HAILUOTO Kohtelias ja huomaavainen. Sovitteleva ja hienotunteinen. Maan hiljainen, mutta aina valmis auttamaan muita. Näillä sanoilla ystävät luonnehtivat miestä, joka täyttää 2. tammikuuta pyöreät sata vuotta.
Kun vierailee hailuotolaisen Martti Kankaan luona, luonnehdinnan huomaa heti todeksi. Kangas nousee välittömästi auttamaan vieraaltaan takkia päältä ja asettelee sen henkarille. Hän pyytää istumaan ja istuutuu itse vieraan jälkeen. Hän teititteleekin, mutta tekee aika nopeasti sinunkaupat.
Hailuodossa vuonna 1918 syntyneen Martti Kankaan tuntevat kaikki. Hänet nähdään joka aamu aamulenkillään. Hän porisuttaa lähes kaikki vastaantulijat.
Vaikka Kangas on positiivinen ja valoisa luonne, yksi asia häntä hieman harmittaa. Lääkäri määräsi, että lenkin on oltava vain kolmen kilometrin mittainen ja takaisin on käännyttävä Viinikantieltä. Jos vaikka sattuisi jotain.
– Yhteen aikaan pumppu vähän kummitteli. Siksi lääkäri kielsi menemästä sivuteille ja pidemmälle, Kangas taustoittaa.
Aiemmin Kangas hiihti pitkiä matkoja umpihangessakin: kotoaan Hyypälle, joskus Pajuperään, sieltä Keskiniemen kautta Marjaniemeen ja takaisin kotiin.
– Sitten sekin lysti kiellettiin!
Viime kesänä Kangas tapasi usein sukulaispoika Ilkkaa Saarenkartanon lampaiden luona. 2-vuotias Ilkka ja 99-vuotias Martti ilahtuivat joka kerta toistensa näkemisestä.
Positiivisuudestakin Martti Kankaan tuntevat puhuvat usein. Tämä mies ei ole koskaan pahalla päällä tai sano ikävästi.
Martti Kangas sanoo olevansa ”tavallaan luotolainen”.
– Isä tuli Marjaniemeen luotsivanhemmaksi, mutta äiti joutui jäämään Ouluun synnytyslaitokselle, kun minä olin tulossa. Hän kyllä tuli Luotoon heti kun pääsi. Äiti asui tätä tilaa ja isä asui työvuoronsa aikana Marjaniemessä. Niihin aikoihin sinne ei ollut kunnon tietä, Kangas juttelee.
Kankaan perheessä oli viisi lasta: Martin lisäksi kolme tyttöä ja poika. Vanhemmille oli tärkeää, että lapset kouluttautuisivat ammattiin.
– Minä yritin käydä Oulun lyseota, ja kävinkin neljä vuotta. Sanoin kyllä isälle, etten tykkää koulunkäynnistä. Halusin lähteä merikouluun.
Lopulta Kangas sai isänsä taipumaan, ja niin nuorimies lähti 18-vuotiaana Rauman merikouluun. Hän valmistui sieltä perämieheksi, oltuaan ensin kaksi vuotta luotsioppilaana Marjaniemessä.
– Sain heti vakituisen työn Marjaniemen luotisasemalta, Kangas muistelee.
– En tiedä, miksi meri on aina vetänyt puoleensa. Ja olihan Sylvi-vaimokin hailuotolainen. Ei täältä tehnyt koskaan mieli lähteä pois.
Sylvinsä Martti Kangas kertoo tavanneensa marjametsässä. Muisto naurattaa Kangasta vieläkin. Sylvi poimi marjoja mättään toiselta, Martti toiselta puolelta. Siitä se lähti.
– Ostimme kihlat Oulusta vuonna 1943. Myöhemmin ostin Sylville moottoripyörän, jotta hän pääsi metsäteitä pitkin Marjaniemessä käymään ja viemään minutkin sinne työvuoroon. Sylvi oli sellainen pärinätyttö, Kangas nauraa.
Liitosta syntyi kolme poikaa: kaksoset Matti ja Mikko sekä myöhemmin Seppo. Veljekset huolehtivat yhä kotonaan asuvasta isästään.
Monilla luotsiasemalla työskentelevillä oli nokalla omat mökit huonojen kulkuyhteyksien vuoksi. Niin Kankaallakin. Usein koko perhe muutti kesäksi Marjaniemeen.
– Se oli sellainen pieni yhteisö. Emäntää ei ollut, vaan keskenämme siellä kokkasimme ja rantakalapotut keitimme.
Marjaniemen luotsiasemalla oli parhaimmillaan liki kymmenkunta luotsia. Oli Rantasuon Kalle, Isolan Heikki, Taustan Eino ja Mauri sekä Rekilän Erkki, Kangas muistelee. Luotsivanhimpana oli Heikkalan Huuko, ja kutterinhoitajat vielä tähän päälle.
Kun ei ollut nykyaikaisia viestimiä, luotsien piti kiikaroida ja valvoa laivojen liikkumista herkeämättä. Laiva ilmoitti lipulla, milloin tarvitsi luotsia. Sumuisilla ilmoilla annettiin äänimerkkejä. Rahtilaivat kuljettivat pääasiassa puutavaraa ja kemikaaleja pohjoisen satamiin.
