Ta­lous­tie­dos­sa Veeti on aika haka

Talousguru-kisan finaali on jo poikinut opiskelupaikan

Veeti Niskanen tietää taloudesta jo paljon. Sixten Korkmanin kirja on ollut pitkään lainassa Veeti Niskasella. – Luin tätä Talousguru-kisan alkukarsintaa varten. Ja kirjasta olikin paljon apua varsinkin Suomen taloushistorian vaiheita käsitelleessä tehtävässä.
Veeti Niskanen tietää taloudesta jo paljon.
Veeti Niskanen tietää taloudesta jo paljon.
Kuva: Tiina Haapalainen

KEMPELE Satutko muistamaan, mikä on EKP:n tämänhetkinen ohjauskorko? Entä osaisitko tiiviisti selittää perustulomallia, arvioida sen mahdollisuuksia ja heikkouksia?

Ei kuulosta helpolta aikuisellekaan, mutta kempeleläinen abiturientti Veeti Niskanen onnistui vastauksissaan niin hyvin, että hän selvitti tiensä valtakunnallisen Talousguru-kilpailun finaaliin saakka. Hän on myös ensimmäinen Kempeleen lukiolainen, joka on kisassa finaaliin asti päässyt.

– Talousguru-kilpailu on todella kovatasoinen kisa. Hyvät palkinnot houkuttelevat mukaan Suomen kovimmat osaajat, historiaa ja yhteiskuntaoppia opettava Jouni Similä Kempeleen lukiosta toteaa.

Talousguru-kilpailuun Veeti Niskanen osallistui juuri palkinnon ansiosta. Kaikki 14 finaaliin kutsuttua saavat varman opiskelupaikan Helsingin yliopistosta kansantaloustieteessä.

Finaalin kolme parasta saavat vielä valita valitseman oppiaineen kauppatieteellisestä tiedekunnasta. Jos Veeti Niskanen pääsisi kolmen parhaan joukkoon, valitsisi hän pääaineekseen kansainvälisen kaupankäynnin.

– Aalto on Suomen paras yliopisto. Totta kai se kiinnostaa minua, Veeti Niskanen toteaa.

Vaikka taskussa on jo varma opiskelupaikka, hän ei halua hoitaa kirjoituksia puolihuolimattomasti.

Talousasiat ovat kiinnostavia, sillä ne vaikuttavat kaikkeen. Se, mitä yhteiskunnassa voidaan tehdä, on taloudesta kiinni.

– En uskalla jättää kaikkea varman paikan varaan, vaan haluan onnistua kirjoituksissa. Olen panostanut niihin kolme vuotta, ja jos toisin tekisin, kaikki se työ olisi ollut turhaa.

Opiskelupaikka Helsingin yliopistossa ei välttämättä sekään ole Veeti Niskasen ainoa vaihtoehto. Syksyllä Veeti menee armeijaan ja aikoo hakea intin aikana opiskelemaan Iso-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin.

– Mutta ne suunnitelmat ovat vielä vähän auki, hän hymyilee.

Taloutta Veeti on seurannut vasta jonkin aikaa. Aikaisemmin hän nimittäin harkitsi oikeustieteen opintoja.

Vaihto-oppilasvuosi Connecticutissa sai hänet innostumaan kuitenkin kansainvälisistä kysymyksistä. Veeti Niskanen on ollut aktiivisesti mukana muun muassa Euroopan nuorten parlamentissa kohta kahden vuoden ajan. Istunnoissa hän on päässyt käsittelemään Suomea ja Eurooppaa koskevia kysymyksiä laajemmasta näkökulmasta.

– Talousasiat ovat kiinnostavia, sillä ne vaikuttavat kaikkeen. Se, mitä yhteiskunnassa voidaan tehdä, on taloudesta kiinni.

Kansainvälisestä kaupankäynnistä ja sijoittamisesta kiinnostunut Veeti Niskanen ei vielä kuitenkaan osaa sanoa, missä hän voisi kuvitella työskentelevänsä 10 vuoden kuluttua.

– Myynnin parissa toivottavasti, mutta finanssiala ei ole sekään poissuljettu vaihtoehto. Sitä on vaikea sanoa, koska ne ole vielä opiskellut peruskurssejakaan. Mutta välttämättä en ole töissä Suomessa.

Ennen opintojen aloittamista on kuitenkin pari etappia jäljellä. Ensimmäinen niistä on Talousguru-kisan finaali. Se pidetään 2.-3. maaliskuuta Helsingissä. Kaksipäiväisen finaalin ensimmäisenä päivänä kilpailijat vastaavat kirjallisiin tehtäviin. Toisena päivänä on haastattelu, ja kisa huipentuu perjantaina pidettäviin illallisiin.

Finaaliin Veeti Niskanen aikoo valmistautua samoin menetelmin kuin Kempeleen koulussa pidettyyn karsintaan.

– Luen opettajan suositteleman Sixten Korkmanin kirjan Väärää talouspolitiikkaa toisen kerran, jotta sisäistäisin sen vielä paremmin. Kertaan myös lukion yhteiskuntaopin kakkoskurssin sisällön. Siinä käsitellään paljon talousasioita. Ja uutisten seuraaminen auttaa sekin ehdottomasti.

Samaan aikaan on kuitenkin valmistauduttava myös kevään ylioppilaskirjoituksiin.

Ne tosin Veeti Niskanen aloitti jo syksyllä, kemialla ja englannilla. Keväällä on edessä pitkän matematiikan, äidinkielen, historian ja yhteiskuntaopin ja ruotsin kirjoitukset.

– Aion myös yrittää englannin korottamista. Syksyllä se jäi E:ksi, muutaman pisteen vaille laudaturista.

Talousguru-kilpailuKilpailun järjestävät yhteistyössä Finanssialan Keskusliitto, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry ja FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Kilpailua tukevat myös Taloustoimittajat ry ja Suomen Lukiolaisten Liitto.

Talousgurun juhlavuosi on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Ensimmäisen kerran kilpailu järjestettiin 20 vuotta sitten.

Kaikille finalisteille tarjotaan opiskelupaikkaa Helsingin yliopistossa kansantaloustieteen pääaineessa ja Svenska Handelshögskolanissa. Finaalin kolmelle parhaalle tarjotaan lisäksi opiskelupaikkaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa, Tampereen yliopistossa ja Lapin ammattikorkeakoulussa.

Loppukilpailu järjestetään Helsingissä 2.–3.3.2017.

Mainos
Rantalakeuden pelit

Pelaa Rantalakeuden digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä