Pohdiskeluni perustuu lapsuuteen ja Limingan Osuuskaupassa 1960-luvulla hankittuun työkokemukseen.
Kodissani, ehkä myös muissakin kodeissa, ruokaa tehtiin kulloinkin saatavissa olevista raaka-aineista. Silloinkin omavaraisuutta oli toisissa kodeissa enemmän ja toisissa vähemmän. Meillä omavaraisuutta oli perunoiden, sipulin, juuresten, kananmunien, maidon, voin ja luonnon marjojen suhteen. Lihan osalta ei omavaraisuutta juurikaan ollut, joten lihankäyttö oli vähäistä.
Pääasiallisin arkiruoka koostui perunoista: joko kuori- tai kuoritut perunat ruskealla kastikkeella, ”maitopottu” keittoruokana tai perunamuusi. Voi-/sipulikastiketta perunoiden kastikkeena käytettiin etupäässä uusien perunoiden aikana.
Ruskea kastike sai joskus sattumia lenkkimakkarasta, nakeista tai lihasäilykkeestä. Keittoihin tuli vaihtelua makkarasta, nakeista tai lihasäilykkeestä. Maitopottu sai joskus sattumia veripaltusta eli rössystä. Uuninlämmityspäivänä tehtiin sianlihasta ja perunoista jälkilämmöllä haudutettavaa perunalaatikkoa. Lisäkkeenä kaikilla aterioilla oli leivän/voin lisäksi keitettyjä kananmunia ja puolukkasurvosta.
Markus-sedän kaurapuuro on mieleenpainuvin aamuruoka. Nähtävästi jokaisessa torpassa oli kuunneltu Markus-sedän ohjelmia, joten sieltä se ”väkisin syöttäminen” sai alkunsa. Uunijuusto ja puolukkapuuro olivat myönteisessä mielessä mieleen painuvia ruokia.
Kodissani juhlapäiviksi tehtiin joitakin kyseiseen juhlapäivään kuuluvia perinneruokia. Jouluun kuuluivat leivonnaiset, kuten piparkakut ja tortut. Kinkkua tai laatikoita en muista.
Mämmiä valmistettiin pääsiäiseksi ja juustokeittoa juhannukseksi ja näitä syötiinkin pääruokana koko juhlapyhän ajan.
Pienviljelijäperheessä harvoin kasvatettiin tai teurastettiin eläimiä omaan käyttöön, joten lihan omavaraisuutta ei juurikaan ollut. Isommissa talouksissa tilanne oli toinen ja liha säilytettiin maakellareissa joko suolattuna tai palvattuna. Pakasteitahan ei silloin kenelläkään ollut.
Vielä 1960 luvulla ruokatarvikkeet ostettiin etupäässä lähimmästä kaupasta, koska kaikissa kodeissa ei ollut kulkuneuvoja lähteä kauas (esim. marketeille) ostoksille.
Kaikissa Limingan Osuuskaupan pienissä sivumyymälöissä ei ollut kylmiöitä lihan säilyttämiseen, joten tuoreen lihan tarjonta näissä kaupoissa oli vähäistä. Muistelen, että eräässä sivumyymälässä kerran viikossa tilattiin myytäväksi viisi kiloa jauhelihaa. Voi vain kuvitella, miten tämä määrä riitti koko kylälle.
Kun tuoretta lihaa ei ollut, kauppojen lihatarjonta perustui makkaroihin ja lihasäilykkeisiin. Tällöin suurimmaksi osaksi jauhoja sisältävä lenkkimakkara olikin melkoinen myyntivaltti.
Tätähän syötiin joko kylmänä leikkeleenä tai lämmitettynä paljaaltaan tai lisättynä keittoihin tai kastikkeisiin.