Ra­dio­aal­loil­ta Mauno Mäki löysi tuttuja ympäri maail­maa - mutta nor­ja­lai­nen Sonja joutui hukkaan

Radioamatöörillä on tuttuja ympäri maailmaa. Juan Carlos Espanjasta. Ahmed Saudi-Arabiasta.

Tyrnävä
-
Kuva: Heli Rintala

Tyrnäväläinen Mauno Mäki (81) tutustui ensin Sonjan isään. Aluksi Sonja sai käyttää isänsä asematunnusta, mutta vartuttuaan hän hankki oman. Mäki opetti Sonjaa titaamaan ja myös jutteli hänen kanssaan. He tekivät jopa yhteisen Viking-lottorivin.

– Sovittiin, että jos meille tulee voitto, tapaamme Suomen ja Norjan rajalla ja juhlimme voittoa yhdessä. Mutta nyt Sonja on mennyt hukkaan.

Sonjan isältä Mäki kuuli, että armeijan käynyt nuori nainen on siirtynyt Naton palvelukseen ja muuttanut Osloon. Olisiko käynyt niin, että Sonjalla on poikaystävä tai perhettä? Sitä Mäki ei tiedä.

Radioaalloilla Mäellä on toki muitakin tuttuja. Hän on ahkera ”kerjäämään” QSL-kortteja eli harrastajien toisilleen lähettämiä todisteita radioyhteydestä. Hän omistaa noin 4 000 korttia, ehkä enemmänkin. Mäki kaivaa laatikoistaan nipun toisensa jälkeen.

– Tässä on kortteja Espanjan entiseltä kuninkaalta Juan Carlosilta, joka on aina itse puikoissa. Radioamatöörinä hän on radioamatööri eikä Espanjan kuningas.

Juanin kanssa on juteltu samoista asioista, kuin muidenkin radioamatöörien.

Lue lisää 9.10. Rantalakeudesta painettuna tai diginä!

Kerran piti lähettää hätäsanoma
Heli Rintala
Tyrnävä

Radioamatööriyttä voi harrastaa monella tavalla. Mauno Mäki pääasiassa sähköttää eli titaa, toisinaan myös juttelee radioaalloilla. Sähkötettäessä kerrotaan ensin oman aseman kutsumerkki ja se miten hyvin toista radioamatööriasemaa kuullaan. Useimmiten kerrotaan myös nimi ja oman aseman sijaintipaikka.

Harrastus vaatii kunnolliset laitteet. Mäen vastaanottimissa ja lähettimissä tehoja riittää: 121 wattia. Pihalleen hän on rakentanut 21 ja 28 megahertzin antennit.

Mäellä on myös lupa mennä kansainväliselle radiotaajuudelle hätätilanteessa. Kerran tällainen tilanne tuli eteen Rajavartiolaitoksen palveluksessa.

– Hätääntynyt pikkutyttö soitti Karigasniemeltä ja kertoi, että äidillä on keskenmeno ja hän kuolee. Olin yksin töissä ja mietin viisi sekuntia, mitä teen.

– Päätin lähettää hätäsanoman esimiehelle ilmoittamisen sijaan. Ivalossa ollut helikopteri lähti paikalle välittömästi, ja sekä äiti että lapsi pelastuivat.

Kun kysyy Mäeltä, mikä tekee radioamatööristä hyvän, vastaus tulee heti.

– Rytmitaju. Ja vaikka tulisi kuinka paha dementia, niin ei tämä sähkötys unohdu ikinä. On se niin verissä.

Mainos
Rantalakeuden pelit

Pelaa Rantalakeuden digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä