Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Vaa­li­pos­tia: Suomi tar­vit­see jär­ke­vää il­mas­to­po­li­tiik­kaa

Näin vaalien alla ilmastopolitiikka on noussut erääksi puhutuimmista aiheista. Radikaaleimmat

kieltäytyvät jopa synnyttämästä lapsia ilmastonmuutosta jarruttaakseen. Ilmastonmuutoksesta uutisointi

aiheuttaa kuitenkin monille ihmisille ahdistusta, ja herkimpiä ovat lapset ja nuoret.

Suomi on metsäinen maa. Metsä sitoo itseensä hiilidioksidia, ja ilmeisesti tästä syystä eräät puolueet

ovat kannattaneet Suomen metsähakkuiden lopettamista. On kuitenkin tosiasia, että kasvava metsä

sitoo parhaiten hiilidioksidia. Toisin sanoen metsien hakkuut ja Suomen metsänhoitoon kuuluva uusien

taimien kasvattaminen, on myös mitä parhainta ilmastonmuutoksen ehkäisyä.

Suomen kansa on levittäytynyt laajasti läpi koko maan. Suuri määrä suomalaisia tarvitsee oman auton

pystyäkseen liikkumaan paikasta toiseen, ja siksi on kohtuutonta vaatia auton käyttämiselle lisämaksuja

edes ilmastonmuutoksen nimissä, paitsi kehä-III eteläpuolella.

Suomessa on kehitetty innovatiivisia toimintamalleja. Eräs näistä on pullojen kierrättäminen

uusiokäyttöön. Meillä suomalaisilla onkin nyt oiva mahdollisuus viedä innovaatioitamme kehittyviin

maihin, jotka ovat ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta huomattavasti meitä jäljessä.

Vaalipuheissa on maalailtu ajatuksia siitä, kuinka tämä on viimeinen sukupolvi, joka voi enää estää

ilmastonmuutosta. Mielestäni tällainen puhe ei ole paras keino lähestyä ongelmaa, sillä pelko lamauttaa

ihmisen. Toivo kuuluu elämään, ja niin kauan kuin on toivoa, on elämää. Emmehän halua viedä uhkia

luovilla ilmastopuheillamme lapsiltamme ja nuoriltamme toivoa? Jokainen meistä voi tehdä jotakin

ympäristömme hyväksi, mutta kukaan meistä ei voi pelastaa koko maailmaa.

Anna-Kaisa Pelto

Kansanedustajaehdokas, KD