Tikkutröijyn nousu neulepuikoille meillä ja maailmalla tuli ansaitusti kuvatuksi 18.9.2019 Rantalakeuden keskiaukeamalla. Mutta unohtuuko meillä kielen ja käsitteiden suojelu silloin kun ne liittyvät esinekulttuuriin: työmenetelmiin ja taitoihin, jotka koetaan niin jokapäiväisen tuttuina, ettei sanoja tule tarkemmin mietityksi?
Google-haulla ”tikkutröijy” ei tullut vastauksia lainkaan, ”tikkuröijyjä” sen sijaan löytyy. ”Röijy” sekoittuu käsitteenä turhan helposti ryijyn käsityöperinteeseen: seinätekstiiliin, vihkiryijyyn yms. Sanan taustalla on ruotsin ”rya” (engl.”rug”) eli villalankahapsuilla pohjakankaalle sommiteltu peitto, vuodepeitto, nukkamatto, tyynynpäällinen. Ryijy valmistettiin kangaspuissa, Luodossa ”väävistooleissa”. Sen sijaan ”tröijyn” taustalla oleva ruotsin ”tröja” viittaa eri materiaaleista valmistettuihin vaatteisiin, ennen ja nyt.
”Kujelman” tekijöitä riittää vahvistamaan tämän Unescon tasolla listatun perinnetuotteen säilyminen aitona ja alkuperäisenä. Niin kuuluisi säilyä käytössä perinteen alkuperäinen nimikin, tikkutröijy.
Tekotapa tikuilla erotti sen ompelemalla tehdyistä takeista ja puseroista.
Kansallisarkistossa ja monissa kodeissa on lisäksi tallella yli satavuotisia perukirjoja väärentämättöminä lähteinä.
Niissä tikkutröijy ”värteerataan” eli ”arvataan” oikeaan hintaansa miespuolisen vainajan pitovaatteitten joukossa. Talokkailla on ollut usein ”werkatröijykin” eli vartaloa peittävä kankaasta ommeltu hihallinen takki. Talokkaan emännän jäämistössä mainitaan 1890-luvulla jo toppatröijyt, villatröijyt, pumpulitröijyt ja aluströijyt erikseen.
Ruotsin kielen ”tröja” ei sinänsä ole vanhentunut nimitys, vaan täyttä nykypäivää verkkokauppojen muotisivuilla. Luotolaiset tikkutröijykonkarit kertovat kysyttäessä vanhaäitiensä opettaneen villaneuleen alkuperäisen nimen ruotsalaislähtöisessä vaatetta tarkoittavassa luotolaisten puheeseen sopivassa muodossa. Tikkutröijyn ohella sitä nimitettiin myös ”luotolaiseksi”.
Mantereellakin se oli helppo tunnistaa saarelaisten kutojien keksimäksi vaatekappaleeksi. Perukirjoista näkyy, ettei tikkutröijyihin aivan köyhillä ollut varaa, silloinkaan. Milloinkaan sille ei ole tarvittu muita nimityksiä.
Tikkuri koetaan konkarikutojien piirissä uutena, kenties mitätöivänäkin nimenä varsin työläälle urakalle, johon on paneuduttu pitkiksi ehtoiksi ja moniksi viikoiksi. Tikkutröijy perustuu vuosisataiseen elämänmuotoon karulla saarella, lammastalouteen. Syyskuun lopussa lampaat ajettiin lammasmarkkinoille, karitsat korvamerkittäviksi omistajilleen. Kun lammaskatras vietti kesää vapaudessa, lapsikatraat keräsivät lehtikerppuja; niiden piti riittää seuraavaan kevääseen. Työvaiheet pienestä ”karittasta” tikkutröijyn langaksi sitoivat koko yhteisön. Uurastuksen kruunuksi naiset kutoivat kalastajilleen totisesti lämpimät ruumiinverhot. Naisten kädet eivät levänneet hetkeäkään: kujelma otettiin naapuriin mukaan, yhdessä niitä värkättiin.
Pyhisin ei käsityötä saanut tehdä, mutta kärrymatkalla kirkkoon talonemäntä saattoi salaa sylissään jotain kutoa. Synti paljastui kerän tielle pudottua.
Sukkia, vanttuita ja luotolaisia kutomalla ja myymällä saattoivat naiset saada raha-ansioitakin Perämeren kaupunkien markkinoilla.
Nykyisin netissä on tarjolla paljon erilaisia blogeja, joissa bloggaaja saattaa kertoa kutoneensa esimerkiksi ”hailuotolaista paitaa”, josta saa mohair-langalla oikein pehmeän. Aitoutta voi korostaa kertomalla etuosan västäräkkikoristeesta? Lankaliikeet myös sumeilematta soveltavat tätä kiinnostavaa perinnettä omia tuotteitaan mainostaessaan. Eiväthän nuo sitten varmuudella tikkutröijyjä olekaan: Kalastajan neule, kalastajan villapaita, tikkuripaita, hailuotolainen, Hailuodon perinneneule?
Vierailla kielillä menköön lopulta miten on mennäkseen, siihen tuskin voimme nettimaailmassa vaikuttaa, mutta luotolaisella eli tikkutröijyllä on aivan omat määritelmänsä, joilla se erottuu kaikenkarvaisista muunnelmista ja keksinnöistä, joihin käsityön harrastajilta ei intoa puutu, luovuuden iloa siinäkin.
Vain hailuotolaiset itse voivat perinteen ylläpitäjinä korostaa tikkutröijyn nimeä, unohtamatta sen valmistamiseen liittyvää muutakaan sanastoa ja puheenparsia. Kirjoitetussa muodossa ”tikkutröijy” on sinänsä muistutus perinnetuotteen pitkästä historiasta, ja sitä tulisi käyttää ainakin Unescon kaltaisissa virallisissa yhteyksissä.