OULU – Viime päivät olemme tohisseet tästä aivan innoissamme, aloittaa keskustelun tutkija Marjo Laitala Oulun yliopistosta.
Hän ja projektitutkija Outi Autti Norjan arktisesta yliopistosta ovat käynnistäneet tänä keväänä tutkimusta Suomessa toisen maailmansodan aikana olleista neuvostoliittolaisista sotavangeista. Aihetta innostukseen tutkijoilla on, sillä yllätyksekseen he huomasivat tiedon aiheesta olevan vähissä.
– Aihetta oli tutkittu todella vähän ja tutkittu tieto koostui lähinnä numerofaktoista. Itse ilmiöstä, ihmisten arjesta ja kokemuksista, ei tietoa juurikaan ollut.
Erityisesti Auttia ja Laitalaa kiinnostavat sotavankien olot ja elämä savotoilla, maatiloilla ja esimerkiksi satamissa ja rakennustyömailla. Siksi he etsivät parhaillaan henkilöitä, joilla on kokemusta sotavangeista - kuten vartijoita tai perheitä, joissa on ollut sotavankeja.
– Tarkoitus on hakea omakohtaisia kokemuksia, ei siis kuulopuheita. Haemme ymmärrystä ihmisten arkeen, Marjoa Laitala ja Outi Autti korostavat.
Kiire kuitenkin alkaa painaa päälle, vaikka muutamia haastatteluja Laitala ja Autti ovat jo tehneetkin. Laitalan mukaan tutkimuksen onnistuminen on kuukausista kiinni.
– Tuon ajan kokeneet alkavat olla 90-vuotiaita ja vanhempia. Tähän mennessä nuorin löytämämme haastateltu henkilö oli 86-vuotias.
”Ja olihan niitä talloissa usiammassa oli työntekijänä niitä vankeja niinku siinä minun naapurissa oli yks vanki niin, se oli kuule monta vuotta. Se isäntä vaikka se oli sääkeri mies niille hommille va osas tehä hänen mieleensä, nii se oli monta vuotta töissä siinä, oli niin kauvan vissiin ku piti Venäjälle pallauttaan ne vangit.”
Tähän mennessä kertyneiden haastattelujen perusteella Outi Autti ja Marjo Laitala ovat päässeet muodostamaan jo jonkinlaisen kuvan sotavankien elämästä Pohjois-Suomessa.
Kuva kuitenkin vaihtelee sen perusteella, missä vangit ovat olleet. Työ on osoittautunut keskeiseksi yhteiseksi, mutta myös erottelevaksi tekijäksi.
– Savotoilla olleita vankeja on siirrelty eri paikkoihin ja he ovat olleet pieninä porukoina. Työ on ollut hyvin erilaista verrattuna maatiloihin, missä vankeja on tyypillisesti ollut yksi tai kaksi. Maantieteellisesti savottatyömaat ovat sijoittuneet Lappiin ja Kainuuseen.
Haastavinta tutkijoiden mielestä onkin löytää kokemustietoa juuri maatiloilla työskennelleistä vangeista ja heidän elämästään. Marjo Laitala kuitenkin uskoo ja toivoo, että sitä löytyy etenkin Muhokselta ja Tyrnävältä.
– Kun olemme tutkineet vanhoja arkistoja, olemme nähneet nimilistoilla paljon tuttuja tilojen nimiä. Tiedämme siis sanoa, että Tyrnävän ja Muhoksen maataloissa on ollut paljon vankeja töissä, mahdollisesti jopa yli 200 vankia Tyrnävällä yksistään.
”…minä olin kans siinä silloin paljo töissä, niin siellä oli sellanen vanha tuulimyllyrakennus, vaan siitä oli ne myllynkivet ja siivet otettu pois, va se oli se rakennus siinä kartanon laijassa, niin siellä nukku se vanki alakerrassa ja minä nukkuin siellä yläkerrassa.”
Suomessa on ollut sodan aikana yli 60 000 vankia. Talvisodan alussa vankeja oli vähän, mutta jatkosodan alkaessa vankien määrä ”räjähti käsiin” Marjo Laitalan mukaan. Varsinkin radan varren pitäjissä ja kylissä oli vankeja.
– Vaikka vankien sijainti piti pitää salassa ja siviilejä oli kielletty olemasta kanssakäymisessä vankien kanssa, aikalaisilla oli varmasti tiedossa ainakin pikkuleirien sijaintipaikat, Marjo Laitila uskoo.
Ensisijaisesti Laitala ja Autti pyrkivät selvittämään vankien tilannetta Pohjois-Suomessa, vaikka vankeja on ollut muuallakin Suomessa.
– Kahden naisen resurssit ovat rajalliset, kun ryhdytään miettimään haastattelumatkojen pituutta, he toteavat.
”Ja pyssymies oli aina tottakai se oli aina perässä, mut sitä minä ihmettelen kun siellä ei ollu ku, minun mielestä ku yks näitä vartijoita siellä, että pitikö ne niitä niin luotettuna niitä vankeja että ne ei karkaa. Minnekkäpäin ne ois osannu mennä vaikka ois lähtenykin karkuun, ei ne minnekkään ois osannu.”
Tavoitteena tutkijoilla on tehdä ainakin artikkeli aiheesta heti tämän vuoden loppuun mennessä. Mahdollisesti aiheesta tulee vielä kirjakin.
Marjo Laitala ja Outi Autti toivovatkin kaikkien aiheesta tietoa omaavien lähestyvän heitä avoimesti.
– Kaikista kokemuksista voi kertoa vapaasti eli mitään ei tarvitse sensuroida. Tiedämme jo nyt, että monissa taloissa vangeilla on ollut hyvin erilainen rooli verrattuna viranomaisten näkemykseen. Asiakirjat kertovat, miten valtiovalta on toivonut asioiden olevan. Nyt tarkoitus on selvittää, miten asiat oikeasti olivat.