Sote- ja maakuntauudistuksen kaatuminen viime viikon lopulla oli loppuvaiheen uutisten perusteella odotettu. Lakeudella päätöksen vastaanotto on ollut kaksijakoista: osa on taputellut käsiään, osa on haudannut käsiin kasvonsa.
Sote-uudistusta on erinäisesti valmisteltu jo toistakymmentä vuotta. Kaikilla on sama näkemys, että jotain pitäisi tehdä, mutta mitä? Siitä ei tahdota päästä yksimielisyyteen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Markku Tervahauta toteaa tiedotteessaan, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua on syytä jatkaa jo tehdyn mittavan valmistelun pohjalta. Hän huomauttaa, etteivät taustasyyt uudistukselle ole millään tavalla muuttuneet: ikääntyneiden määrä ja palvelujen tarve kasvavat, mikä taas aiheuttaa kovan paineen rahoitukselle.
Tulevat eduskuntavaalit ratkaisevat seuraavan sote-yrityksen. Toivoa sopii, että uudistustyössä päästäisiin jossain vaiheessa myös maaliin. Etenkin kuntasektorilla jatkuva epävarmuuden hirressä heiluminen ei ainakaan henkilöstön näkökulmasta ole paras mahdollinen tilanne.
Tänään talvisodan päättymisestä tulee kuluneeksi 79 vuotta. 105 päivää kestäneen sodan aikana pieni kansakunta osoitti yhtenäisenä suurelle naapurilleen, että haluamme jatkaa itse oman yhteiskuntamme kehittämistä. Paljon on puhuttu talvisodan hengestä, siitä kuinka kaveria ei jätetty ja kuinka suomalaiset toimivat yhteistyössä rinta rinnan.
Samaa henkeä kaipaisi tänäkin päivänä. Osaamme arvostella ja lytätä, mutta osaammeko kehittää ja kannustaa? Jos olemme joskus pysäyttäneet vihollisen Karjalan metsiin, pystymme laatimaan sellaisen uudistuksen, joka voidaan viedä hyväksytysti maaliin. Siihen tarvitaan kuitenkin yhteistyötä, ei pelkkää politiikkaa.