Kun helsinkiläinen Maija Möttönen oli pikkutyttö, hän uskoi saavansa kidukset, jos pysyttelee tarpeeksi pitkään veden alla. Pikku-uimari viipyi sukelluksissa välillä niin kauan, että uimahallin uimavalvojat ehtivät jo huolestua.
– Vesi on aina ollut minun elementtini. Veden alla löydän rauhan. Tuntuu, että siellä voin hengittää.
Möttönen huvittuu itsekin omasta kommentistaan, joka kuitenkin on totta. Toimelias ja vilkas uimaopettaja kokee olevansa veden alla omassa elementissään.
Kilpaakin uinut Möttönen osti noin vuosi sitten ensimmäisen pyrstönsä. Se oli looginen jatkumo uintiharrastukselle.
Maailmalla merenneitouinti oli jo silloin hyvin suosittua, mutta Suomessa vasta nouseva harrastus. Maassa oli noihin aikoihin ehkä parisenkymmentä aikuista harrastajaa ja pari ammattimaisesti esiintyvää merenneitoa.
– Kun olin saanut pyrstöni, soittelin uimahalleihin ja kyselin, minne voisin mennä harjoittelemaan. Varmistin asian siksi, että pyrstö vie aika paljon tilaa.
Möttönen harjoitteli, katseli netistä opetus- ja kurssivideoita ja taas harjoitteli. Pian häntä rohkaistiin: ala opettaa merenneitouintia muillekin!
– Yhteistyökumppaniksi löytyi Sporttaamo, ja nykyään opetan merenneitouintia Espoon Kilossa sijaitsevalla uimahallilla ja myös Helsingissä. Kurssit ovat saaneet pääkaupunkiseudulla suuren suosion etenkin aikuisten keskuudessa.
On pieni vaara, että merenneitohysteria leviää myös Oulun seudulle. Möttönen kävi nimittäin vastikään Kempeleen Zimmarissa perehdyttämässä kahta ohjaajaa, Maija Oravamäkeä ja Anu Junnilaa merenneitouinnin saloihin. Oravamäki ja Junnila vetävät Zimmarissa vastikään alkaneita merenneitokursseja sekä lapsille että aikuisille.
Ei ole aivan yksinkertaista uiskennella altaassa monofin-räpylään ja pyrstöön pukeutuneena. Tulee olo, ettei moisessa asusteessa pysy pinnalla. Jännittää.
– Alkuun pyrstö heikentääkin uimataitoa. Perusedellytys on, että merenneitokursseille osallistuvan on pystyttävä uimaan 50 metriä ja sukeltamaan, Möttönen kertoo.
Muutakin merenneitouinti vaatii. Keskivartalon hallintaa. Oikeiden potkimissuuntien löytämistä. Heittäytymiskykyä.
– Delfiinipotkussa on koko vartalo mukana, ja nilkat piiskaa vauhtia. Aluksi monet saattavat potkaista jaloillaan väärään suuntaan, jolloin potku on tehoton.
– Moni on yllättynyt siitä, miten vaativasta lajista merenneitouinnissa on kysymys.
Joillakin oikea liikkumistapa ja potkusuunta löytyy lyhyen harjoittelun jälkeen – etenkin, jos on harrastanut aktiivisesti uimista tai vaikka tanssia. Toisilla se saattaa kestää kauemmin.
– Ei pidä säikähtää, jos ei heti opi. Etenkin rintarangan liikkeelle saaminen voi olla haastavaa. Usein annammekin kurssilaisille kotiharjoitteita. Tekniikan oppii sitten kun oma keho on siihen valmis.
Möttönen tyrmää ajatuksen siitä, että merenneitouinti olisi vain naisten laji. Melkein kaikki pikkutytöt tahtoisivat tietenkin olla Arieleita, mutta pojatkin löytävät satuhahmoista esikuvansa: onhan Ahdillakin pystö. Merenmiehiä ja -poikia on siis olemassa!
– Melkein jokaisella kurssilla on vähintään yksi mies. Saattaa olla, etteivät he kehtaa kokeilla merenneitouintia vaikkapa firman virkistyspäivillä, mutta tulevat myöhemmin yksityistunneille, Möttönen nauraa.
Suomalaisista ja ulkomaisista verkkokaupoista voi ostaa merenneitopyrstöjä. Alkuun pääsee PVC-muovista valmistetulla räpylällä, jonka päälle vedetään tekokuidusta valmistettu uimapyrstöasu. Räpylä on suojattu neopreenikankaalla.
Pro-tasolla ja ammattimaisesti merenneitoilevat käyttävät usein silikonipyrstöä, joka on uidessa esteettinen, mutta varsin vaativa käyttää.
Mutta miksi harrastaa merenneitouintia?
Möttöseltä löytyy vastauksia kuin liukuhihnalta. Merenneitouinnissa ajan taju katoaa ja tuntuu, kuin voisi uida loputtomiin. Yhtäkkiä havaitsee uineensa itsensä huomaamattaan aivan uuvuksiin.
Pienten lasten äiditkin sen tietävät: merenneitouintipäivää odotetaan, eikä lasta tarvitse milloinkaan houkutella harrastuksen pariin.
– Tämä laji ei ole suorituskeskeistä. Merenneitouinnissa voi mennä lapsen tasolle. Laji saa nauramaan ja iloitsemaan; tällaista tarvitaan arjen vastapainoksi. Tämä on henkistä terapiaa.
– On maagisen näköistä, kun esimerkiksi Sporttaamon uimahallissa on allas täynnä merenneitoja erivärisine pyrstöineen. He uivat altaassa sulavasti ja rauhallisesti fiilistellen. Merenneitouinti sopii sellaisillekin, joiden nivelet eivät kestä esimerkiksi juoksemista.
Merenneitoesityksiäkin jonkin verran tekevä Möttönen treenaa myös vapaasukellusta, jotta voin olla veden alla mahdollisimman pitkään.
– Ehkä minun sisälläni elää yhä se pieni tyttö, joka kovasti uskoo saavansa joskus kidukset.
Merenneitouintia voivat harrastaa lapset, aikuiset, miehet ja naiset.
Pääkaupunkiseudulla laji on suuressa suosiossa, ja ensimmäiset uintikurssit Oulun seudulla käynnistyivät Zimmarissa.
Merenneitouinti vaatii keskivartalon hallintaa ja heittäytymiskykyä.
Oikean liikkeen löytäminen voi ottaa aikansa – tai se löytyy hyvinkin helposti.
