– Piti mennä takaovesta sisälle. Olohuoneessa näkyi tumma hahmo. Savua oli sen verran, etten nähnyt tarkasti, mutta kun pääsin lähemmäksi, niin ihminenhän siellä seisoskeli olohuoneessa. Yritin komentaa, mutta henkilö ei hoksannut lähteä vaara-alueelta pois. Piti ottaa kädestä kiinni ja taluttaa, Peltola kertaa.
Talo oli puolillaan sankkaa savua. Palokunta ei ollut vielä ennättänyt paikalle. Peltola tiesi, että talossa asui ainakin kolme ihmistä. Ei auttanut kuin palata palavaan taloon.
– Ei siellä muita ollut, mutta taluttamani henkilö palasi perässäni takaisin sisälle. Sanoin, että eiköhän mennä uudestaan ulos, ei täällä pysty olemaan. Sen verran äkäinen savu siellä oli.
Palopaikalle kertyi ihmettelijöitä. Talon kattorakenteet olivat jo ilmiliekeissä. Joku osasi kertoa, että palavan talon takaterassilla istuskelee toinen mies.
– Hän ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta. Jouduimme naapurin isännän kanssa tuomaan hänet puoliväkisin pois vaaranpaikasta. Ei siinä mitään, sen jälkeen paikalle alkoi tulemaan palokuntaa, ambulanssia ja pelastushelikopteria, Peltola muistelee.
Kylmän rauhallinen Peltola ei jäänyt toimettomaksi. Tilanne oli vaarallinen, mutta sormi ei lipsahtanut suuhun. Ei ollut aikaa. Kanssaihmisen hyvinvointi oli tärkeämpää.
– Pakkohan siinä on mennä katsomaan. Ihmishenki, se on paljon arvokkaampi kuin joku omakotitalo. Ei siinä sen enempää ehtinyt miettimään, piti toimia ripeästi.
Tulipalosta on vierähtänyt jo aikaa. Omakotitalon pihanurmikin on leikattu moneen kertaan. Kuluvan kesäkuun ensimmäisenä päivänä Peltolalle myönnettiin rohkeasta toiminnasta hengenpelastusmitali.
– Ehkä se jossain vaiheessa kirkastuu mieleen enemmänkin. Jos miettii, että antoi ihmiselle periaatteessa toisen mahdollisuuden, niin kyllähän se ihan mukavalle tuntuu.
Mitalista oli puhetta jo pian tulipalon jälkeen. Palokunta oli Peltolan käsityksen mukaan laittanut hakemuksen vireille, mutta jostain syystä prosessi jäi seisahduksiin. Muutama vuosi tapahtuman jälkeen vyyhti alkoi purkautumaan. Poliisikuulusteluissakin piti käydä uudestaan viime vuoden puolella.
– Siinä mielessä tämä tuli yllätyksenä, kun tapahtuneesta on jo kumminkin aikaa. Kolmisen viikkoa sitten soitettiin Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. He ilmoittivat, että tällainen mitali on myönnetty. Mitalinjakotilaisuus on 21. kesäkuuta.
Liminkalaismies kuuluu harvalukuiseen joukkoon. Tänä vuonna aluehallintovirastojen kautta kulkeutuvia mitalihakemuksia oli yhteensä 89, näistä suurta osaa ei puollettu. Presidentti Sauli Niinistö myönsi hengenpelastusmitalilautakunnan ehdotuksesta arvomerkin loppujen lopuksi kahdelletoista henkilölle. Vaikka tunnustuksia jaetaan kitsaasti, juhlakalu ei odota suuria paraateja tai karnevaalihumua.
– Ilmeisesti siellä kakkukahvit juodaan. En usko, että sen isompaa juhlaa on. Eiköhän Saulillakin ole muita kiireitä. Vaimon kanssa syötiin jäätelöt sinä päivänä, kun kuulin mitalin myöntämisestä, sankari naurahtaa.
Jälkikäteen ajateltunakaan tilanne ei ole muodostunut Peltolalle minkäänlaiseksi peikoksi. Pelkotiloja ei ole tänään, eikä pelkäämään ehtinyt kuusi vuotta sittenkään. Ainakaan isommin.
– Saattoihan se tietenkin vähän pelottaakin, mutta ei sitä siinä hetkessä mieti. Kyllähän siinä varmaan jälkeenpäin kävi mielessä, että mitähän siinä olisi voinut käydä. Menisin uudestaan, jos tällainen tilanne eteen tulisi. Ei siitä sillä lailla mitään traumoja jäänyt. Pakkohan silloin oli toimia.
Nykymaailmassa kännykkäkameroita ja sivustaseuraajia riittää, mutta todellisia sankareita voi olla hankala löytää. Monella saattaisi jäädä vakavassa tilanteessa oman nahkansa vaarantaminen väliin. Peltola ei kuitenkaan usko, että ihmisistä olisi tullut jotenkin välinpitämättömiä.
– Varmasti suurin tekijä on se, ettei osaa toimia sellaisessa tilanteessa, vaikka haluaisikin. En tiedä olisiko se sitten pelkoa tai jokin sokkitila. Kyllähän ihmiset ovat lähtökohtaisesti hyväsydämisiä toisiaan kohtaan.
Peltola myöntää olevansa jossain määrin hurjapää, mutta ei kuitenkaan adrenaliininarkkari, jonka pitäisi ehdoin tahdoin hakeutua vaarallisiin tilanteisiin.
Hankintavastaavana työskentelevän miehen ei tarvitse vapaa-ajallaan hyppiä laskuvarjojen kanssa lentokoneista.
– Saattaisin uskaltaakin, mutta ei ole tullut hypättyä. Jääkiekkoa pelailen ja moottorikelkalla ajelen satunnaisesti, mutta ei minulla ole harrastuksena mitään extreme-lajeja.
Perhe, terveys, läheiset ja ystävät ovat liminkalaisurholle elämän ykkösjutut. Vaatimaton mies ei haaveile turhia tai toivo tulevaisuudelta suuria mullistuksia – lähinnä hyviä kesäsäitä. Jalustalle sankari ei oikein suostu nousemaan. Lopulta Peltola taipuu myöntämään, että aika kova temppu tuli tehtyä.
– Kyllähän onnitteluja on tullut. Vähitellen alkaa tuntua siltä, että jos tuollainen tunnustus myönnetään, niin kai sitä sitten jonkinlainen sankari on.