LIMINKA TYRNÄVÄ Ahti Kangas, liminkalaisen pitäjänneuvos Hannes Kankaan isä, syntyi vuonna 1897 tyrnäväläiseen maanviljelijäperheeseen. Tyrnävällä hän jatkoi myöhemmin isänsä viitoittamalla tiellä maanviljelijänä ja asui paikkakunnalla koko elämänsä ajan.
Elettiin silloisen Venäjän vallan aikaa. Kansakoulun käytyään nuorella miehellä paloi halu päästä vielä syventämään opintojaan. Niinpä hän päätti hakeutua vuonna 1916 Limingan kansanopiston oppilaaksi. Ahti oli tuolloin 19 vuotias.
Samaan aikaan opistoon olivat hakeutuneet opiskeluja täydentämään Ahdille tutut, ikäisensä tyrnäväläispojat: Eero Fyrsten (syntynyt 1897), Yrjö-Iisakki Siira (1895) sekä Antti Ylitalo (1899).
Kun nuoret miehet saapuivat Limingan kansanopistolle, selvisi, ettei opistolla ollut tarjota majoitustiloja, joten tyrnäväläispojat ohjattiin majoittumaan opistoa lähellä sijaitsevaan Kramsun taloon (Nykyisin talon omistaa kansanopiston entinen taideaineiden opettaja, taidemaalari Olli Pohjola).
Kramsun talosta pojat saivat yhden kamarin asuinhuoneekseen.
Kansanopiston johtajana toimi tuolloin oulunsalolainen Aarne Tolvanen. Myöhemmin tämä johtaja-nimike muutettiin rehtori-nimikkeeksi. Itse kansanopistoa ylläpiti kannattajayhdistys, johon kuului lähialueiden yhteisöjä sekä yksityisiä henkilöitä, kuten maanviljelijöitä, opettajia ja muita toimihenkilöitä Oulusta, Lumijoelta, Tyrnävältä sekä tietenkin myös Limingasta.
Mainittakoon, että Limingan ja lähialueiden kuntien lisäksi kannattajayhdistykseen kuului myös oululainen sanomalehti Kaleva.
Kannattajayhdistys valitsi keskuudestaan johtokunnan, joka valitsi opiston johtajan, opettajat ja hyväksyi rakennushankkeet, lainanoton, tilinpäätöksen sekä talousarvion.
Kansanopistossa opiskeltiin monia aineita; suomen kieltä, matematiikkaa, maantietoa, luonnontietoa, maanviljelysoppia, veistoa, liikuntaa, piirustusta, yhteiskuntaoppia, kokoustekniikkaa ja monia muita käytännönläheistä aineita.
Kansanopistosta sanottiinkin, että se on ”maalaisten korkeakoulu”, koska tuohon aikaan monet nuoret eivät olleet käyneet kouluja, korkeintaan muutaman vuoden kestävän kiertokoulun, jos sitäkään. Niinpä moni tuon ajan nuori ei osannut edes lukea tai kirjoittaa.
Kansanopiston käyneitä arvostettiin kuin korkeakoulun käyneitä konsanaan. Siksipä kansanopiston käyneet olivat paikkakunnallaan kysyttyä työvoimaa. Monet näistä nuorista päätyivät kansanopiston käytyään tärkeisiin yhteiskunnallisiin luottamus- ja johtotehtäviin.
Tyrnäväläispojat opiskelivat ahkerasti, mutta opiskelun ohella pojat halusivat viettää aikaa yhteisen harrastuksen parissakin. Pojilla oli tiedossa, että kansanopistolla järjestetään syys- ja kevätlukukauden lopussa ohjelmalliset juhlat.
Yhdessä ruvettiin miettimään, mitä ohjelmaa siellä esitettäisiin. Pojat keksivät mielestään hyvän idean: ruvetaan harjoittelemaan näytelmää ja esitetään se syyskauden päättäjäisjuhlassa ja keväällä siellä toveripäivillä, jonne johtaja Tolvanen kutsuu myös entisiä opiston oppilaita!
Ajatuksesta innoissaan pojat menivät johtajan luo, josko he voisivat perustaa näytelmäkerhon. Pojat olivat kuulleet, että opistolla oli aikaisempinakin vuosina näytelmäkerho toiminut.
– Saattehan te yrittää, mutta tämä Limingan päällikkö ei antanut viime vuonnakaan esittää yhtään näytelmää, Tolvanen totesi.
Pojille selvisi, että tämä päällikkö oli Liminkaan sijoitetun venäläisen varuskunnan päällikkö, joka hyvin tarkkaan seurasi liminkalaisten toimintaa.
Venäläisen varuskunnan kuutisenkymmentä asein varustettua sotilasta oli sijoitettu silloiseen Limingan kunnantaloon, jota nykyisin kutsutaan Siniseksi taloksi. Esikunta puolestaan oli sijoitettu nuorisoseurantaloa vastapäätä olevaan Heikon taloon. Lisäksi Lumijoella oli pieni joukko venäläisiä sotilaita. Tyrnävällä sotilaita ei ollut.
Noloina pojat palasivat johtajan juttusilta asunnolleen.
– Ei tainnut meidän haaveet nyt toteutua, pojat pohtivat.
– Olis ollut mukava harjoitella sitä näytelmää, kun illalla jäi opiskelun jälkeen vapaa-aikaa.
Yrjö-Iikka Siira keksi ehdottaa, että ”mitäs jos pyydettäis johtajalta lupaa mennä sen näytelmän kanssa päällikön puheille. Annettais se näytelmän käsikirjoitus sille päällikölle luettavaksi ja pyydettäis, että hän antais luvan esittää se näytelmä syyskauden päättäjäisissä ja keväällä siellä toveripäivillä”.
Seuraavana päivänä pojat menivät johtajan luo ja esittivät asiansa ja kysyivät sopisiko heidän toimia näin.
Johtaja Tolvanen olikin hyvin myötämielinen poikien esitykselle ja sanoi, että ”tuotapa ei ole huomattu ennen tehdäkään”.
