Artesaani ja keraamikko Anna Matinlauri katkaisee lempeästi suunnitellut näkökulmat hänestä tehtävään juttuun. Siinä sivussa saa kuoliniskun pari toimittajan tarjoilemaa stereotypiaakin.
Ei, nyt ei tehdä juttua ihmisestä, joka on onnellinen voidessaan toteuttaa luovuuttaan peltomeren keskellä – vaikka hän myöntää aika usein onnellinen olevansakin. Emme myöskään puhu yrittäjän vapaudesta tai pienyrittäjyyden kompastuskivistä.
Emme edes kutsu Anna Matinlauria keramiikkataiteilijaksi, koska hän väittää ettei ole sellainen.
– En koe itseäni taiteilijaksi vaan muotoilijaksi, käsityöläiseksi ja ongelmanratkaisijaksi. Lähestyn tätä työtä käytännönläheisesti ja teen käyttöesineitä, hän sanoo.
– Suunnittelu saattaa lähteä liikkeelle siitä, että alan miettiä miksi isossa teekupissa on niin hankala kahva. Miksei se voisi olla sellainen, ettei täyden mukin pitäminen käy ranteeseen? Tai millaiset lautaset sopivat parhaiten tiskikoneeseen tai sisäkkäin kaappiin.
Matinlaurin Pinkka-, Hymís- ja Ilopiirto -sarjat on tehty kestämään katseita ja aikaa. Ne on tarkoitettu käyttöön, ei koristeeksi.
– En edes suostu tekemään koriste-esineitä. En kestä ollenkaan ylimääräisiä tavaroita ja sälää. Taide on asia erikseen.
Koska kivitavarakeramiikka ei maadu tai rapaudu, siitä ei pidä Matinlaurin mielestä tehdä mitään turhaa. Enkeleitä, tonttuja tai koiria ei siis hänen tehtaanmyymälänsä hyllyistä löydy, vaikka niitä on joskus häneltä toivottukin. Korujen kohdalla Matinlauri tekee pienen myönnytyksen, sillä valikoimista löytyy Pilvet-, Nimpparit- ja Nostalgia -korut.
TEHDÄÄNPÄ siis juttu niistä käännekohdista, jotka tekivät Anna Matinlaurista tyrnäväläisen keraamikon.
Kuvaamataidon opettajaksi valmistunut Matinlauri opetti keramiikkaa Lakeuden kansalaisopiston keramiikkapiiriläisille, ja hän halusi oppia lisää ja opettaa paremmin. Matinlauri lähti opiskelemaan alaa Ammattiopisto Lappian Louen toimipisteeseen Tervolaan.
Omaa keramiikkapajaa Matinlaurille ei ehkä koskaan olisi tullut, ellei hän olisi opintojensa loppuvaiheessa osallistunut kotimaisia kattausesineitä esittelevään Kattaillen-näyttelyhakuun vuonna 2013. Vähältä piti, että sekin näyttelyhaku jäänyt väliin.
– Opiskelukaveri vinkkasi näyttelystä hakemuksen viimeisenä jättöpäivänä. Piti juosta, että ehdin viedä hakemukseni ajoissa opiston kansliaan. Kun lähdin pois kansliasta, postimies tuli portaissa vastaan hakeakseen postin. En ehkä olisi koskaan lähtenyt yrittäjän uralle, ellen tuolloin olisi juossut, Matinlauri nauraa.
Kattaillen-kiertonäyttely, jossa oli mukana Matinlaurin tekemä, veistoksen muotoon asteltu aamiaisastiasto, oli esillä kolmessa kaupungissa: Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Säpinä Matinlaurin töiden ympärillä alkoi heti. Jälleenmyyjiä löytyi ja kysyntä kasvoi.
Nyt Matinlaurilla on omassa pihapiirissään keramiikkapaja, joka on laajentunut vähitellen niin, että siellä on myös pieni tehtaanmyymälä.
