Suomen kilpailukykyä on viime vuosina haettu voimakkaan keskittämispolitiikan kautta, tästä on kärsinyt erityisesti pitkien välimatkojen Pohjois-Suomi.
Julkisia palveluja on keskitetty yhä enemmän Etelä-Suomeen sekä kasvukeskuksiin. Julkisten peruspalvelujen digitoiminen edellyttää yhä enemmän tietotekniikan käyttöä mm. erilaisissa lupapalveluissa, terveydenhuollossa, te-palveluissa, verohallinnossa ja Kelalla. Ihmiset, jotka eivät verkkopalveluja kykene käyttämään ovat vaarassa jäädä alueellamme kokonaan palvelujen ulkopuolelle. Usein kuvittelemme heidän olevan ikäihmisiä, jotka eivät halua opetella enää uutta tietotekniikkaa. Ihmisiä jotka eivät jaksa tai halua pysyä mukana tietotekniikan kehityksessä. Sähköisten palvelujen käyttö vaatii käyttäjältään aina hyvää luku- ja kirjoitustaitoa. Peruskoulun päättäneistä nuorista kymmenen prosenttia ei saavuta koulussa sellaista lukutaitoa, jolla he selviytyvät arjessa lukemista ja luetun ymmärtämistä vaativista asioista. Tarvitsemiensa palveluiden piiriin päästääkseen heidän on löydettävä ja täytettävä vaikeaselkoisia nettilomakkeita, joiden täyttäminen vaatii lähes virkakielen laudaturin. Lukutaidon ja iän lisäksi myös sairaudet, erilaiset muut esteet sekä taloudelliset mahdollisuudetkin vaikeuttavat digitaalisten palvelujen käyttöä. Nettiyhteyksien kattavuus ja niiden toimivuuskin tuovat haasteita yhdenvertaiselle palvelujen saatavuudelle varsinkin harvaan asutuilla alueilla edettäessä täysin digitaalisiin palveluihin.
Kun langattomien yhteyksien toimivuus on epävarmaa, ei palvelujen saatavuuteen voi luottaa.
Pelkkä tekninen osaaminenkaan ei riitä, jos itse palvelu on vaikeaselkoista. Kasvokkain ja puhelimitse tapahtuvassa palvelussa ihmisiä voidaan myös ohjata hänen tarvitsemiensa muiden palveluiden piiriin ja kertoa niiden erilaisista mahdollisuuksista. Peruspalvelujen digitalisoinnin rinnalla onkin pidettävä huolta myös heidän palvelutarpeestaan, jotka eivät sähköisiä palveluja syystä tai toisesta pysty käyttämään. Julkisia palveluita on järjestettävä edelleen riittävästi myös maaseudun taajamissa asuville ihmisille. Palvelujen on oltava helposti tavoitettavia ja myös tiedottamisen palvelujen järjestämistavasta on oltava riittävää. Viestintää ei voida hoitaa pelkästään nettisivujen kautta, koska se ei ihmisiä tavoita. Julkisten peruspalvelujen keskittämisellä kasvukeskuksiin ei saa lisätä entisestään alueellista eriarvoisuutta ja nopeuttaa Pohjois-Suomen väestön vähenemistä ja syrjäytymiskehitystä. Ihmisen tarvitsemaa rinnalla kulkijaa ei pystytä digitaalisella palvelulla tuottamaan.