kerran kun olimme Siemenperunamarkkinoilla osaston teltan kanssa, oli samaan aikaan juuri päällä Krimin kriisi. Odottelimme suunsoittajia, mutta yhtään ei tullut.

Kaksikko kiittelee kuntien kanssa tehtävää yhteistyötä.

– Liminkaan meidän pitää panostaa, jotta saamme kontaktin paremmin aikaiseksi. Tyrnävässä ja Kempeleessä kunnat ovat vauhdilla mukana, kun esimerkiksi olemme tuoneet nukketeattereita kouluihin. Kunnat ovat osallistuneet myös kustannuksiin.

Esko Huotari on ollut SVS:n toiminnassa mukana parikymmentä vuotta, Pertti Snicker kolme vuotta. Molemmat sanovat järjestön antavan hyviä sosiaalisia kontakteja.

– Mukana oleminen on myös avartanut paljon maailmankuvaa, Huotari sanoo.

Snickerillä Venäjään on vahva lapsuuden kokemus. Hänen vanhempansa olivat rakentamassa Tuloman voimalaitosta Kuolan niemimaalla. Perhe asui työmaan ympärille muodostuneessa suomalaisyhteisössä.

– Kävin Tulomassa kaksi ensimmäistä kouluvuottakin. Myöhemmin olin itse rakentamassa Kostamusta.

Johtokuntaa molemmat kiittelevät sitoutuneeksi. Uusin ideoihin kaikki suhtautuvat innostuneesti.

Entä mihin Ladna-palkinnosta tulleet 1 000 euroa käytetään?

– Emme vielä ole päättäneet. Tosin kakkukahveilla ajattelimme johtokunnan kanssa käydä, Huotari naurahtaa.