TYRNÄVÄ OULU Jo lapsena tarinat Peilipojaksi kutsutusta näkijästä, Armas Pasasesta (1894 - 1937) kiehtoivat Tiina Mattilaa, joka on itsekin Pasasen kotiseudulta Tyrnävältä kotoisin.
Lapsuuden kiinnostus kulki mukana yliopistoon ja kulttuuriantropologian oppiaineeseen. Urakkansa Mattila aloitti vuonna 2008 kandidaatintutkielmalla, jossa tarkastelun kohteena oli ennemminkin Pasasen henkilöhahmo. Aiheen kehittely jatkui edelleen pro gradussa, jossa työlle löytyi tarkempi suunta: itse kertomukset ja kertojaperinteet, juuri ne tarinat joita näkijöistä kerrotaan.
Nyt työn alla on saman oppialan väitöskirja, joka keskittyy laaja-alaisemmin pohjoispohjanmaalaiseen kerrontaperinteeseen ja sen muutokseen. Eritoten suullinen perinne kiehtoo Mattilaa; se, minkä takia ihmiset edelleen kertovat näkijätarinoita vuosikymmenienkin jälkeen.
– Näillä tarinoilla on ollut ja on suurta merkitystä niiden kertojille, mutta nimenomaan syvällistä eikä niinkään viihteellistä. Syitä perinteen jatkumiseen on monia: se on eräänlaista paikallishistorian tuntemusta, vanhemmilla henkilöillä voi olla omakohtaisia kokemuksia, joitakin taas kiehtoo kertomusten yliluonnollinen puoli, Tiina Mattila kertoo.
Aineistoa on kertynyt yli tuhannen tietäjiä koskevien tarinoiden, lukuisten haastattelujen ja kirjoituksien muodossa aina kandidaatintutkielmasta lähtien.
– Sellaista muutosta olen kyllä huomannut, että kun lapsena yritti kysellä lisää tarinoihin liittyen, niin hirveän moni ei halunnut puhua niistä enempää. Yllättäen nyt sitten, kun tutkimuksiani varten olen ihmisiä jututtanut, ihmiset puhuvatkin näistä asioista. Ehkä siihen vaikuttaa sitten ikä tai se, että esimerkiksi Peilipojan ajoista on kulunut lisää aikaa.
Näkijöistä kerrotut tarinat ovat Mattilan mukaan pääosin lyhyitä, muutamasta lauseesta kirjoitettuna sivun mittaisiin kertomuksiin. Ennen jokaisesta kylästä saattoi löytyä jonkin sortin näkijä, parantaja tai tietäjä, joten kaikenlaisia puheita heidän teoistaan myös liikkuu. Esimerkiksi Armas Pasasen kerrotaan auttaneen kadonneiden ihmisten, eläimien ja esineiden löytämisessä.
Peilipojaksi Pasasta kutsuttiin, koska tämä käytti näkyjensä välikappaleina kahta peiliä, joista toisella hän heijasti toiseen.
Väliin syntyvässä ”kujassa” Pasanen sitten näki esimerkiksi ihmisiä, joiden ulkomuotoja hän kysyjille kuvaili.
Kerrotaanpa jopa virkavallan hyödyntäneen Pasasen kykyjä. Monet lähteet muun muassa kertovat Kempeleen silloisen nimismiehen pyytäneen Peilipojalta apua kyläkaupan myymälänhoitajana toimineen Martta Saxin murhan ratkaisemiseksi.
Mattila nostaa esiin myös Piippolassa vaikuttaneen, Hätämaan tietäjäksi kutsutun Juha Luomajoen, joka keskittyi enemmän parantamisen ja oli hänkin – kuten moni kollegansakin – varsin mielenkiintoinen ja mieleenpainuva persoona.
– Yhtenä hoitomuotona hän esimerkiksi käytti säikäyttämistä, Tiina Mattila toteaa hymyillen.
– Lisäksi hän valmisti itse lääkkeitä, kylvetti sairaita - ja käytti esimerkiksi rukouksia parantamiseen. Kansanuskomukset ja kirkkousko ikään kuin yhdistyivät tietäjien piirissä ja elivät rinnakkain, vaikka ensin mainittua on pyritty kitkemään kasvatuksen ja koulutuksen myötä 1900-luvun kuluessa.
Huomionarvoista on, etteivät näkijät juurikaan pitäneet itsestään ääntä tai varsinaisesti myyneet palveluitaan. Usein he saattoivat toimia täysin palkkiotta, eikä Peilipoikakaan sellaista toimilleen nimennyt, mutta otti kuitenkin kiitoksena lahjoja vastaan.
Mikään puhelinennustajien esi-aste ei siis ollut kyseessä, vaan näkijät työskentelivät auttaakseen – koska heille oli näkemisen lahja annettu.
Pieni epäilys saattaa skeptisimmillä herätä sen suhteen, osuivatko nämä näkijät oikeaan ennustuksissaan vai olivat he vain lahjakkaita huijareita. Ainakin vanhempien kertojien kohdalla voi löytyä horjumatonta uskoa siihen, että tietäjät todella osasivat hommansa. Sitä, kykenikö Armas Pasanen todella näkemään peileistä kadonneita henkilöitä - ja auttoivatko hänen näkynsä todella löytämään ketään, on liki mahdotonta todistaa.
– En kyseenalaista kertojien uskoa tarinoiden todenperäisyyteen – se on heidän totuutensa. Minua kiinnostaa tutkimuksessani se, mikä merkitys noilla tarinoilla on kertojille, joten sisällön puolesta ei pyritä objektiivisuuteen, vaan nimenomaan olen halunnut saada kertojista irti heidän omia kokemuksiaan.
Mattilaa kiehtoo jo alansa puolestakin se, miten paljon esimerkiksi Armas Pasanen herättää edelleen tunteita tyrnäväläisissä. Esimerkkinä hän kertoo vuosien takaa Rantalakeudessakin heränneen keskustelun, jossa heitettiin ilmoille ajatus, että Peilipojan talo olisi sijainnutkin Limingan puolella, vaikka hänet kirkonkirjoihin oli Tyrnävälle kirjattu.
– Siitä syntyi aikanaan melkoinen haloo, ihmisiä taisi ihan suuttuakin, Tiina Mattila kertoo.
– Reaktioista huomaa, kuinka paljon Peilipoika edelleen paikallisille merkitsee. Hänet halutaan ikään kuin omia paikallishistorialliseksi hahmoksi, eikä kunnian luovuttaminen Limingalle tullut kyseeseen.
Päätoimisen väitöskirjatutkimuksen ohella Tiina Mattila opettaa sivutoimisesti kulttuuriantropologian laitoksella. Väitöskirjan suhteen valmista tulee mahdollisesti ensi vuoden kuluessa.
