TYRNÄVÄ Kirkkomännikön koulu on jo koulupäivän osalta hiljennyt, mutta teknisen työn luokassa käy leppoisa kuhina. Siellä kokoontuu kansalaisopiston tuohitöiden kurssi, tiivis kymmenen hengen ryhmä, kerran viikossa. Aivan uusinta uutta tämä ei ole, sillä kurssin opettajana toimiva Toivo Honka on vetänyt näitä kutakuinkin parisenkymmentä vuotta - eikä loppua näy, ainakaan tuohitöiden teon suhteen.
Valmiita töitä miehellä on arviolta jo parin sadan kieppeillä.
– Vuonna 1997 aloitin itse tuohitöiden tekemisen. Edellisenä vuonna olin sairaalassa tutustunut vieressä makaavaan mieheen, joka oli tuohitöitä tehnyt, ja sitten päätin opetella itsekin, Honka kertoo, mutta ei tarkemmin osaa sanoa, mikä antoi harrastuksen aloittamiselle kipinän.
– Sairaalabakteeri lienee lähinnä syypäätä, kun sen ansiosta tuohon tuohityöntekijään tutustuin, Honka velmuilee.
Sittemmin menestystä on tullut ihan suomenmestaruuskisoja myöten, joissa hän on ollut parhaana yhteensä kuutisen kertaa, kaksi tuomariston ja neljä yleisön suosikkina. Voittotöinä on ollut niin maljakkoa, tukkilauttaa jätkineen kuin myös veneileviä Väinämöistä ja Ainoa - kaikki tietenkin tuohesta.
Ihan vähäisillä meriiteillä ei mies siis kurssilaisia opeta!
Kurssilla jokainen saa itse päättää, mitä tuohesta tahtoo muovata. Mahdollisuudet ovat Hongan mukaan lähes rajattomat: tehty on niin lippalakkeja, virsuja, laukkuja, monenmoisia koriste-esineitä - listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tietävätpä kurssilaiset kertoa, että tuohi taipuu lähes kaikkeen, sillä ruumisarkkujakin siitä on jossain päin tehty!
Aloituskynnys ei kuulemma ole korkea, vaikka työt toimittajan silmiin näyttävät varsin haastavilta.
– Ei kai siinä ole, kun tuohta käteen ja punomaan, Honka naurahtaa vaatimattomasti.
– Niin, ja täällä kuulee aina ohjeen ”Muista kiristää!”, Airi Anttila jatkaa ja saa aikaan iloista naurua.
Työ alkaa oikeastaan aina jo ennen syksyistä kurssialoitusta, sillä täytyyhän tuohikin kerätä ja vielä oikeaan aikaan; ja sitä tarvitaan paljon, sillä kuorinnan jälkeen työt saattavat viedä tuohta melkoisia metrimääriä.
Hyvä esimerkki on Pasi Laurilan työstämä tuohiliivi. Sen teko kestänee aivan lukuvuoden loppuun, ja siihen uppoaa tuohta satoja metrejä. Mutta mikäs sai miehen tarttumaan tällaiseen työhön?
– Pitäähän jokaisella tuohiliivi olla, Laurila toteaa hymyillen.
– Ei niitä kovin monella tule vastaan. Minäkin tiedän vain neljä. Ja Pentillähän on yksi, Honka sanoo viitaten Laurilan takana tuohia kuorivaan Pentti Aholaan.
– Melko iso urakka se kyllä onkin, tietää Ahola kertoa.
Mikä tuohitöiden teossa sitten viehättää?
– Tässä ei tule stressiä. On pakko tehdä rauhassa ja hiljakseen, ja näiden parissa aikaa kuluu ihan huomaamatta, Airi Anttila sanoo.
– Ja meillä on mahdottoman hyvä opettaja, Heikki Anttila komppaa.
– Parastahan täällä on näiden konkarien jutut, Marika Laurila paljastaa pilke silmäkulmassaan.
Hivenen tuntuu kurssilaisia harmittavan, ettei nuorisoa enää tällaiset perinnetaidot kiinnosta.
Ilahduttavaa on kuitenkin se, että tämäkin kurssi on jälleen täynnä, ja jokaisella osallistujalla tuntuu riittävän intoa kuin tuoreella koululaisella.
Rento, kannustava ilmapiiri, tuttujen näkeminen ja yhteinen tekeminen lienevät myös tärkeitä syitä siihen, miksi tuohitöiden teko kurssilaisille niin hyvin maistuu.
Tuohi
Tuohi on koivun ulointa, valkoista kuorta.
Tuohi irrotetaan koivun rungosta levyinä tai pitkinä, monimetrisinä nauhoina eli siisnoina. Levyt varastoidaan tiukkaan pinkkaan pareittain, valkeat puolet vastakkain. Siisna kääritään kerälle - sommelolle, jonka keskelle jätetään reikä tuulettumista varten. Tuohi säilyy varastossa kymmeniä vuosia.
Tuohi on ollut ennen hyvin tärkeä rakennusmateriaali. 1800–luvulla Suomessa vallitseva katemateriaali oli malkakatto, jossa riukujen alle ladotut tuohikerrokset toimivat kosteuden eristäjänä. Tuohta on käytetty jo kivikaudella korien ja joidenkin vaatekappaleiden valmistukseen.
Tuohirulla on ollut eräs uskomusolento paran hahmoista. Tuohirulla vierii maassa muka tuulen tuomana, avautuu kahmien rikkauksia tai satoa sisäänsä, sulkeutuu jälleen ja vie saaliin edustamalleen talolle.