LIMINKA Hyppy tuntemattomaan. Siltä Limingan seurakunnan pitkäaikaisesta diakonissasta Sinikka Ilmosesta tuntuu eläkepäivien kynnyksellä. Olo on haikea, mutta toisaalta hän odottaa pitkän loman alkamista.
Kaikkiaan 38 vuotta kirkon palveluksessa työskennellyt Ilmonen myöntää ajan läheistensä kanssa jääneen toisinaan liian vähälle. Nyt asiaan tulee muutos.
– Minusta tulee heidän oma kotidiakonissansa, Sinikka Ilmonen nauraa.
– Koko virka-ajan kalenteri on ollut täynnä ja päivät minuuttiaikataulua. Se loppuu. Haluan panostaa myös itseeni. Ryhdyn opiskelemaan englantia ja liikun paljon. Yritän myös saada mieheni innostumaan pihasaunan rakentamisesta.
Eläköityminen ei ole Ilmosen ensimmäinen hyppy tuntemattomaan. Ensimmäinen oli ammatin valinta.
Hämeeseen, asikkalalaiseen maataloon nelilapsisen perheen esikoiseksi syntynyt Ilmonen lähti seurakunnan toimintaan mukaan jo varhain. Kun koulussa kyseltiin ammattisuunnitelmien perään, hän totesi haluavansa tehdä töitä ihmisten kanssa. 70-luvulla hyvin moni nuori nainen hakeutui sairaanhoitajakoulutukseen.
– En halunnut samaa kuin muut. Opettajani heitti vaihtoehdoksi diakoniaopiston. Päätinkin tutustua kotiseurakuntani diakonissaan ja hänen työhönsä. Huomasin, että ihan tavallinen ihminen hän on. Kun kerroin valinnastani vanhemmilleni, isä kauhistui. Hän luuli minusta tulevan nunna.
Toinen Sinikka Ilmosen hyppy tuntemattomaan oli muutto lakeudelle. Hieman aiemmin hän oli sanonut kaksi kertaa tahdon lyhyen ajan sisällä: ensin diakonissalupaukseen ja viikkoa myöhemmin avioliittolupaukseen. Haapajärvellä syntynyt puoliso Keijo Ilmonen löytyi Italiasta, missä molemmat olivat tekemässä lähetystyötä.
Kun aviomies pääsi opiskelemaan Oulun Teknilliseen oppilaitokseen, ryhtyi Sinikka Ilmonen kartoittamaan alueelta löytyviä vapaita työpaikkoja. Vuosi oli 1978.
Tyrnävällä oli paikka auki. Seurakunta haki työntekijää yhdistettyyn nuoriso- ja diakoniatyön virkaan.
– Kun menin Tyrnävälle haastatteluun, nauroin maisemalle. Voiko jossain oikeasti olla näin tasaista?
Hänet valittiin tehtävään, mutta lakeuden aava ei jättänyt rauhaan. Kumpuilevassa, järvien kyllästämässä hämäläismaisemassa kasvaneelle tuulinen latomeri oli liikaa.
– Ensimmäisenä kesänä Tyrnävän raittia kulkiessani itkin järvien perään. Sekin vaikutti, etten vielä hirveästi tuntenut ihmisiä. Kesti 20 vuotta sopeutua tänne.
Yhteiskristillisessä ilmapiirissä kasvanutta Ilmosta ihmetytti, että herätysliikkeillä oli Oulun seudulla niin vahva asema.
– Tuntui pahalta, kun toinen ihminen lyttäsi uskosi ja kertoi, ettet ole uskovainen.
Nopeasti nuori Ilmosen pariskunta hyväksyttiin lakeudelle. Kun perheen esikoinen syntyi, riitti onnittelijoita.
– Ja sinisiä potkuhousuja. Niitä oli iso pino, sillä varmasti monet hakivat ne paikallisesta marketista missä valikoima ei ollut tuolloin suuri, hän hymyilee.
– Monet Tyrnävällä syntyneet ystävyyssuhteet ovat edelleen vahvat. Sain työssäni hyvin vapaat kädet luoda oman työnkuvani. Niinpä kiersin paljon kyliä ja tapasin ihmisiä. Yhteistyötä tein kunnan toimijoiden kanssa.
Limingan diakonissana Sinikka Ilmonen aloitti viisi vuotta myöhemmin. Vanhassa emäseurakunnassa korostui vuosien varrella erilaisten vertaisryhmien järjestäminen. Työn kuva muuttui yhteiskunnan muuttuessa. Kun aiemmin tehtiin paljon kotikäyntejä, siirryttiin myöhemmin enemmän toimistotapaamisiin.
– Nykyajan diakonissan työssä korostuu ammattimaisuus. Työ rajataan entistä tiukemmin oman vapaa-ajan ulkopuolelle. Itse iloitsen siitä, että olen voinut olla omana persoonalla mukana. Toivon, että olen ollut helposti lähestyttävä Sinikka.
Diakoniatyön merkitys on suuri, sillä perheissä haasteet lisääntyvät. Ilmonen sanoo vanhempien työelämän muuttuneen entistä vaativammaksi. Samalla lasten lapsuus on tiukempaa.
– Paineet ovat kaikilla isommat. Onneksi perheet osaavat pyytää apua. Yhteistyö kirkon diakoniatyön ja kunnan kanssa on tärkeää. Mutta tiedetäänkö kunnassa, mitä kaikkea tässä päässä voidaan tehdä? Yhteistyö voisi olla vielä laajempaakin.
Vaikka diakonia tarjoaa nykyisin myös pientä taloudellista apua, ei Sinikka Ilmonen toivo yhteiskunnan siirtävän omia velvoitteitaan kirkon harteille.
Hän ei myöskään haluaisi eikä uskokaan diakoniatyön muuttuvan pelkäksi rahanjakelukanavaksi.
– Itse olen halunnut tehdä sielunhoidollista ja henkistä työtä. Ihminen on aina otettava vastaan kokonaisvaltaisesti ja hänelle on annettava aikaa.
Vaikka Ilmonen jääkin työstään vapaalle, ei seurakunta pääse aktiivisesta seurakuntalaisesta. Tosin aluksi Sinikka Ilmonen ajattelee jumalanpalveluksiin osallistumisen riittävän.
– Aika näyttää, mikä tulee olemaan minun juttuni. Kirkko kuitenkin on ja pysyy. Kiitos yhteisestä matkasta diakonian vaiheikkaalla polulla. Taivaan Isän siunausta sinulle, hän summaa hymyssä suin.
Sinikka Ilmonen
Syntynyt Asikkalassa.
Aloitti diakonissan työt Tyrnävällä 1978. Siirtyi työskentelemään Limingan seurakuntaan 1983.
Perheeseen kuuluvat aviopuoliso ja neljä lasta perheineen. Lastenlapsia on neljä.
Harrastaa laulamista Minka-kuorossa ja monipuolista liikuntaa. Monipuolinen musiikkimaku. Sanoo lintujen ja kukkien olevan tärkeitä.
Motto: ”Ole se mikä olet. Sillä ihminen pärjää.”