LUMIJOKI Se alkoi enemmän tai vähemmän vitsinä, joka kasvoi, kasvoi ja kasvoi mahtavaksi sonniksi. Nyt se seisoo keskellä kylää. Lumijoen Komia on kahdeksan ennakkoluulottoman naisen – ja yhden apumiehen – hengentuote.
– Tämän taustalla on positiivisuuden ja ilon kierre, joka tarttui ja tempaisi meidät mukaan. Ja nyt ollaan tässä, leikkisästi projektin taiteelliseksi johtajaksi nimetty Niina Kela kertoo.
Massiivinen tekstiiliveistos sai alkunsa kansalaisopiston kurssilta, mutta projektissa ei ole edetty tavallisen ohjaajavetoisen mallin mukaan. Kelan mukaan opettajan ja oppilaan roolit ovat projektin aikana vähintäänkin hämärtyneet.
– Vaikka olinkin kurssin vetäjä, niin tässä opettajuus ei ollut aivan sellaista kuin yleensä – jokaiselle jaettiin oma luontevasti sopiva vastuualueensa. Meillä on ollut ihan mieletön porukkahenki ja kaikki aloitteet ovat tulleet ryhmäläisiltä. Tämä on ennen kaikkea yhteistyön ja ennakkoluulottomuuden hedelmä. Tässä on sitä ihmeellistä tekemisen meininkiä, mitä pienessä kylässä voi syntyä.
Projektin hauskuutta on hankala kyseenalaistaa. Sen verran paljon koko työryhmä hymyilee ja kikattaa paljastustilaisuuden jälkeen.
– Saatiin kaikki yhteistuumaisesti mukaan tähän projektiin. Kukaan ei sanonut, että minä en ainakaan ala tuohon. Tämä on ollut niin hauska projekti, että meille tulee kaikille pitkä ikä. Jokainen elää varmasti satavuotiaaksi. Sonni ei taida kestää ihan niin kauaa, Pirjo Lahtimaa nauraa.
Komian elinikää on hankala arvioida tarkasti, mutta tuskin se ihan heti on pomppimassa tekstiiliveistossonnien taivaaseenkaan. Säätä se kestää, mutta ilkivaltaa ei. Lahtimaalla on vastaavalla tekniikalla tehty veistos omalla kotipihallaan.
– Kolme vuotta ulkona, eikä ole vielä mennyt miksikään.
Lakkakuorensa alle Komia on haukannut muun muassa harjaterästä, kanaverkkoa, sanomalehtiä ja vanhoja lakanoita. Rungon hitsaustöissä taiteilijaryhmä sai apua Tomi Kaupilta.
Sonniveistos saattoi saada alkunsa vitsistä, mutta kyllä Komiasta ja sen uljaasta olemuksesta löytyy selkeä yhteys kotipaikkakuntaansa.
– Tämä on maaseutupitäjä ja täällä on karjaa. Lumijokea puolestaan symboloivat vaakunasta tutut lumihiutaleet. Ja onhan veistoksen kokoluokka verrattavissa legendaan suuresta kirkosta, Jaana Ollakka valaisee.
Ajallisesti veistosurakka vei aikaa parisen viikkoa, joskin sitä tehtiin useamman kuukauden aikana. Huhtikuussa tuli päätös kunnan tuesta, lakkapäällysteensä Komia sai viikkoa ennen paljastustilaisuutta. Vaikka projektia tuettiin jo muutenkin, sijoituspaikkaa varten piti tehdä erillinen anomus. Paperihommatkin sujuivat reippaan humoristisessa hengessä.
– Meillä oli sellainen ruutupaperille tehty raakavedos, jossa oli veistoksen mitat ja korkeus. Arkkitehti olisi halunnut rakennekuvat, mutta eihän meillä sellaisia ollut. Eikä ole vieläkään, Ollakka virnistää.
Komialle ei vielä ole suunnitteilla kaveria, mutta ei se ole täysin poissuljettuakaan. Kirjaston vieressä olisi tilaa suuremmallekin karjalaumalle.
– Sitähän ei tiedä mitä siihen vielä tulee, Eeva Kauppi hymyilee salaperäisesti.
Viime viikonlopun Lumijoki-päivillä oli toki muutakin nähtävää kuin Komia. Oli onnenpyörää ja metrilakua, kunnanjohtajan puhetta ja juhlakoreja, leipomotuotteita ja keppihevosia. Suurimman huomion varasti kuitenkin sonniveistos, jota jokainen kävi vuorollaan ihmettelemässä.
– Ihan yleisesti tultiin katselemaan koko kokonaisuutta. Sonni oli toki yksi sellainen, mitä lähdettiin katsomaan. Komia sonnihan se on, Jouko ja Kaisu Kurtti kertovat.
Kurtit ovat Lumijoki-päivillä vasta toista kertaa. Pääsääntöisesti kylätapahtuma on jäänyt väliin työkiireiden vuoksi.
– Perinteinen tapahtuma, kuinka kauan näitä lie ollutkaan? Mukavaa, että tällaisia järjestetään. Näkee, että kylä elää, Kurtit arvioivat.
Kylä tosiaankin näyttää eloisalta ja väkeä on kertynyt torille runsaasti. Sonnin lisäksi torille pakkautunutta väkeä kiinnostaa vuoden lumijokisen valinta. Tänä vuonna kunnian saivat ravipariskunta Katja Melkko ja Janne Soronen.
Yksi Lumijoki-päivien ensikertalaisista oli uusi kunnanjohtaja Paula Karsi-Ruokolainen. Avauspuheensa jälkeen kunnanjohtajakin pääsi aistimaan markkinahumua siinä missä muutkin.
– Minusta näyttää, että ihmiset viihtyvät. Kaiken ei aina tarvitse olla suurta, pienetkin asiat tuovat yhteen. Kohtaamiset ovat minulle pääasia tällaisissa tapahtumissa. Kaikki lähtee ihmisistä.
Kylätapahtuma ei ole Karsi-Ruokolaiselle pelkästään velvollisuus tai edustustehtävä. Paikalle ajoi oma kiinnostus. Ehtipä kunnanjohtaja kaiken vilskeen keskellä liittymään Lumijoki-seuraankin.
– Tykkään olla ihmisten kanssa. Täällä on jo mukavasti tuttuja, eikä tarvitse enää hirveästi jäykistellä. Tavallaan tuo patsaan paljastuskin on yksi tapa koota ihmisiä yhteen. Se taas vahvistaa kotiseutuhenkeä ja yhteisöllisyyden tunnetta.
Paljastustilaisuudessa myös Karsi-Ruokolaisen puhelimen muistiin napsui kuvia kunnan ensimmäisestä patsaasta, eikä hänen mielipidettään ole hankala arvata. Lumijoen Komia hurmasi myös kunnanjohtajan.
– Arvostan näiden taiteilijanaisten rohkeutta lähteä toteuttamaan tällaista aivan hullua ideaa. Se jos mikä on omiaan vahvistamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ja näyttämään sitä, että meilläkin osataan vaikka mitä. Minusta veistos on aivan huippu!