Tyr­nä­vä­läi­sel­le Juholle peruna on kaiken kes­kiös­sä – päi­vä­työn lisäksi kul­ta­mu­ku­la pitää kii­rei­se­nä omalla tilalla

Tyrnävä
-

Tyrnävällä Suomen siemenperunakeskus Oy:n (SPK) varaston pihalla riitti viime viikon alkupäivinä liikennettä. Perunalaatikkotornien lomassa liikkui uutta lastia tuovia traktoreita sekä trukkeja, joilla puisia laatikoita nosteltiin peräkärrystä maan kamaralle.

– Meillä on täällä sesonki nyt käynnissä. Perunat pitää saada ennen pakkasia varastoon talteen, valottaa varastoesimies Juho Räbinä.

Räbinän tehtävänä on huolehtia vastaanottoprosessin onnistumisesta. Tavoitteena on saada perunat talteen viljelijöiden kannalta jouhevasti.

– Tämän on tarkoitus toimia kuin formuloiden varikkopysähdys, Räbinä luonnehtii varastokäyntiä.

Räbinä aloitti työt SPK:lla valmistuttuaan agrologiksi pari vuotta sitten. Sitä ennen hän oli jo perustanut Lakeuden Sato -yrityksen, jonka alla hän pyörittää omaa perunatilaansa Tyrnävän kylän tuntumassa.

Oma tila oli Räbinän haave jo lapsuudessa. Hänen vaarinsa Juhani Vesala alkoi viljellä perunaa Tyrnävällä 1980-luvulla. Tilaa jatkaa Räbinän täti Sirpa Vesala-Heikkinen. Räbinä pääsi sukutilan töihin matkaan pienestä pitäen.

– Pappa saattoi joskus ihan huvikseenkin ajeluttaa traktorin kyydissä, että pääsi poika kuulemaan moottorin ääniä, Räbinä hymähtää.

– Sitä kautta on syttynyt kipinä tälle alalle, hän jatkaa.

Nyt peruna on miehen elämässä tärkeässä roolissa.

– Peruna oli minulle selkeä valinta. Tällä alueella on niin hyvät pellot, että nämä soveltuvat hyvin perunalle.

Räbinä viljelee perunaa muutaman hehtaarin alalla. Tämä on hänen mukaansa sopiva määrä siihen, että pelloilla voidaan toteuttaa hyvää viljelykiertoa ja myös varautua alan tuleviin haasteisiin. Niitä nimittäin riittää.

– Kesät ovat vaihdelleet viime vuosina äärilaidoista toiseen. Normaaleja kesiä ei enää ole. Viljelijän on varauduttava salaojittamalla ja peltojen pinnan muotoilemisella. Myös kastelujärjestelmälle on tarvetta.

Omalla tilallaan Räbinä hyödyntää sääasemaa, jonka avulla hän pystyy luomaan perunalle otollisemmat kasvuolosuhteet. Kosteusdataa on kertynyt jo neljältä vuodelta.

– Viljelyssä on käytettävä nykyisin erinäisiä apuvälineitä. Se vaatii investointeja, jos haluaa pärjätä tulevaisuudessa, hän arvelee.

Räbinän mukaan viljelijät ovat heränneet ilmaston muuttumiseen myös Tyrnävällä.

– Viljelijät salaojittavat ahneesti ja kokeilevat uusia innovaatioita esimerkiksi peltojen ojituksissa. Myös pinnan muotojen tasaaminen on hyvin yleistä tällä kylällä.

Räbinän perunat saatiin nostettua mullan suojista talteen ennen viime viikon pakkasöitä. Hän on tyytyväinen tämänvuotiseen satoon. Hänen pelloillaan kasvaa aikaisia lajikkeita, jotka selviytyivät kesästä myöhäisiä lajikkeita paremmin.

– Tosin kasvustot meinasivat nuutua heinäkuun kuivan kauden aikana ja myös elokuun hallat rokottivat kasvustoja. Tyytyväinen voi kuitenkin olla, sillä sato oli lähestulkoon normaali.

Tällä hetkellä tilan pyörittäminen on Räbinälle sivutoimista. Hän myöntää, että sesonkiaikoina SPK:lla ja omalla tilalla työskentely on haastavaa – jopa rankkaa. Sesonkikausina työpäivät venyvät usein 16 tuntiin ja ylikin. Mutta toisaalta työt myös tukevat vahvasti toisiaan.

– Minulla on viljelijän näkökulma, joten ymmärrän viljelijöiden asioista. SPK:lla pääsen myös jututtamaan muita viljelijöitä ja saan samalla vinkkejä omaan tuotantooni, hän summaa.

Tyrnävällä perunan on hyvä olla
Mirko Kovalainen
Tyrnävä

Suomen siemenperunakeskus Oy:llä varastoesimiehenä ja itsekin viljelijänä työskentelevä Juho Räbinä kuvailee Tyrnävän kivettömien hietamaiden olevan suotuisia juuri perunan viljelylle. Alueen keskeisin erityispiirre on sen poikkeuksellinen soveltuvuus korkealuokkaisen siemenperunan tuotantoon. Lisäksi meren läheisyys ja nopeasti lämpenevät maalajit pidentävät kasvukautta ja suojaavat halloilta. Kasvukausi onkin täällä lähes yhtä pitkä kuin Tampereen seudulla.

Räbinä muistuttaa, että Tyrnävä sijaitsee Euroopan unionin tunnustamalla korkealaatuisella siemenperunatuotannon High Grade -laatuvyöhykkeellä.

– High Grade -alueella peruna säilyy puhtaana kaikista kasvintuhoajista. Puhtailta pelloilta saadaan terveellistä ja hyvälaatuista perunaa kuluttajille.

Räbinän mukaan Tyrnävälle on keskittynyt hyvien viljelymaiden ansiosta myös paljon osaamista. Tyrnävältä löytyy useita siementaloja ja runsaasti perunanviljelijöitä. Tämä tukee laadukasta tuotantoa.

– Täällä voidaan vaihtaa tietoa ja lyödä viisaita päitä yhteen, Räbinä huomauttaa.

Perunan merkityksestä kertoo myös kunnan perinteikäs tapahtuma, Tyrnävän Perunamarkkinat, joka houkuttelee paikan päälle runsain mitoin väkeä joka syksy. Tyrnävällä asuva Räbinä kertoo käyvänsä markkinoilla aina, jos se vain suinkin on mahdollista. Usein markkinapäivä kuitenkin sattuu perunatilallisen näkökulmasta kiireiseen aikaan.

– Yleensä päivä on mennyt töiden merkeissä, hän tunnustaa.