Tyr­nä­vän läm­pö­kes­kuk­ses­sa uhkaava tu­li­pa­lo – palo saatiin sam­mu­tet­tua, keskus tois­tai­sek­si käyt­tö­kiel­los­sa

Käyttöhenkilöstö jatkaa purkutöitä ja syttymissyyn selvittämistä.

Tyrnävä

Ketolantiellä sijaitsevassa Tyrnävän kunnan lämpökeskuksessa havaittiin perjantaiaamuna uhkaava tulipalon alku. Oulun hätäkeskus sai hälytyksen hieman kello kahdeksan jälkeen. Tulipalo saatiin sammutettua ennen aamukymmentä, ja sitä oli sammuttamassa kuusi Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen sammutusyksikköä.

Lämpökeskuksen henkilökunta jatkaa kohteessa purkutöitä ja jälkivartiointia. Myös palosyyn selvittämistä jatketaan.

Päivystävän palomestarin Vesa Nikulan mukaan tulipalossa oli suuremmankin onnettomuuden aihio, sillä tuli oli karannut polttokattilasta haketta kattilaan annostelevan syöttösuppilon puolelle.

– Jos tulipalo olisi päässyt valtautumaan, se olisi voinut levitä polttoainevaraston suuntaan, Nikula sanoo.

Hälytyksen teki lämpökeskuksen henkilökunta.

Tuotantovastaava Joni Pekkala Oulun Seudun Sähköstä sanoo, ettei tulipalo johtunut varsinaisesta teknisestä viasta lämpökeskuksen järjestelmässä. Hakkeen kuumeneminen syöttösuppilossa oli hänen mukaansa monen tekijän summa. Yksi syy oli se, että kiinteistöjen lämmönkulutus on ollut helteiden vuoksi pientä.

– En kuitenkaan pidä suurena riskinä, että tällainen tapaus uusiutuisi. Helteitä on ollut aiemminkin, Pekkala sanoo.

Aineelliset vahingot eivät näytä kasvavan kovin suuriksi.

– Tutkimme niitä tarkemmin, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että päästään pienillä vaurioilla. Ilmiliekeissähän palo ei ollut.

Hakekattila on toistaiseksi käyttökiellossa, kunnes syntyneet vauriot saadaan korjattua. Tässä vaiheessa Pekkala ei osaa arvioida, kauanko se kestää.

– Meillä on öljykattilat varajärjestelmänä, joten eivät kiinteistöt mene kylmiksi. Asiakkaalle ei tästä aiheudu mitään haittaa, hän muistuttaa.

Ilmoita asiavirheestä