Mutta sen Jetsonen lupaa, että hän perehtyy uudessa tehtävässään seuran toimintaan ja talkootyöhön perin pohjin. Tili- ja isännöintitoimistossa työskentelevä Jetsonen haluaa tietää myös seuran taloudenpidosta syvällisesti ja miettiä vaikkapa uusia tulonläheteitä.
– Ehkä olen luonteeltani vähän kirstunvartija. TyTen talous on kuitenkin hyvin hoidettu, eikä näkyvissä ole tarvetta puuttua toimintaan.
Reijo Räbinä pyysi Jetsosta TyTen johtokuntaan vuosi sitten.
– Kai sinne haluttiin uusia kasvoja. Aina ei tällaisiin tehtäviin tahdo olla innokkaita osallistujia. Menin mukaan mielenkiinnosta seuraa ja uutta toimintaympäristöä kohtaan.
Eikä aikaakaan, kun Jetsoselle tarjottiin puheenjohtajan nuijaa seuraa pitkään luotsanneen Vesa Ylitalon jälkeen.
Jetsonen ei valita, vaikka vastuu ja ajan riittävyys puheenjohtajana toimimiseen aluksi mietityttivätkin.
– Päivät ovat välillä pitkiä ja pitävän sisällään monenlaista touhua. Tykkään kuitenkin kaikesta mitä teen töissä ja vapaa-ajalla, tyrnäväläisyrittäjä huomauttaa.
Vuoden aikana Jetsonen on ymmärtänyt, miten laaja-alaista urheiluseuran toiminta on ja miten valtava on esimerkiksi talkootuntien määrä.
– Seurojentalon pyörittäminen on tärkeää toimintaa, ja talkoolaisilla on siinä tekemisen meininki. Myös joukkueiden toiminta vaatii paljon talkoohenkeä.
Tyrnävältä sitä onneksi löytyy.
Tyrnävän Tempaus tunnetaan pesäpallojoukkueistaan, mutta seurassa halutaan pitää yllä myös yleisurheilu-, hiihto-, lentopallo- ja kuntourheiluperinteitä. Tuoreimpana tulokkaana on aikuisurheilu, jossa on niitetty kovasti menestystäkin.
– Pesäpallokärjellä seura kuitenkin menee.
Ainakaan tällä hetkellä Jetsonen ei näe näköpiirissä tilannetta, että urheilutarjontaan tulisi uusia lajeja. Resurssit ovat rajalliset, ja painopistealueet muodostuvat sen mukaan missä on kiinnostuneita harrastajia.
– Mutta totta kai olemme avoimia kaikille ajatuksille.
Jetsonen alleviivaa, ettei missään nimessä halua puuttua TyTen urheilulliseen puoleen. Sen hän jättää kernaasti lajiorganisaatioille ja valmentajille.
Hän siis ei lähde haaveilemaan esimerkiksi siitä, että Tyrnävän Tempauksella olisi edustusjoukkue Superpesiksessä.
– Tärkeintä olisi, että esimerkiksi TyTen naiset vakiinnuttaisivat paikkansa ykkössarjassa.
Tuore puheenjohtaja haluaa tutustua luotsaamaansa seuraan rauhassa ja monelta kantilta.
– Haluan antaa TyTelle oman panokseni. Voisimme esimerkiksi miettiä uusia tapoja, johon talkootyötä voisi hyödyntää ja lisätä tulorahoitusta sitä kautta.
Sen verran urheiluseuratoimintaan mukaan lähteminen on Jetsosen elämään vaikuttanut, että hän sai innostettua puolisonsa Eeva Rannan osallistumaan TyTen ladypesistreeneihin!