Olen täyttänyt useita vaalikoneita ja perustellut vastauksiani iltayöstä toiseen. Mitä useampaan kysymykseen vastasin, sitä vastenmielisemmäksi kasvoivat kysymykset ilmastonmuutoksesta. DDR:n lahja maailmalle - Die Grüne - on alkanut yhä enemmän muistuttaa 1970-luvun rauhanliikettä, jonka senkin vasemmisto omi itselleen. Ei kukaan maailmanrauhaa Suomessakaan tuolloin vastustanut, mutta ideologia vesitti ja vieraannutti tavallisen meikäläisen itse aiheesta.
Sama tuntuu käyvän ilmastomuutokselle. Meidän on osallistuttava sen torjumiseen, mutta keinona ei voi olla yksilön - tavallisen taapertajan - syyllistäminen, uhriuttaminen ja arjen tosiasioiden kieltäminen.
Vihervasemmistolainen ultravihreys on todistanut vahingollisuutensa ilmastonmuutoksen toteutumisessa. Teknologiavastaisuus ja sellaisten energiamuotojen, kuten tuuli ja aurinko, ihannointi ovat esimerkkejä tehottomuudesta, jotka tarjoavat vain kaksi prosenttia globaalista energiantarpeesta. Vihervasemmisto vastustaa ydinenergiaa vaikka juuri se on puhtainta ja päästöttömintä.
Yksilötasolla vihreä aate haluaa rangaista- määrätä lisäveroja- siitä, että haluat syödä pihvin, ajaa omalla autolla näissä selkosissa tai lämmittää puukiukaasi kesämökillä. Tuleeko minun todellakin pälyillä ympärilleni ja ruokailla ”salaa” ystävieni kanssa, koska en satu juuri sinä päivänä syömään ideologisesti hyväksyttyä lanttu-uutetta?
Ilmastonmuutos on globaali ongelma joka vaatii globaalit ratkaisut. Suomi on ilmastomuutoksen mallioppilas ja juuri sen takia yksilötasolla pitää pystyä tuntemaan ylpeyttä - ei vihervasemmiston luomaa synkkää syyllisyyttä - kulutustottumuksissamme.
Suomelle uusi teknologia tarjoaa uuden mahdollisuuden vientiteollisuudelle ja suhtautumalla kiihkottomasti omaan osuuteemme maailmanlaajuisesta ongelmasta, voimme auttaa muita kehittymättömämpiä maita eniten.
Verotuksellisissa ratkaisuissa ikiaikainen aiheuttamisperiaate on edelleen voimissaan: se, joka sotkee, maksaa.