Univaikeuksia, niitä minulla on. Aamuyön tunteina, silloin kun hiljaisuus on kultaa, silloin kun sisälläni soi Paul Simonin Art Carfunkelin kaunis Sound of Silence -kappale, siinä hiljaisuudessa, silloin on aikaa.
Siinä hiljaisuudessa kuulee analogisen kellon rattaiden, muovisten hammaspyörien pienen naksahduksen, kun rattaat välittävät pariston voimavaroja sekunttiviisarille.
Siinä hiljaisuudessa luen kirjaa.
Joillekin on annettu suuri lahja, niin suuri viisuden sanojen ja kirjoittamisen lahja, että sitä tuotosta ei voi kerralla ahmaista, niin kuin ei joulukinkkuakaan voi yhdellä nielaisulla sisällensä saada.
Pieninä annoksina tuosta suuresta lahjasta nautin ja sitä ”märehdin”.
Uni ei tule silmiin, tai pikemminkin se katosi jonnekkin. Veikö sen huoli joka painaa raskaana elämän murheista? Vai veikö sen sisimpäni, kehoni viesti aivoilleni? Viesti jota en voi käsittää. Viesti kyllä lähtee kirkkaana ja selkeänä matkaan, mutta vastaanottimeni ei pysty sitä tietoa käsittelemään.
Jälleen kerran, monen muunkin kerran jälkeen, nousee iso miksi-kysymys mieleeni. Se miksi-kysymys on esteenä asian käsittelyn jatkotoimenpiteitä varten. Mietin sen suuren viisauden pohjalta, josta juuri siivun sain nauttia, olenko tehnyt asioita väärin tehdessäni sisimpäni mukaan oikein? Vai teinkö väärin korjatessani sitä minkä oikeaksi luulin?
Päivä alkaa heräilemään. Kuulen ensimmäisen aamulennon jo lähtevän. Suihkumoottorin jyly kumeana kantautuu huoneiston sisälle asti. Kuulen taloyhtiöni asukkaiden herääviä ääniä. Parkkipaikalla auton starttimoottorin karkea naksautus saa moottorin hyrähtämään käyntiin. Kohta toinenkin. Sinne tänne syttyy valoja, on aamukahvin aika. Muilla nyt, minulla jo kauan sitten.
Olisin halunnut sen Sound of silence -ajan jatkuvan. Olisiko siitä löytynyt se kultahippu, se josta jo 60´luvulla Tremeloes lauloi: Silence is Golden?
En voi enkä haluakaan kaikkea tietää, haluan vain ymmärtää mitä kehoni kieli on minulle juuri nyt kertomassa. Sitä viestiä en halua katkaista, turruttaa viinalla enkä lääkkeillä. Haluaisin kirkkaan, selkeän vastauksen oman, pienen ihmisen pieniin pohdintoihin aamuyön hiljaisina tunteina, Sound of Silence -tunteina.
Ehkä silloin löydän rauhan sisimpääni.