Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa on otettu monen kompuroinnin jälkeen jälleen uusintastartti. Pääministeri Sanna Marinin hallitus on ohjelmassaan linjannut, että jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluista vastaavat kuntaa suuremmat itsehallinnolliset alueet, maakunnat. Keskeiset lait on tarkoitus puristaa kasaan jo kuluvan kevään aikana. Hönkä on kova, kun jo reilun vuosikymmenen kestäneen sote-maratonin uuvuttamiin viranhaltijoihin ja päättäjiin yritetään valaa jälleen uutta uskoa: sote tulee sittenkin!
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru kiertää parhaillaan Suomea kertomassa maakuntien väelle hallituksen tahtotilasta ja valmistelun tilanteesta. Pohjois-Pohjanmaan saattue saavutti viime perjantaina. Sadat uudistuksen avainhenkilöt kokoontuivat Ouluun, teatterin tiloihin. Muutamat vääräleuat saivatkin paikkavalinnasta sytykettä ilakointiin.
Ministeri Kiurun aluetilaisuuden päätössanat oli uskottu minulle. Puheenvuoroni rakentui kahdesta kokonaisuudesta. Ensinnäkin halusin ministerin kuulevan, että Pohjois-Pohjanmaan näkökulmasta sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistus on välttämätön. Maakuntamme ikääntyy kärkivauhtia Suomessa, mikä tarkoittaa nopeaa palvelutarpeen muutosta ja kasvua, myös kustannuksissa. Samaan aikaan väestö pakkautuu laajan maakunnan reunamilta muutamiin keskuksiin, mikä luo muutospaineita palveluverkkoon ja haastaa yhdenvertaista palvelujen saatavuutta, saavutettavuut-ta ja laatua. Tilannetta vaikeuttaa monin paikoin pula osaavasta ja pätevästä työvoimasta.
Puheenvuoroni toisessa osassa nostin esiin maakuntamme kannalta kolme kriittistä sote -uudistusvalmistelussa huomioitavaa asiaa. Ensimmäinen liittyy uudistuksen rahoitukseen. Palvelujen järjestämisvastuun uusjako tarkoittaa noin kahdenkymmenentuhannenmiljoonan euron rahasiirtoa kunnilta maakunnille. Huolta herättää se, ettei kuntien edustusta ole niissä pöydissä, joissa tätä asiaa valmistellaan, ja toisaalta se, huomioiko tuleva rahoitusratkaisu riittävästi alueiden ja olosuhteiden erilaisuutta. Valtion tulisi kantaa pääosin uusien maakuntien rahoitusvastuu. Maakuntaveron säätämisessä ei ole syytä hötkyillä, sillä erot veropohjissa ja -kantokyvyssä varioivat rajusti maakuntien välillä ja maakuntien sisälläkin.
Toinen viestini koski palvelujen laajaa integraatiota. Uudistuksen onnistumisen edellytys on, että palveluja kehitetään kokonaisvaltaisiksi palveluketjuiksi, joissa hoitopolkuja ohjataan tiedolla ja tieto kulkee reaaliaikaisesti yhteen sovitetuissa tietojärjestelmissä. Pirstaleiset prosessit on koottava yhteen niin, että avun tarvitsijat ohjautuvat oikea-aikaisesti tarvitsemiensa palvelujen piiriin. Saumattomiin hoitoketjuihin sisältyy valtava potentiaali niin asiakaskokemuksen, toiminnan vaikuttavuuden kuin tehokkuudenkin näkökulmasta.
Kolmanneksi esitin ministeri Kiurulle alueen toiveen siitä, ettei valmistelussa oleva lainsäädäntö lähtisi liiaksi sapluunaratkaisusta: koko maahan sama malli. Tämä olisi uudistuksen kannalta kohtalokas virhe. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaa on monin eri tavoin tarkasteltuna erityislaatuinen alue ja olosuhde, mikä vaikuttaa merkittävästi myös palvelujen järjestämiseen. Sote -uudistuskokonaisuutta valmisteltaessa tämänkaltainen alueiden erilaisuus on tunnistettava, tunnustettava ja huomioitava. Muuten ollaan suossa, ja syvällä.