Matinlauri on käsityöläinen viimeiseen asti. Hän ei halua käyttää suunnittelussa tietokoneohjelmia, vaan luonnostelee mallit käsin ja piirtää tarkat työpiirustukset millimetripaperille.
Hän sahaa kipsimuotin tekemisessä tarvittavat alumiiniterät työpiirustusten mukaan ja käyttää niitä kipsimallin valmistuksessa. Kipsimalli tehdään sekä esineen sisä- ja ulkopuolesta, ja mallin päälle valetaan varsinainen kipsimuotti. Muottia, jonka sisälle savimassa valutetaan, voi käyttää keskimäärin 50 kertaa.
Kivitavaramassan Matinlauri tekee tietenkin itse; laskee tarkasti esimerkiksi sen, paljonko seokseen on laitettava kalimaasälpää.
– Inhosin koulussa kemiaa. Ajattelin, etten sitä koskaan tarvitse. No, nyt tarvitsen sitä päivittäin, Matinlauri nauraa.
Muottitekniikka on hidas menetelmä, sillä useimpia prosesseja ei pysty nopeuttamaan. Ei kuivumista, ei polttamista, eikä jäähtymistä.
– On pakko odottaa, että saa millintarkkaa jälkeä. Ja kun yksin tekee, valmistusmäärät eivät ole isoja.
Voi olla, että kaikki eivät ymmärrä, miksi käsityönä valmistettu kahvikuppi maksaa huomattavasti enemmän kuin Ikean halpismuki. Useimmat kuitenkin tajuavat, että suurin osa kupin hinnasta muodostuu työn osuudesta.
– Tuotteitani ostavat ihmiset, jotka ovat valveutuneita, kiinnostuneita kotimaisten yritysten työllistämisestä ja designista: pääasiassa nuoret, kaupunkilaiset, sisustuksesta kiinnostuneet ihmiset.
Matinlauri myy tuotteitaan paljon suoraan kuluttajille. Hänellä on myös useita yhteistyökumppaneita, joille hän suunnittelee ja valmistaa omia mallistoja.
– Teen pääasiassa niitä. Myyminen on minulle tosi vaikeaa, enkä juuri kierräkään jälleenmyyntitapahtumissa. Jonkin verran kierrän design-tapahtumia.
– Eihän tässä taloudellisesti mitään järkeä ole. Onneksi emme elä kokonaan tämän varassa, vaan meillä on tämä tila.
Matinlaurin pajan seinällä on lappu, johon hän on tekstannut: ”Yrittäjyys ei ole elämäntapa. Jos ajattelet niin, työpäivät eivät lopu koskaan.” Ajatus on Kari Hotakaisen kirjasta Huolimattomat, jota Matinlauri kuunteli työskennellessään.
Hän on sisäistänyt ajatuksen. Töihin tullaan sen jälkeen, kun lapset ovat lähteneet kouluun. Töistä lähdetään, kun kahdeksan työtuntia on täynnä.
– On pakko laittaa itse itselleen rajat. Omassa pihassa olevalla työpaikalla on etunsa, mutta olen kaivannut työyhteisöä joskus paljonkin. Olisi hienoa, jos voisi vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä toisenkin muotoilijan, vaikkapa hienopuusepän kanssa.
Uusia tuoteperheitä on suunnitteilla, mutta niitä Matinlauri ei vielä paljasta. Käytännöllisistä ja kestävistä tuotteista on kuitenkin takuuvarmasti kyse.
Anna Matinlauri
Tyrnäväläinen artesaani, muotoilija, kuvaamataidon- ja luokanopettaja.
Yrittäjä. Opettaa keramiikkaa Lakeuden kansalaisopistossa lapsille ja aikuisille.
Keramiikkapaja ollut omassa pihapiirissä vuodesta 2012 lähtien.
Perhe: maanviljelijämies Janne, 10-vuotias Lenni ja 13-vuotias Aaro. Neljä kissaa.
Harrastukset: juoksu, patikointi, muu liikunta.
Motto: Muista hengittää.