On lauantai. Aurinko helottaa taivaalta hyväilevän suvituulen saattelemana.
Ruotsin Sandvikenissa syntyneelle ja edelleen länsinaapurissamme asuvalle Norrbackille suomalaiset juuret lapsuusmuistoineen ovat tärkeät.
Niin myös maisemat, paikat ja tuoksut.
– Tuntuu, että tämä on minun oikea kotini. Tätit ja mummut ovat antaneet täällä paljon rakkautta.
Sen hän muistaa, etteivät kesät Temmeksen Haapaniemessä suinkaan olleet lomailua. Työtä oli paljon. Kosusen montullekin pääsi uimaan vasta kun heinätyöt oli tehty ja lehmät lypsetty.
– Pappa oli aina työnjohtajana, vaikka hän oli sokea ja yksikätinen, Virve Norrback muistelee.
Lauantaina hän sai vettä juurilleen saavikaupalla. Vanhan Haapaniemen lähellä kokoontuivat Artturi Norrbackan jälkeläiset sukutapaamiseen ensimmäistä kertaa.
Vaasalaisella Arthurilla oli kaksi vaimoa. Ensimmäisen Elsansa kanssa hän sai viisi ja toisen Elsa-vaimonsa kanssa kahdeksan lasta.
Jälkimmäisen puolisonsa kanssa Arthur muutti Lumijoelle vuonna 1936. Perhe hankki Haapaniemen tilan Temmekseltä 40-luvulla.
– Tilan vanha, 1800-luvulta oleva päärakennus on edelleen olemassa, kertoo nykyisin Haapaniemeä isännöivän Mikko Norrbackin Markku-isä.
Kokoontumiseen saapui yhdeksisenkymmentä henkilöä. Yksi järjestäjistä, liminkalainen Miia Lahdenperä on mielissään kutsuun vastanneiden määrästä.
– Viime kesänä vierailin siskoni Tean kanssa Ruotsissa Virven luona. Siellä saimme päähänpiston järjestää sukutapaaminen. Päätimme heti päivämääränkin, Lahdenperä valottaa.
Tapaaminen järjestettiin Temmesjoen varrella, Arthurin ja Elsan tyttären, jo edesmenneen Elsi Penttilän kesämökillä, jonka Miia Lahdenperä hankki omistukseen Lumijoella asuvan siskonsa Tea Norrbackan kanssa.
– Ohjelmassa meillä on saunomista, syömistä ja traktorikyyditys Kosuseen Temmeksellä asuvan nuorimman sisaruksen, Leevi Norrbackin toimesta, hän jatkaa.
Ruotsin kieli ja ruotsinsuomalaisuus ovat olleet Norrbackoja yhdistäviä tekijöitä. Elsa-mummo oli ruotsinkielinen. Sukutapaamisessa muisteltiin, että perheen muutettua Lumijoelle luulivat kyläläiset hänen olevan kuuro, koska hän ei vastannut häntä puhutelluille ihmisille.
– Myöhemmin hän kyllä oppi suomeakin, Arne Norrback kertoo äidistään.
Lapsista Herbert muutti ensimmäisenä Ruotsiin. Vuosi oli 1951. Arne Norrback seurasi perässä muutaman vuoden jälkeen. Torsten, Virven isä, muutti 1961, Margit 1967 ja Elsi vuonna 1976. Sittemmin siskokset palasivat Suomeen, mutta veljekset jäivät.
– Aiemmin kävin joka vuosi, mutta nyt ei ihan vuosittain, Arne Norrback summaa.
Herbert on nyt 93-vuotias, muttei päässyt sukutapaamiseen mukaan. Sen sijaan 88-vuotias Harry oli mukana. Nuorinta polvea edusti neljän viikon ikäinen Tea Norrbackin ja Petteri Heinosen vauva.
Margit ja Seppo Pitkänen asuivat Ruotsissa 12 vuotta. Kun pariskunta muutti lahden toiselle puolelle, hämmensi aluksi ruotsalaisten välittömyys.
– Jokainen vastaantulija tervehti, vaikkei meitä tuntenut. Kun muutimme Liminkaan, heijasimme tietysti kaikille, koska olimme siihen tottuneet. Kylillä puhuivat, että keitä ne on, jotka kaikille sanoo hei, Margit Pitkänen hymyilee.
Urheilullisuuttakin suvusta löytyy. Torsten järjesti Temmeksellä kymmenisen vuotta juoksukilpailuja. Markku on menestynyt hirvenjuoksussa ja hiihdossa. Arne puolestaan löysi painonnoston, jonka puitteissa osallistui kuudenkymmenen vuoden aikana yli 500 kilpailuun.
– Ei taida muilla olla tuollaista määrää, hän miettii.
Miehellä on kotonaan Sandvikenissa lajin parissa vietettyihin vuosiin liittyvä museokin. Paikallinen seura järjestää nimikkokisoja. Arne Norrback on päässyt myös painonnoston kansainväliseen kunniagalleriaan. Plakkarissa on useita veteraanisarjojen maailmanmestaruuksia.
– Olen ollut mukana 40 maaottelussakin. Ruotsin mestaruuksia on kymmenkunta. Pitkään toimin myös valmentajana. Kilpailemisen jätin neljä vuotta sitten.
Tapaamisen yhteydessä joku löytää myös hauskan yhteensattuman: Rantalakeus julkaisi 4. elokuuta 1982 jutun Haapaniemen Ruotsin vieraista ja alueelle rakennetuista neljästä kesäpaikasta. Eli päivälleen 36 vuotta sukukokoontumisesta.