Tyr­nä­vän elin­kei­no­po­li­tii­kal­le hyvät ar­vo­sa­nat

Yhteistyöllä syntyy muun muassa entistä parempia tapahtumia

TYRNÄVÄ Kesän kynnyksellä julkistetut, yrittäjille lähetettyyn kyselyyn perustuvat tunnusluvut kertovat hyvää Tyrnävän elinkeinopolitiikasta. Kokonaisarvosana elinkeinopolitiikasta oli 7,3, kun se Pohjois-Pohjanmaan alueella oli 6,6.
Aidon yhteistyön syntyminen vaatii konkreettisia tapahtumia. Kesän portti on tästä hyvä esimerkki, sanovat Tyrnävän kunnanjohtaja Marjukka Manninen ja Tyrnävän yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Annukka Suotula-Ervasti. Kuvassa toukokuussa 2016 järjestetyn Kesän portin yleisöä.
Aidon yhteistyön syntyminen vaatii konkreettisia tapahtumia. Kesän portti on tästä hyvä esimerkki, sanovat Tyrnävän kunnanjohtaja Marjukka Manninen ja Tyrnävän yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Annukka Suotula-Ervasti. Kuvassa toukokuussa 2016 järjestetyn Kesän portin yleisöä.
Kuva: unknown

Yrittäjien antama kokonaisarvosana nousi edeltävään mittaukseen verrattuna. Vuonna 2014 se oli 6,0. Kyselyn toteutti Suomen Yrittäjät aluejärjestöineen.

Tyrnävän kunnanjohtaja Marjukka Manninen on tyytyväinen kyselyn lopputulokseen, vaikka hän huomauttaakin tulosten perustuvan kovin pieneen otantaan. Kyselyyn vastasi Tyrnävällä vain kahdeksan yrittäjää.

– Tulos on kuitenkin suuntaa antava, että parempaan ollaan menossa. Toivottavasti seuraavaan kyselyyn saadaan vieläkin enemmän vastauksia, Manninen toteaa.

Tyytyväisiä yrittäjät olivat lähes kaikkiin elinkeinopolitiikan alueisiin. Kuntapalveluiden tehokkuus ja kaavoitus, oppilaitosten ja yritysten välinen yhteistyö ja kunnan oma markkinointi saivat positiivisia arvioita. Erityisen tyytyväisiä yrittäjät olivat kunnan päätöksenteon yrittäjälähtöisyyteen ja yhteistyöhön.

Kehittämistarpeita nähtiin puolestaan tietoliikenne- ja liikenneyhteyksissä, yritysten tila -ja tonttitarpeiden huolehtimisessa sekä seudullisessa kehittämistoiminnassa.

Tyytymättömimpiä tyrnäväläiset yrittäjät olivat kunnan palveluiden järjestämismahdollisuuksiin. Vastaajista 60 prosenttia oli sitä mieltä, ettei yrityksillä ole tasavertaista mahdollisuutta tuottaa kunnan järjestämisvastuulla olevia palveluita.

Yksi selitys tähän Marjukka Mannisen mukaan on hankintalaki. Hankinnat on tehtävä sitä ja kunnassa valittuja kriteereitä noudattaen.

Viljelyyn liittyen on paljon tarpeita, jotka voidaan ratkaista tietotekniikan avulla. Esimerkiksi jo nyt peltoja voidaan kuvata helikopterikameroiden avulla ja löytää virheelliset kasvit sitä kautta. Viljelijän ei siis tarvitse kävellä kaikkia palstoja läpi.

– Kaikille yrittäjille hankintoja koskevat säännöt eivät ole tuttuja. Tarjousasiakirjoihin liittyvä byrokratiakin voi tuntua työläältä. Onneksi siihen on kuitenkin saatavissa apua yrittäjäyhdistyksen kautta. Pohjois-Pohjanmaan yrittäjissä toimii hankinta-asiamies Tiina Talala, jolta neuvoja voi pyytää tarvittaessa.

– Vaikka haasteita hankintojen osalta onkin, kunta sai alueen parhaat arvosanat siltä osin. Hankinnat ovat yksi strategisista kehittämiskohteistamme ja koska olemme niitä kehittämässä, toivottavaa on, että myös kumppaneilta löytyy ymmärrystä ja halua viedä hiukan innovatiivisempiakin kokeiluja eteenpäin hyvässä hengessä. Esimerkiksi valitusruljanssit eivät ole kenenkään etu.

Lisäksi hankintoihin liittyen yrittäjille järjestettiin tänä keväänä koulutustilaisuus. Koulutuksessa kerrattiin hankintaan liittyviä sääntöjä ja toimintatapoja.

Yrittäjyyttä halutaankin tukea mahdollisimman monilla tavoilla. Tyrnävän kunnassa viime vuonna käynnistynyt Tyrnävä tarjottimelle -hanke on yksi keinoista. Hankkeessa järjestetään yrittäjille erityisesti brändin rakentamiseen ja markkinointiin liittyviä koulutuksia ja erilaisia myyntitilaisuuksia.

– Elinkeinotyöryhmä on kokoontunut ja toiminut aiempaa aktiivisemmin. Päätöksenteko on myös sujuvoitunut. Meitä siis aidosti kuunnellaan, Tyrnävän yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Annukka Suotula-Ervasti sanoo.

Tapahtumia on ryhdytty järjestämään myös yhteistyössä. Kesän portti -yrittäjämessut ovat Suotula-Ervastin mukaan hyvä esimerkki siitä.

– Aidon yhteistyön syntyminen vaatiikin konkreettisia tapahtumia, Marjukka Manninen lisää.

Tulevaisuudessa kunnanjohtaja Marjukka Manninen toivookin näkevänsä Tyrnävällä uusia yrityksiä, jotka ovat vähän erilaisia - ja jotka toisaalta pohjautuvat myös kunnan vahvuuksiin. Siis esimerkiksi maanviljelykseen ja high grade -alueeseen.

– Viljelyyn liittyen on paljon tarpeita, jotka voidaan ratkaista tietotekniikan avulla. Esimerkiksi jo nyt peltoja voidaan kuvata helikopterikameroiden avulla ja löytää virheelliset kasvit sitä kautta. Viljelijän ei siis tarvitse kävellä kaikkia palstoja läpi, hän antaa esimerkin.

ICT-teollisuuteen liittyviä uusia start-up-firmoja tavoitellaankin kuntaan. Silti Mannisen mielestä perinteitä ja perinteisiä tuotantomuotojakaan ei kannata unohtaa.

– Hyvä pohja toiminnalle on jo olemassa. Kymmenen vuoden kuluttua, jos elinkeinopolitiikassa onnistutaan toivotulla tavalla, Tyrnävällä saattaakin olla jo useampia jalostukseen liittyviä yrityksiä Haurukylän teollisuusalueella.

Mainos
Rantalakeuden pelit

Pelaa Rantalakeuden digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä