KEMPELE Ylivieskassa syntynyt suurmies ja Suomen neljäs presidentti Kyösti Kallio muutti Nivalaan 1894 viljelemään suuria Heikkilän ja Mehtälän tiloja. Avioliitosta Kaisa Kallion (os. Nivala) syntyi kuusi lasta Vieno, Veikko, Kerttu, Kalervo, Kaino ja Katri. Kerttu tunnetaan poliitikkona ja opetusneuvoksena Kerttu Saalastina, Kalervo kuvanveistäjänä ja Katri poliitikkona ja opetusneuvoksena. Kyösti Kallio on ainoa presidenttimme, jolla ei ollut akateemista oppiarvoa. Hänellä on keskikoulun päästötodistus Oulun lyseosta, eikä koulumenestys ollut kummoista. Mutta on hänellä kouluansioista Oulussa oma puisto.
Kalliota kiinnosti maatilan työt ja nuorisoseuratoiminta erityisesti Santeri Alkion tuttavuuden seurauksena.
Kallio valittiin 31-vuotiaana vuonna 1904 Piippolan tuomiokunnasta säätyvaltiopäiville talonpoikaissäädyn edustajaksi. Kallio oli sata vuotta sitten 18.3.1917 suomalaislähetystössä, joka kävi Petrogradissa pyytämässä Venäjän väliaikaiselta hallitukselta perustuslaillisen tilan palauttamista niin sanotun toisen sortokauden jälkeen.
Nivalan Sarjankylän Tienvieren pikkumökissä 1920 -luku elää kitkuteltiin vähävaraisten elämää. Kempeleläisen sotaveteraani Veikko Ojalehdon isä otti poikansa pienestä saakka mukaan kaikkiin mahdollisiin töihin, mitä lähialueelta löytyi: maatilojen aputöitä, leimikoiden hakkuita ja pöllinparkkuuta. Veikko oli paimenpoikana mm. Jussilan talossa.
Harjun Kusti on jäänyt Veikon mieleen monella tapaa. Hän huuteli Veikolle nähdessään, että ”tuu meille syömään”. Ja usein Veikko siellä kävikin ja autteli talon töissä sen minkä pojankoltiaisena pystyi.
Harjun Kusti oli ostajana Oulu Oy:llä ja siksi hän järjesteli metsätöitä kylän köyhimmille. Pöllinparkkuussa Veikko kiskaisi pahasti parkkuuraudalla polveensa, josta näkyy arpi vieläkin.
Harjun Kustin talon hoivissa tapaturma paranneltiin, vaikka työhön Veikko ei pystynyt kuukausiin. Kusti oli sanonut maksaneensa hoidon ”vakuutuksestaan”.
Veikko ei muista kotona puhutun vuosien 1917 ja 1918 tapahtumista mitään. Eikä tietoja tullut muualtakaan, sillä ei ollut radiota eikä nähty sanomalehtiäkään. Veikko Ojalehdon syntymävuoden 1917 loppu oli jälkikäteen ajatellen erikoista aikaa. Joulukuun 4. Svinhuvudin porvarillinen senaatti antaa eduskunnalle tiedonannon, johon sisältyy itsenäisyysjulistus.
5.12. päätetään, että julistus pitää käsitellä eduskunnassa ja 6.12. julistus hyväksytään. 8.12. ensimmäinen lähetystö tapaa Pietarissa Leninin ja 27.12. toisen kerran. Senaatin edustajat Carl Enckell ja Gustaf Idman tapaavat Leninin 28.12. ja 29.12. matkustaa myös Svinhuvud Pietariin pyytämään Venäjän kansankomissaarien neuvoston päätöstä Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta.
30.12. pyyntö hylätään muotovirheen vuoksi, mutta muutamaa minuuttia vaille puolen yön 31.12.1917 tuo Smolnan käytävällä odottaville kolmelle Suomen edustajalle Leninin toimistopäällikkö Vladimir Montsh-Brujevitsh myönteisen päätöksen itsenäisyyden tunnustamisesta ja ehdotuksen yhteisestä komiteasta ratkomaan tulevia pulmakysymyksiä. Allekirjoittajina historiallisesti Lenin, Trotski ja Stalin. Smolnan humalaiset sotilaat todistivat, kun Lenin kysyi Svinhuvudilta, ”oletko nyt tyytyväinen”. Kerrotaan, että Suomen lähetystö kyseli toisiltaan, että ”tässäkö tämä nyt oli”. Turha kai sitä on jossitella, mutta kyllähän tuo 31.12.1917 voisi olla vaikkapa Suomen itsenäisyyspäivä?
Suomen alkutaipaleeseen liittyy mielenkiintoisia musiikillisia sattumia. Kun jääkärit lähtivät 1915 sotaoppiin Saksaan, sävelsi heidän lähtönsä kunniaksi porvoolainen sotilasmuusikko Johannes Konno marssin ”Jää hyvästi isänmaa”. Sanoituksesta ei ole tietoa. 1923 samaan melodiaan teki Ludvig Kosonen uudet sanat Sörnäisten nuoriso-osaston lippulauluksi nimellä ”Nuorten työläisten lippulaulu”. Oululainen Knut Kangas teki 1929 jälleen uudet sanat ja vasta viime sotien jälkeen kappaleesta tuli suosituin työväenlaulu ”Taistojen tiellä”.