– Jos laiva piti luotsata vaikkapa Kemiin, perille päästyään piti tulla junalla Ouluun ja Oulusta Hailuoto-laivalla Petsamoon ja sieltä pyörällä tai moottoripyörällä takaisin Marjaniemeen. Useamman päivän reissu se aina oli.
Välillä luotsien vaimotkin ottivat vahtivuoron, jotta miehet saisivat nukkua. Marjaniemestä hoidettiin parhaimmillaan jopa 3 000 luotsausta vuodessa.
– Sattuihan niitä luotsausreissuille pahojakin ilmoja, mutta nautin niistäkin!
Kangas nauraa, että tulihan sitä luotsattua monenlaisten lippujen alla purjehtivia laivoja. Kaikkia lippuja ei aina tunnistanutkaan.
Kun jäänmurtajia ei ollut vielä käytössä, satamat olivat talvisin kiinni. Silloin luotseilla oli aikaa tehdä muutakin. Martti Kangas talvinuottasi ja teki puutöitä: veneitä ja kaappikelloja.
– Jäänmurtajien tultua ei ollut enää samalla tavalla aikaa talvinuottaukseen.
Martti Kangas osallistui myös kaikkiin sotiin ja palveli laivastossa. Hän toimi sota-aikana merenkulkuhallituksen palveluksessa ja oli Helsingin laivastoasemalla laivan päällikkönä. Viimeisimpänä sotatoimena hän osallistui Suursaaren valtaukseen.
Sodanaikaisista ansioistaan häntä on muistettu Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan 1. luokan mitalilla kultaristein, Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristillä sekä Rintamaveteraanien ansiomitaleilla.
– En kuitenkaan mielelläni muistele sota-aikoja. Niissä ei ole mitään sellaista, jonka haluaisin muistaa. Ajat olivat vaikiat.
Kangas on Hailuodon rintamaveteraanien perustajajäseniä ja aktiivitoimija. Hän on myös Lions Club Hailuodon perustajajäseniä. Ystävien mukaan Kangas on aina ollut valmis vaivannäköön, kun joku on tarvinnut talkooapua.
Martti Kangas on ollut mukana kunnallispolitiikassakin. Vuosina 1965-1980 hän istui kunnanhallituksessa.
– Tärkein päätös ja suurin saavutus oli Saarenkartanon rakentaminen Hailuotoon. Siitä kiisteltiinkin, mutta lopulta myönteinen kanta voitti. Enää ei vanhusten tarvinnut lähteä Hailuodosta Oulunsalon Teppolaan.
Kunnanvaltuuston ehdokkuus ei Kangasta kiinnostanut.
– En tykännyt siitä, koska valtuustossa niin paljon haukuttiin toisia ja riideltiin. Kunnanhallituksessa saattoi paremmin vaikuttaa asioihin. Myöhemmin päätin heittää pois tuon politiikan.
Eläkkeelle Martti Kangas jäi 55-vuotiaana heti, kun valtion eläkevuodet tulivat täyteen. Pitkäksi hänen aikansa ei eläkkeelläkään käynyt. Kangas opetti monta vuotta kansalaisopistossa veneiden ja kaappikellojen tekoa. Hän laskeskelee tehneensä kymmenkunta kaappikelloa – yksi niistä on esimerkiksi Hailuodon osuuspankissa.
– Lahjoitin sen, kun osuuspankki täytti 90 vuotta. Isä oli osuuspankin ensimmäinen kassanhoitaja.
– Kai ne käden taidot ovat taivaan isän antamia, hän naurahtaa.
Sylvi-vaimo kuoli kolme vuotta sitten yli 90-vuotiaana.
– Se oli pahinta, mitä minulle on tapahtunut. Mutta kun pistin kädet ristiin, niin sain ylhäältä kevennystä suruun. Muuten olisi ollut melko raskasta.
Kangas kehuu avioliittoaan hyväksi ja harmoniseksi.
– Emme riidelleet Sylvin kanssa koskaan, vaikka elimme yhdessä yli 70 vuotta. Ei pahaa sanaa toisille sanottu, vaikka asioissa ei aina oltukaan yhtä mieltä.
Pitkän iän salaisuutta päivänsankari ei osaa sanoa. Ehkä se johtuu myönteisestä elämänasenteesta. Tai siitä, että hän syö paljon kalaa ja kuntoilee joka päivä.
Kangas käy joka perjantai eläkeläisten kerhossa ja pitää ystäviinsä yhteyttä puhelimitse.
– Ja pojat passaa minua. Naapuritkin soittelee, jos eivät ole vähään aikaan minua nähneet. Sylvin siskon tyttö Pirkko (Rantasuo) käy usein täällä. Tykkäsimme tästä tytöstä niin, että olisimme ottaneet sen kasvatiksi. Mutta Pirkon vaari Heikki pelmahti siitä ja sanoi vain: ”Teillä on värkit, tehkää itse!”
90 vuotta täytettyään Martti Kangas päätti pitää syntymäpäivät joka vuosi. Hänen satavuotisjuhlansa pidetään Hailuodon seurakuntatalolla 2. tammikuuta.
