Edellisessä osassa kerrottiin taiteilija Daniel J. Pesun majoittuneen sota-aikana Kankaan taloon Tyrnävälle. Ahti Kangas pelasti taiteilijan poliisien kynsistä.
TYRNÄVÄ Kun sota vain jatkui, alkoi kaikesta olla puutetta. Niin taiteilija Pesukaan ei tahtonut saada mistään tauluihinsa pohjakankaita. Koska hänmaalasi tauluja etupäässä öljyväreillä, niin hän ei enää pystynyt tekemään töitä, kun ei ollut mihin maalata.
Hätä keinot keksii, sopii tähänkin, sillä Kankaalla oli oikein hienoja Vaasan höyrymyllyn pellavasäkkejä, jotka oli tarkoitettu perunannostossa käytettäväksi.
Ahti-isäntä päätti antaa kaikki pellavasäkit taiteilija Pesulle taulunpohjiksi. Kun Pesun Lempi-rouva pesi säkit, niin niistähän tuli oikein mainioita taulunpohjia ja taiteilija sai jatkaa maalaamistaan.
Näin talossa ei ollut yhtään kangassäkkiä kun perunannoston aika tuli, mutta Ahti-isäntäpä ratkaisi asian ja toi perunannostajille suuren määrän paperisäkkejä. Perunannostajat kuitenkin valittivat, etteivät paperisäkit kestä, mutta Ahti-isäntä neuvoi panemaan kaksi säkkiä päällekkäin ja hakemaan ladosta heiniä säkkien pohjalle, niin eivät kastu ja pysyvät ehjinä.
Kankaan talosta löytyi toinenkin apu taiteilija Pesun taulunpohja-ongelmaan. Taiteilija Pesu käyskenteli pihapiirissäkin aina kävelykepin kanssa, kuten siihen aikaan Oulun kaduilla muutkin herrasmiehet. Niinpä hän kerran tuli keppinsä kanssa Kankaan pirttiin ja huomasi, että pirtissä oli vanerikatto. Koputteli sitä kävelykepillään ja kysyi Ahti-isännältä, että millainen katto noiden vanerilevyjen alla on.
– Siellähän on ihan hyvä höylätyistä laudoista rakennettu lautakatto, Ahti Kangas tuumasi.
1930-luvun loppupuolella olleen säästökampanjan yhteydessä Kankaankin talon huoneiden korkeutta oli madallettu vanerilevyillä. Siitä taiteilija Pesu innostui.
– Voisko tuon vanerikaton purkaa? Niistä tulisi hyviä taulujen pohjia.
– Kyllähän se sopii, Ahti-isäntä suostui mielihyvin Pesun ehdotukseen.
Hän haki kylältä kirvesmiehen, jonka tehtäväksi annettiin purkaa kaikkien huoneiden katoista vanerilevyt.
– Anna tälle kirvesmiehelle mitat, niin hän sahaa sinulle vanerilevyistä sopivankokoisia taulunpohjia.
Niin Pesu maalasi vanerikaton levyistä kymmeniä tauluja. Oikein tukevia taulujahan niistä tulikin, oli ne sen verran kestävää vaneria.
Aikanaan ne vanerilevytkin loppuivat, ja taas piti keksiä mistä Pesu saisi tauluihinsa pohjamateriaalia. Ahti-isäntä, joka harrasti kuntoliikuntaa, kävi yleensä pyörällä Oulussa. Hän tuumasi, että pyöräillessä saa sopivasti liikuntaa, eikä ole aikataulujen orja. Matkaa kertyi runsaat kolmekymmentä kilometriä.
Tällä kertaa hän kuitenkin lähti matkaan linja-autolla Ouluun. Kun hän palasi, niin hän kotipihassa huikkasi Hannekselle ja taiteilija Pesun Mauno-pojalle, että käykääpä hakemassa hevoskärryillä nuo paketit tien varresta.
Kahteen pekkaan Hannes ja Mauno saivat säkkipaketit nostetuksi kärryihin.
– Nostakaa ne paketit tuohon Pesun ulko-oven viereen, niin rouva Pesu voi siitä niitä ruveta pesemään. Ahti-isäntä oli käynyt hankkimassa taiteilija Pesulle taulujen pohjiksi Vaasan höyrymyllyn hienoja pellavaisia säkkejä.
Kun perunannostajat huomasivat Pesun portailla ne pellavasäkkipaketit, niin kysyivät Hanneksen äidiltä, eikö hän antaisi noita säkkejä perunasäkeiksi.
Äiti oli vastannut, ettei hän voi niitä antaa, kun Ahti-isäntä on hankkinut ne taiteilija Pesun taulunpohjiksi ja hänen toimeentulonsa on niistä kiinni. Perheen toimeentulohan loppuu, jos taiteilija ei pysty elinkeinoaan harjoittamaan.
Nekin säkit loppuivat aikanaan, joten Ahti-isäntä, joka halusi auttaa taiteilija Pesua, meni pyytämään säkkejä vuorostaan SOK:n myllyltä. Kun myllyillä oli tuttuja, niin aina hän sai säkkejä, mutta oli siellä naureskeltu, että kyllä te ahkerasti noita säkkejä kulutatte.
Tuskin he saivat tietää koskaan niiden todellista käyttötarvetta.
